Merkitty mies: Haastattelussa Paranormal Activity -ohjaaja/käsikirjoittaja Christopher Landon.
Jussi U. Pellonpää, Ma, 26/05/2014 - 00:00

FilmiFIN: Mitä erikoista Paranormal Activity: The Marked Ones -elokuvan blu-ray-versio tarjoaa?

Christopher Landon: Paljonkin. Heti kun olimme saaneet teatterilevitykseen lähteneen version valmiiksi, aloimme kasaamaan tätä julkaisua. Mukana on paljon kohtauksia, joita jouduin poistamaan valkokangasversiosta, mutta nyt ne ovat mukana.

FF: Mitäköhän ne mahdollisesti ovat?

C.L.: Heti alussa on mukana hauska ennen näkemätön kohtaus ja mukana on reippaasti myös hurjia shokkeja. Varsinkin yksi kokonainen kohtaus tulee tarjoamaan paljon lisää niin itse tarinaan kuin sen kokemiseenkin.

FF: Kuulostaa...pelottavalta.

C.L.: Jep, ja hauskalta. Mukana on paljon uutta materiaalia.

FF: Olemme monesti kuulleet, että kauhuelokuvien kuvauspaikoilla olisi tapahtunut outoja. Kummitteliko The Marked Onesin lavasteissa?

C.L.: Ei sen suuremmin (naurua). Totta puhuen me emme kokeneet poltergeisteja tai outoja kuolemia kuvausten aikana, kaikki sujui erittäin hyvin ja mukavissa merkeissä. Yritin tosin palkata yhtä tyyppiä kuvauspaikalle kertomaan paranormaaleista ilmiöistä, mutta kun hän näki miten syvälle me kaivauduimme meksikolaiseen noituuteen, hän sanoi, ettei voinut enää tehdä yhteistyötä kanssamme.

FF.: Pelottavaa, pelottelija pelkäsi liikaa. Meksikolainen noituus tuo sarjaan uuden aspektin. Onko se faktaa vai vain mielikuvituksesi tuotosta?

C.L.: Tein paljon tutkimustyötä ja varsinkin Los Angelesissa, missä on suuri meksikolaispopulaatio, uskonnolla on suuri merkitys, kuten mysö taikauskolla. L.A.:sta löytyy paljon hengellisiä apteekkeja, joista saa ravintoa ja vasta-aineita melkein kaikkeen mahdolliseen.

FF: Kuvasitte aika karuilla kulmilla, tapahtuiko alkuperäisväestön puolelta mitään hämminkiä?

C.L.: Jep, kuvasimme West Adamsissa, huudeilla, kuten sanotaan. Mutta mitään ongelmia seutukunta ei meille aiheuttanut, paitsi, että jouduimme kekskeyttämään kuvaukset joka kerta, kun poliiisiauto tai helikopteri pörräsi lähettyvillä, ja sitä tapahtui joka ilta ja yö. Emme oikein voineet heille huutamaankaan, että: ”Lentäkää pois, me yritetään kuvata leffaa täällä” (naurua). Tai no, olihan siellä se yksi tyyppi...

FF: Tyyppi? Mikä tyyppi?

C.L.: No kun kuvasimme yhtä kohtausta, sanoin linjatuottajallemme, että haluaisin kuviin jonkun kirkuvan hullun ja kirjaimellisesti samalla minuutilla nurkan takaa astui esiin kauheasti karjuva mies nuppi täysin sekaisin. Nappasin pikkukamerani ja leikin kuvaavani vallan jotain muuta, mutta kohdfstin linssiin suoraan häneen. Kaveri näki mitä tein, ja vannon, etten koskaan käyttäisi kenenkään kuvia ilman lupaa, ja kirkui, että minua ette kuvaa ja hyökkäsi kohti minua. Turvallisuusmiehemme pysäyttivät hemmon ja ajattelin, että huh, se oli liki. Tuntia myöhemmin olimme kuvaamassa toista kohtausta, kun tämä samainen henkilö ryntäsi ulos toisesta rakennuksesta ja alkoi jahtaamaan minua uudelleen. Hetken tuntui, kuin olisin itse ollut elokuvassa, perässäni pysäyttämätön demoni.

FF: Kuullostaa hassulta, vai?

C.L.: Varmasti kuullostaa, mutta sillä hetkellä se oli kaikkea muuta.

FF: Käytit kuvauksissa myös aitoja jengiläisiä.

C.L.: Jep, West Adamsissa on käynnissä upea ohjelma nimeltä Homeboy Industries, jossa suurin osa jäsenistä on entisiä jengiläisiä. He toivat tarinaan aitoutta ja asennetta, jota ei voi näytellä, se pitää elää ja kokea ensin.

FF: Olet ollut mukana Paranormal Activity -saagassa jo sen toisesta osasta (2010) alkaen, ensin käsikirjoittajana ja nyt myös ohjaajana. Oletko itse alkanut uskoa paranormaaleihin ilmiöihin?

