Alkuperäinen nimi: 
Magnolia
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
1999
Valmistusmaa: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
11
Kesto: 
188
Magnolia
Markus Laitinen, Su, 17/12/2006 - 00:00

Elokuva
Mikä tekee meistä sen mitä olemme? Määrääkö kohtalo elämästämme? Vaikutammeko kaikki toisiimme, vai onko kaikki vain sattumaa? Paul Thomas Andersonin kolmas pitkä elokuva kertoo vaikuttavan tarinan ihmisistä, joiden elämän muuttaa yksi outo päivä, jolloin menneisyys yllättäen iskee kasvoille. Yhdeksän tarinaa sekoittuvat toisiinsa muodostaen unohtumattoman elokuvakokemuksen, joka vetää mukaansa spektaakkelin mittoihin nousevalla tunnelatauksella, upealla ohjauksella ja loistavilla näyttelijäsuorituksilla.

Magnolian pohjimmainen teema tulee selväksi ensimmäisen kymmenen minuutin aikana kolmella lyhyellä tarinalla. Yksi näistä kertoo talonsa katolta hyppäävästä pojasta. Kesken pudotuksen poika ammutaan kuoliaaksi tämän pudotessa talon seinää maalanneiden asettamaan turvaverkkoon. Epäonnistunut itsemurha muuttuukin tapoksi. Ampujaksi paljastuu pojan äiti, joka oli riidellessään aviomiehensä kanssa vetänyt aina lataamattomana olleen haulikon esille. Haulikon, joka oli ladattuna juuri katolta hypänneen pojan toimesta. Sattumaa?

Elokuvan tapahtumapaikkana on pieni alue Los Angelesissa. Tähän pieneen alueeseen on kuitenkin kiteytetty tunteellisesti valtaviksi paisuvia tarinoita, jotka eivät varsinaisesti liity toisiinsa, mutta jotka yhdessä muodostavat kokonaisuuden, josta mitään ei voi jättää poiskaan. Ne toimivat yhdessä teemojen varassa. Tässä onkin Magnolian nerokkuus. Se on rakenettu tarinoidensa varaan niin tarkasti, että jokainen palanen tukee toistaan täydellisesti. Käsikirjoitus on suorastaan upeaa jälkeä, ja täynnä pieniä asioita, joita löytää vasta useamman katselukerran jälkeen.

Yli kolmetuntisesta kestostaan huolimatta Magnolia ei missään vaiheessa tunnu pitkältä tai laahaavalta. Sen sijaan se suorastaa liitää eteenpäin. Vahvasti musiikkia hyödykseen käyttävä elokuva risteilee eri ihmisten välillä paikoin nopeasti tapahtumapaikkaa vaihtaen ja välillä keskittyen pitkään tiettyyn hahmoon tai tapahtumaan. Kerronta tuo mieleen spektaakkelimaiset oopperat, joissa hahmot laulun sijasta puhuvat, huutavat, itkevät ja yrittävät unohtaa tai päästä eteenpäin. Entinen TV-visailun lapsinero Donnie Smith (William H. Macy) on jäänyt vangiksi pikkupojan imagoonsa, rikas TV-tuottaja Earl Partridge (Jason Robards) odottaa kuolemaa sängyssään tämän nuoren vaimon (Julianne Moore) juostessa ympäri kaupunkia hoitamassa asioita, Partridgen hoitaja Phil Parma (Philip Seymour Hoffman) yrittää tavoittaa tämän poikaa, naistenkaatoseminaareja pitävä Frank T.J. Mackey (Tom Cruise) vetää roolia peittääkseen menneisyytensä, tunnollinen poliisi Jim Kurring (John C. Reilly) etsii sitä oikeaa, kokaiinikoukussa ja pahassa jamassa oleva Claudia (Melora Walters) piilottelee perheeltään ja suosittu TV-juontaja Jimmy Gator (Phillip Baker Hall) vetää viimeistä TV-lähetystään.

Magnolia on täynnä vahvoja ja ennen kaikkea aitoja henkilöhahmoja. Näitä tukevat loistavat näyttelijäsuoritukset, joista ei yksinkertaisesti löydy heikkoa lenkkiä. Jopa nuori Jeremy Blackman tekee lapsinero Stanley Spectorin roolissa niin aidon roolin, ettei moisia usein nähdä. Näyttelijöistä ei kukaan ole ylitse muiden, mutta suurimpana yllättäjänä voidaan pitää Tom Cruisea, joka vetää aidon ja tyypillisestä roolistaan hyvin poikkeavan suorituksen. Vaikka elokuva onkin täynnä tunnetusti hyviä näyttelijöitä, on Andersonin henkilöohjausta vain ihailtava.

Kuva
2.35:1-suhteen anamorfinen kuva on hyvää laatua. Värit toistuvat hyvin ja kuva on kauttaaltaan terävä. Ainoastaan ajoittainen staattisuus pistää silmään.

Ääni
P.T. Andersonin elokuvissa ollaan totuttu harkittuun äänimaailmaan, eikä Magnolia ole poikkeus. Dolby Digital 5.1 -äänet toistuvat selkeästi, ja lähes jatkuvasti taustalla oleva musiikki pitää takakanavat äänessä.

Lisämateriaali
Colour bars - Pieleen menneitä otoksia.
Frank T.J. Mackey seminar - Leikkauspöydän lattialle joutunut kohtaus Frankin seminaarista.
Mackey infomercial - Frank T.J. Mackeyn Seduce and Destroy -mainos kokonaisuudessaan.
“Save me” music video - Aimee Mannin esittämän Save me -kappaleen musiikkivideo, jonka Anderson on ohjannut.
Magnolia diary - Lähes puolitoistatuntinen videopäiväkirja elokuvan teosta, joka alkaa ensimmäisistä kuvauspäivistä ja loppuu jälkitunnelmiin erinäisten gaalojen muodossa.

Näiden lisäksi kakkoslevyltä löytyvät myös teaseri, traileri ja TV-spotteja.

Lisämateriaalia on kiitettävästi, ja mielenkiintoisessa videopäiväkirjassa pääsee seuraamaan elokuvan tekoa aitiopaikalta.

Yhteenveto
Monia tarinoita yhdistelevä Magnolia on upea elokuvakokemus, joka pyörii päässä vielä päiviä katsomisen jälkeenkin. Vahvaa kerrontaa tukee hieno visuaalisuus ja viime vuosikymmenen parhaat näyttelijäsuoritukset. Mustaa huumoria ja absurdeja tilanteita sisältävä draama on mestariteos.

Kuvasuhde: 
2.35:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
2
Aluekoodi: 
Ääni: 
Dolby Digital 2.0, Dolby Digital 5.1
Tekstitys: 
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016