Alkuperäinen nimi: 
Mad Money
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2008
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Ikäsuositus: 
3
Kesto: 
104
Mad Money - Hulluna rahaa
Jussi U. Pellonpää, Ti, 16/12/2008 - 00:00

Elokuva
Bridget Cardiganin (Diane Keaton) elämä varakkaana kotirouvana uhkaa saada surkean päätöksen, kun aviomies Don (Ted Danson) irtisanotaan ja laskut alkavat kasautua. Vaikka rouva sinnikkäästi yrittää kantaa kortensa kekoon pitääkseen huushollin kasassa, ei palkkatyötä meinaa lähinnä edustustehtävissä kunnostautuneelle naiselle löytyä. Lopulta paikka auringossa aukeaa liittovaltion keskuspankista siivoojana, työmaalla, jossa kotioloissa alati kasvavan laskupinon varjossa sinnittelevä Bridget joutuu päivittäin seuraamaan miljoonien käytöstä poistettujen dollareiden matkaa silppuriin. Nokkelan naisen päässä kehkeytyy suunnitelma, sillä kukapa nyt kaipaisi tuhottavaksi tarkoitettuja seteleitä, mutta kuprun tekoon tarvitaan myös muutama pari ylimääräisiä käsiä. Sellaisiksi osoittautuvat yksinhuoltajana samat murheet pennosista jakava setelisilppurin käyttäjä Nina (Queen Latifah) ja huithait maailman murheista piittaava hippiäinen Jackie (Katie Holmes).

Mad Money - Hulluna rahaa on Oscar-palkinnon parhaasta käsikirjoituksesta elokuvalla Thelma & Louise vuonna 1989 kuitanneelle Callie Khourille oiva liikkumaväline, jonka polttoaineena pörrää rehellinen nais-energia ja Ocean´s -leffoista tuttu velmu robinhood-henki. Jotain samankaltaisuutta pääkolmikon otteissa toki onkin kuin Thelman ja Louisen lainsuojattomiksi heittäytyvissä kotirouvissa, mutta Ridley Scottin hittileffan rentoon rytmiin tai pakottomuuteen ei päästä kuin parissa kohtauksessa. Alun perin vuoden 2001 brittiläisen, tositapahtumiin perustuneen tv-elokuvan Hot Money uudelleenlämmittely ei kuitenkaan onnistu esikuviensa tavoin viihdyttämään ja Khouri käyttääkin päälle liimattuina tehokeinoina kronologian rikkomista ja finaalin viimeistä näytöstä, joka jättää keinotekoisen jälkimaun kitalakeen.

Diane Keaton on parhaimmillaan mitä valloittavin näyttelijätär, joka oikean käsikirjoituksen turvin pystyy vaikka ihmeisiin. Mad Moneyn tapauksessa näin ei ole, vaikka ei rouvan rutiinivarmassa suorituksessa mitään sen suuremmin moitittavaakaan ole. Jokapaikanhöylä Queen Latifah esittää jälleen lähinnä itseään, rankkasuista duunarimuijaa, jonka järjenjuoksu on kuitenkin huomattavasti liukkaampaa ja realistisempaa kuin (valkoisilla) rikos-siskoillaan. Pääasiallisesti ulko-elokuvallisista ansioistaan nykyaikana lööpeissä näkyvä Katie Holmes on iisi silmäkarkki pipodiskon tahdein tanssahtelevana luonnonlapsena. Karismaattisin roolisuoritus tulee Ted Dansonilta, joka osaa aivan oikein ottein purkaa menetetyn miehuuden tuomaa tuskaa konnakolmikon taustalla vaikuttavana järjenäänenä.

Telkan Teho-osastolle (E.R.) musiikkia luoneen Marty Davichin score on peruskauraa toiminnallisiin komedioihin, duurivoittoista jännärimusaa, jonka lukuisat variaatiot pääteemasta (tekijänä James Newton Howard) napsahtelevat sekuntikellon tarkkuudella oikeille kohdilleen kuvakartalla.

Yhteenveto
Harmiton hömppäraina Mad Money - Hulluna rahaa ei sekään paranna tauteja tai lopeta sotia, mutta pakoreissuna arjen ahdistuksista se tarjoaa hetken kevytkivaa, jonka aikana ajatteluvälineet voi pitää neutraalivaihteella.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016