Alkuperäinen nimi: 
Inglourious Basterds
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2009
Valmistusmaa: 
Käsikirjoittaja: 
Tuottaja: 
Ikäsuositus: 
15
Kesto: 
145
Kunniattomat paskiaiset
Jussi U. Pellonpää, Ti, 01/09/2009 - 00:00

Elokuva

1944 ihmiskunnan toinen suuri sota tulee kalkkiviivoille, kun natsien elokuvahullun propagandaministeri Joseph Goebbelsin (Sylvester Groth) silmäterä, kolmannen valtakunnan sankariksi nousseen tarkka-ampuja Fredrick Zollerin (Daniel Brühl) uskomaton tarina tulee valkokankaille nimellä Nation`s Pride. Zoller on ihastunut ranskalaiseen elokuvateatterin emäntään Shosanna Dreyfusiin (Mélanie Laurent) ja vaatii, että hänen itsensä tähdittämä urotekorekonstruktio esitetään kaupungin suurimman leffateatterin sijaan tämän atmosfääriä henkivässä salissa. Tapahtuman turvallisuudesta vastaamaan paikalle saapuu The Jew Hunter -nimellä tunnettu SS-eversti Hans Landa (Christoph Waltz), joka ei tunnista Shosannaa, jonka perheen hän on teloittanut muutamia vuosia aiemmin. Samaan aikaan liittoutuneet aloittavat Operaatio Kinon, jonka tarkoitus on tuhota koko natsijohto elokuvan ensi-illassa. Pirunnyrkin kruunaa taustalla huseeraava Paskiaisina tunnettu partisaanijoukko, juutalaisista sotilaista koottu tapporyhmä, jonka yksinkertaisena tehtävänä on tuhota natseja mahdollisimman paljon ja mahdollisimman julmin keinoin ja tätä kautta vaikuttaa Saksan sotamoraaliin. Uhriensa päänahkoja keräilevää remusakkia johtaa luutnantti Aldo Rayne (Brad Pitt).

Kunniattomat paskiaiset on lähellä olla Quentin Tarantinon uran paras elokuva. Genrerajoja pöllyttävä sotaseikkailu sotkee surutta Likaista tusinaa ja Tuhkimoa, ja onnistuu pysymään kasassa hämmästyttävän hyvin. Kaikki Tarantinon maneerit ovat tietenkin läsnä: pitkät dialogijaksot, elokuvallisuudesta muistuttavat välitekstit ja nurkan takaa päälle käyvä silmitön väkivalta. Hurmeisella huumorilla kuorrutettu konnakorkkari tulvii quintinismejä, Tarantinon tavaramerkkejä napakybään osuvista yksrivisistä aina elokuvataidetta yleensä käsitteleviin viisauden helmiin. Tällä kertaa kokonaisuus toimii liki moitteettomasti ja lopputuloksena on härski, hauska, raaka, vauhdikas ja parhaimmillaan koskettavan dramaattinen elokuvakokemus, jonka finaalissa Tarantino kirjoittaa surutta myös toisen maailmansodan historian uusiksi. Toimintakohtaukset ovat verisiä ja päällekäyvän graafisia, mutta kokonaisuutta kehystävän kieli-poskessa-filtterin lävitse suodatettuina, kaikesta kamaluudestaan huolimatta huvittavan hauskoja.

Mestarillisena henkilöohjaajana Tarantino saa näyttelijöistään hurjasti tehoja irti: Mélanie Laurentin koston liekin korventama Shosanna on klassisen traaginen hahmo, Brad Pitt sarjakuvamaisen hilpeä kovapääluti ja kaiken kruunaa Cannesissa roolistaan palkittu Christoph Waltz, joka piirtää pirullisen kierosta eversti Landasta raakalaismaisen ja rosoisen, mutta silti pelottavan sivistyneen psykopaatin. Lahtaamassa niin hyviä, pahoja kuin rumiakin on pääporukan lisäksikin nappiinsa rooleihinsa istuvia komeljanttareita. Tarantinon suojatti, Hostel-ohjaaja Eli Roth heiluttelee murhaavan tehokkaasti baseballmailaa kersantti Donny Donowitzina, Til Schweiger on verenhimoisesti maanmiehiään saksalaisia metsästävä Hugo Stiglitz ja jalokivenä kruunussa estottomasti röyttyävä Diane Kruger kaksoisagentti Bridget von Hammersmarkina.

Tapansa mukaan Tarantino on täyttänyt elokuvansa musiikkiraidan muista yhteyksistä tutuilla esityksillä.
Sulassa sovussa hurjaksi menevää piirileikkiä säestävät niin ohjaajan ikisuosikki Ennio Morricone (The Verdict elokuvasta Luodin laki (The Big Gundown, 1966) ja Un Amico elokuvasta Vankikarkuri (Revolver, 1973), Lalo Schifrin (Tiger Tank elokuvasta Kellyn sankarit (Kelly`s Heroes, 1970) ja Nick Periton haikeasti esittämä Greenleaves of Summer elokuvasta Alamo (The Alamo, 1960). Tärkeä osansa tarinassa on myös Charles Bernsteinin teemalla elokuvasta Valkea salama (White Lightning, 1973) sekä David Bowien hittibiisillä Cat People (Putting Out Fire) elokuvasta Kissaihmiset (Cat People, 1982). Suruton sekoittelu westernteemoja, sotamarsseja ja rennosti rokkaavaa rytmibluesia luovat Tarantinon vaahtosuisen vauhdikkaalle elokuvalle aivan omanlaisensa äänimaailmankin. 

Yhteenveto

Kunniattomat paskiaiset todistaa vanhemmille Tarantino-faneille miehen olevan yhä iskussa ja samalla leffan aivan omanlaisensa meno ja meininki tuonee oman genrensä yksinvaltiaalle tukun uusiakin ihailijoita.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016