Elokuva
Ylimmät ystävät Amir (Zekiria Ebrahimi) ja Hassan (Ahmad Khan Mahmoodzada) elivät lapsuutensa parasta aikaa 1970-luvun Kabulissa. Hassan ja hänen isänsä (Nabi Tanha) työskentelivät Amirin vauraan liikemiesisän Baban (Homayoun Ershadi) palvelijoina. Poikien mielipuuhaa oli leijojen lennättäminen ja erityisesti leijakilpailuihin osallistuminen. Leikkimielisissä kisoissa vastustajan lennokki yritetään tiputtaa taivaalta ja lopuksi etsiä pudotetut itselle voitonmerkeiksi. Erään mittelön jälkeen Hassan joutuu kiusaajiensa nöyryyttävän väkivallanteon uhriksi, eikä piilosta tapahtunutta todistavalla Amirilla ole rohkeutta puolustaa ainoaa todellista kaveriaan. Pian Afganistaniin saapuvat Neuvostoliiton sotajoukot ja taliban-hallinto pakottavat Amirin pakenemaan isänsä kanssa Yhdysvaltoihin. Lähes kolmenkymmenen vuoden kuluttua tapahtuneesta San Franciscossa kirjailijana asuva Amir (Khalid Abdalla) saa puhelinsoiton, joka pakottaa hänet harkitsemaan paluuta talibaninen yhä hallitsemaan kotimaahansa korjaamaan ja hyvittämään virheensä.

Afganistanilais-amerikkalaisen Khaled Hosseinin (s. 1965) kiistelty esikoisromaani, useille kielille käännetty bestseller Leijapoika (Otava) on mitä otollisin maaperä kansallis- ja genrerajat ylittävälle elokuvalle. Spike Leen säväyttävän lähtötunnelmoinnin 25th hour -Viimeinen ilta (2002) kirjoittajana muistettava David Benioff on säilyttänyt Hosseinin osittain omaelämänkerrallisen lähdemateriaalin eeppisen ja silti yksilöllisen näkökulman.
Universaalit teemat ystävyydestä ja lapsuuden lopusta, luopumisesta ja petoksesta, anteeksiannosta ja sovituksesta eivät katso ihonväriä tai kulttuuria. Ajatuksekas ja puhutteleva tarina koskettaa vilpittömyydellään ja uskottavilla henkilöhahmoilla. 

Pienemmässä mittakaavassa kyse on Afganistanin kulttuurista ja sen historiallisesta viitekehtyksestä, joka käsittää useamman vuosikymmenen. Yhteiskunnan epäkohtia tarkastellaan objektiivisesti luokkaeroista alkaen; Amir on valtaväestöä edustava afgaani ja Hassan halveksittuun vähemmistöön kuuuluva hazara. 

Parhaillaan uutta Bond-leffaa (Quantum of Solace, 2008) työstävä Marc Forster vakuutti rankalla synninpäästöllä Monster's Ball (2001) ja on sittemmin liikkunut sulavasti lajityypistä ja aihepiiristä toiseen (Finding Neverland -tarinan lähteillä, 2004, Stay, 2005, Aidosti outoa, 2006). Yhtä pakottomasti hän hyppää myös Leijapojan kyytiin. Harkittu, visuaalisesti eheä kokonaisuus on lavea, mutta ohjaajan luottokuvaajan Roberto Schaeferin huikaiseva kameratyöskentely ei käänny tarinaa vastaan, vaan tukee sen ylevää sisältöä ja lumoavia yksityiskohtia. Tunnerikkaassa melodraamassa on toki osaltaan pakistanilaisen elokuvan, Lollywoodin, hiukan banaali perintö ja viimeisen neljänneksen jyrkät alleviivaukset lyövät silmille.

Ammattilaisista ja amatööreistä koostuvat näyttelijät ovat kaikki luontevia, aidosti roolinsa sisäistäneitä lahjakkuuksia. Varsinkin hätkähdyttävän United 93:n (2006) terroristipilottina mieleen jäänyt Khalid Abdalla aikuisena, katuvana ja syyllisyyden kalvamana Amirina ja vieläkin vaikuttavammin Homayoun Ershadi tämän vakaasti uskonnollisena ja tiukkana, mutta ymmärtävänä isänä.

Yhteenveto
Universaalisti yleisinhimillisillä teemoilla puhutteleva asiaelokuva on lievästä ylitunteellisuudesta huolimatta mieleenpainuva elämys.