Alkuperäinen nimi: 
Kraftidioten
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2014
Valmistusmaa: 
Käsikirjoittaja: 
Ikäsuositus: 
15
Kesto: 
116
Lumiauramies
Jussi U. Pellonpää, Ke, 22/10/2014 - 00:00

Elokuva
Kun Norjan vuoristoseuduilla teiden kunnossapidosta massiivisen lumiauransa kanssa huolehtivan Nils Dickmanin (Stellan Skarsgård) poika kuolee huumeiden yliannostukseen hämärissä olosuhteissa, hiljainen ja rauhallinen, kotokulmillaan juurikin vuoden henkilönä palkittu mies ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Jakaessaan syyllisille vigilanttia villin lännen oikeutta, Nils pääsee kansainvälisen huumebisneksen vaaralliseen keskiöön ja saa toimillaan sytytettyä verisen sodan vuonomaan kahden kokaiinikunkun, psykopaattisen Kreivin (Pål Sverre Hagen) ja serbijengiään johtavan Papan (Bruno Ganz), välille.

Kotimaassaan Norjassa suureen suosioon elokuvallaan Nolla kelviniä (1995) nousseen ja siitä saakka menestystä kansainvälisestikin kahmineen Hans Petter Molandin Lumiauramies on rumalla väkivallalla kuorrutettu kostojännäri, jonka vertailu Coenin veljesten loistavaan Fargoon (1996) jää lähinnä ulkoisiin puitteisiin, veren roiskuessa kirkkaina suihkuina keskelle valkoisia hankia. Rytmillisesti epätasainen esitys etenee pikkuhiljaa kohti jo kaukaa ennakoitavaa loppuratkaisuaan ilman sen suurempaa omaperäisyyttä, vaikka huumoria kuviin koitetaankin tuoda messevällä kiroilulla ja väliplansseilla, joilla jokainen kimarassa kuolon kohtaava saa oman kuolinilmoituksensa.

Kim Fupz Aakesonin käsikirjoitus ei kovasta yrityksestään huolimatta kasva osiensa summaksi, vaikka tappiinsa kirjoitetuissa henkilöhahmoissa onkin taatusti ollut ainakin vielä paperilla särmää. Brian Batzin, Kaspar Kaaen ja Kåre Vestrheimin musiikki tapailee westernteemoja yksinäisen kitaran kierrättäessä samoja sointuja aina kyllästymiseen asti. Philip Øgaardin kuvaus on ehdottomasti elokuvan parasta antia, kameran taltioidessa vuoristojen majesteetilliset maisemat silmiä hivelevän komeasti. Suomalaista väriä leffassa edustaa stuntkoordinaattori Kimmo Rajala, joka ryhmineen on vastannut melankolisen murhaleikin lukuisista kuolontansseista kaikin puolin näyttävästi.

Pitkän linjan satavarma sivuroolimies Stellan Skarsgård on kohta 20 vuotta tehnyt vakuuttavaa jälkeä lukuisissa menestyselokuvissa, listan pitäessä sisällään sellaisia teoksia kuten Erik Skjoldbergin Insomnia, Gus Van Santin Will Hunting ja Steven Spielbergin Amistad (kaikki 1997), sekä John Frankenheimerin Ronin (1998), Lars von Trierin Dogville (2003), Antoine Fuguan Kuningas Arthur (2004), Gore Verbinskin Pirates of the Caribbean: Kuolleen miehen kirstu (2006), Phyllida Lloydin Mamma Mia! (2008), David Fincherin The Girl with the Dragon Tattoo ja Kenneth Branaghin Thor (molemmat 2011), sekä sen jatko-osa, Thor: The Dark World (2013). Meidän oman Repe Harlinin mukana monitaitoinen Skarsgård on ollut elokuvissa Deep Blue Sea (1999) ja Manaaja - Alku (2004). Lumiauramiehessä Skarsgård, vaikka onkin merkitty suvereeniin päärooliin, on enemmänkin tapahtumien toimeenpaneva taustavoima kuin kaiken keskiössä huseerava oman käden oikeutta jakava ritari. Itsetuhoinen ja suunnattoman surullinen Nils on kaikin puolin taitavasti rakennettu roolihahmo, jonka tunnetilat käyvät selviksi pienin, lähes huomaamattomin elein, ja jonka tuska tulee pintaan paikoin koskettavalla voimalla.

Onkin sääli, ettei kukaan muu komeljanttareista kykene antamaan tälle tarpeeksi vastavoimaa, lukuunottamatta vanhaa veteraania Bruno Ganzia ja Nilsin isoveljeä Wingmania esittävää Peter Anderssonia, joiden kummankin roolit jäävät harmittavan lyhyiksi. Suurimman osan kakusta leikkaa raivostuttavasti takaseinään saakka ylivetävä Pål Sverre Hagen, jonka amerikkalaisista elokuvista mallinsa ottanut, Kreiviksi kutsuttu gangstapomo, on ponnaripäinen vegaani, joka harventaa omiaankin silmää räpäyttämättä, mutta on kyyneliin asti huolestunut poikansa Runen ruokavalioista. Yhtä lailla hömppää edustavat tämän jengissä koheltavat tolvanatappajat Kristofer Hivju, Jan Gunnar Røise ja Kåre Conradi, sekä joka paikkaan pahasti myöhässä törmäävät tumpelopoliisit (Stig Henrik Hoff ja Arthur Berning). Hildegund Riise on Nilsin aidosti kärsivä vaimo Gudrun.

Yhteenveto
Komeilla kuvilla ja mahtavilla maisemilla höystetty väkivaltainen kostokimara jää turhaan venytetyksi verenvuodatukseksi, jossa melankolia ei kunnolla kohtaa makaaberien tapahtumien taustalla piilevää sysimustaa hirttohuumoria.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016