Elokuva
Nopean toiminnan puolustusasianajaja Mick Haller (Matthew McConaughey) on Los Angelesin oikeussalien vakiokasvo ja lakimies jo toisessa polvessa, leivättömässä pöydässä auttamassa moottoripyöräjengiläisiä, huumediilereitä ja muita kaidalta tieltä eksyneitä. Värikkään asiakaskuntansa lisäksi mies tunnetaan liikkuvasta toimistostaan, Lincoln Continentalista, jota ajaa katuviisas luottokuski Earl (Laurence Mason). Myös ex-vaimo Maggie McPherson (Marisa Tomei) toimii alalla, ja kaksikko on pysynyt hyvinä ystävinä siviilissäkin Hayley-tyttären (Mackenzie Aladjem) yhteishuoltajuuden ansiosta. 

Pikkutekijöitä koko uransa puolustaneen Hallerin haaviin ui yllättäen iso kala, kun rikkaan perheen tuhlaajapoikaa Louis Rouletia (Ryan Phillippe) syytetään satunnaisen baarituttavuuden julmasta pahoinpitelystä. Taustaltaan nuhteeton huikentelija vakuuttaa syyttömyyttään ja haluaa itsekin todistaa sen. Syyttäjä Ted Minton (Josh Lucas) ei ole kuitenkaan valmis neuvottelemaan, vaan tulee vaatimaan mahdollisimman kovaa tuomiota. Juttu mutkistuu edetessään ja uusien todisteiden myötä läpihuutokeikalta vaikuttaneessa tapauksessa mikään ei enää olekaan selkeää. 

The Lincoln Lawyer - Oikeuden palvelija on liukasliikkeinen oikeusjännäri John Grishamin tapaan onnistuen järjestelmän porsaanreikiä tölvimällä välttämään lakidraamojen ilmeisimmät koukerot ja kuivimmat käänteet. Toki keskiössä on se tuttu pykäläseppohahmo, joka löytää sydämensä ja kasvattaa omatunnon. 

Arvostettu ja monesti palkittu dekkarikirjailja Michael Connelly tuntee enkelten kaupungin rikosskenen ja pimeän puolen sen verran vakuuttavasti ja tummia sävyjä suosien, ettei loppulukema ole mikään Matlock. Muutenkin kyseessä on verevämpi teos kuin saman tekijän romaaneista valkokankaalle aikaisemmin päätynyt, samassa universumissa liikkunut Clint Eastwoodin kevyt välityö Verivelka (Blood Work, 2002). 

Lähinnä televisiolle työskennelleen John Romanon käsikirjoitus seuraa lähdemateriaalia ilmeisen tarkasti ja onnistuu tiivistämään sen monilukuisen tarinan sujuvaksi jatkumoksi, jossa jokaisella tapahtumalla ja henkilöllä on oleellinen paikkansa. Neo noirin valoissa sykkivä 90-lukulainen mysteeri esittää ratkaisunsa ovelasti jo tarinan puolivälissä, mikä ei kuitenkaan leikkaa finaaliin ladattuja jännitteitä. 

Soul-legenda Bobby "Blue" Blandin ikivihreän Ain't No Love in the Heart of the Cityn tahdissa sykkivästä alkutekstijaksosta lähtien iskevästi ohjattu ja taitavasti rytmitetty pala pykälänviilaajien maailmaa on kaikenkaikkiaan kypsä esitys tuntemattomalta Brad Furmanilta, jonka ansioluettelossa on aikaisemmin vain yksi kokopitkä, arvokuljetusauton ryöstön ympärille kietoutuva pienen budjetin rikosdraama The Take (2007). 

Viime vuosina turhan monta huonoa (romanttista) komediaa tehnyt Matthew McConaughey on mainion jenkkifutisdraaman We Are Marshall (2006) ohella parhaassa iskussaan aikoihin jalostaen Grisham-filmatisoinnin On aika tappaa (A Time to Kill, 1996) syvän etelän oikeamielisestä märkäkorvasta röyhkeän city-egoistin, jolle oman oikeuden toteutumisesta tulee lopulta pakkomielle. Ja pitää könsikäs paidankin nyt enimmäkseen päällä. Iki-ihana Marisa Tomei myy itsensä jo pelkällä hymyllään, mutta on muutenkin aina vain aito ja luonteva. Todellinen yllättäjä on kuitenkin sydäntenmurskaaja Ryan Phillippe uransa roiseimmassa roolissa kloppina, joka saattaa olla yhtälailla harmiton hauskanpitäjä kuin kaksinaamainen nilviäinen.

Taustajoukoissa vaikuttaa vankka galleria ensiluokkaisia luonnenäyttelijöitä. William H. Macy on tarkkavainuinen yksityisetsivä, loistavan Breaking Bad -sarjan Bryan Cranston virkaintoinen kyttä, Frances Fisher syytetyn äiti, Bob Gunton lipevä perhejuristi, John Leguizamo omaan taskuunsa pelaava takausmies, Michael Peña murhatuomiota istuva vanki ja L-koodin Katherine Moennig toinen kaltereiden taakse joutunut taparikollinen.

Yhteenveto
Vanhan koulukunnan käräjät ei rankaise katsojaa liian heppoisilla todisteilla, vaan tarjoaa vankan istunnon innovatiivisen ohjaajan ja vahvojen näyttelijöiden johdolla.