C.L.: Kyllä, olen itsekin kokenut niitä?

FF: Oikeasti? Mitä tapahtui?

C.L.: Asuin ennen Charlie Chaplinin muinoin omistamassa talossa, joka oli kuin asuntola, missä hänen näyttelijänsä asuivat lähellä studioita. Minulla oli kämppis, mutta hän ei ollut oikeastaan koskaan paikalla. Yhtenä yönä makoilin sängyllälukemassa, kun kuulin oven kolauksen ja askeleita. En ollut juttutuulella, joten pysyttelin huoneessani hiljaa. Kuulin kuinka askeleet tulivat huoneeni oven taakse ja pysähtyviät, aivan kuin hän olisi odottanut minulta jonkinlaista reaktioita tai tietoa siitä olinko hereillä. Sitten huonesiin syttyi valoja ja pian ne sammuivat, näin heijastukset viereisen rakennuksen ikkunoista. Sitten kuulin kuinka ovi suljettiin, huokaisn ja painuin pehkuihin. Aamulla kämppäkaverini tuli sisään puku päällä matkalaukkujaan kantaen. Kysyin, että oliko hän unohtanut jotain, johon hän vastasi, että ei, tulin juuri äsken vasta sisään. Kun kysyin oliko hän käynyt asunnossamme yöllä, hän vastasi lyhyesti, että en. Kuulin vasta myöhemmin naapureilta, että talossa kummittelee.

FF: Tulipas täällä viileää...

C.L.: Ja kerran kävi niin, että tyttöystäväni nukahti sohvallemme, enkä hennonut herättää häntä. Aamulla hän sanoi, että olin tosi kiva, kun olin yöllä laittanut hänen päälleen peitteen. Sanoin, etten ollut poistunut huoneestani koko yönä. Tällaisia pikkujuttuja, oli sentään kaiketi mukava kummitus (naurua). Mutta vakavasti puhuen tuollaiset tapaukset avasivat silmäni enkä edes usko, että Paranormal Activityn tyyppisiä elokuvia voisi kovinkaan kyyninen ohjaaja edes tehdä. Meidän on uskottava omaan juttuumme, se näkyy myös lopputuloksessa.

FF: Koska innostuit kauhelokuvista ja mikä oli ensimmäinen näkemäsi horrorfilmi?

C.L.: Aloin katselemaan kauhuelokuvia ja paljon ennen kuin se olisi soveliasta. Syytän siitä kauheita vanhempiani (Christopher on kuuluisan näyttelijän Michael Landonin ja pienissä sivuosissa esiintyneen Lynn Noelin poika), jotka eivät kieltäneet minua tarpeeksi (naurua). Ensimmäinen näkemäni kauhuleffa oli Alfred Hitchcockin Psyko, jota katselin salaa tuolin takaa tv:stä vanhempieni makuuhuoneessa. Kun Norma Bates asteli ensimmäisen alas talonsa portaita täydessä dragissa ja veitsi kädessä, kirkuin keuhkoni pihalle ja aiheutin sydänkohtauksen myös vanhemmilleni. Myöhemmin isä sanoi videovuokraamossa, että ota mikä elokuva tahansa, joten syöksyimme suin päin kauhelokuvien maailmaan siskoni kanssa. Katsoimme tietenkin kaikki klassikot Rosemaryn painajaisesta Manaajaan, Halloweeniin ja Hohtoon, mutta myös paljon kunnon splattergorepätkiä kuten Sleepaway Camp ja muita mässilyleffoja. Ystäväni väänsivät siitä myöhemmin vitsin, että tietenkin sinä ohjaat kauhuelokuvia, koska vaihtoehtoja ei ikinä edes ollut. Näin oli tarkoitus tapahtuakin.

FF: Paranormal Activity: The Marked Ones on erilainen elokuva kuin sarjan aiemmat osat.

C.L.: Kyllä, käyttämämme mytologia antoi meille mahdollisuuden lähteä uuteen suuntaan. Aiemmat leffat olivat suurimmalta osin kummitustaloelokuvia, mutta kun toimme mukaan noituuden, se avasi aivan uusia mahdollisuuksia. Toimme kauhun ulos talosta, niin sanoakseni.

FF: Pitääkö paikkansa, että yhtenä inspiraation lähteenäsi olisi ollut huippusuosittu tv-sarja Downton Abbey?

C.L.: Ilman muuta (naurua). Kun aloin kirjoittamaan The Marked Onesia, olin täysin ihastunut Downton Abbey -sarjaan ja varsinkin sen tapaan käsitellä aikaa ja tapahtumia, mutta että se olisi ollut taustalla...enpä tiedä. Luulenpa, että suurin ero aiempiin Paranormal Activity -elokuviin on, että niissä jännitystä synnytellään pikkuhiljaa ja pidemmän aikaa, joka taatusti on yksi osa niiden viehätystä ja menestystä, kun taas me halusimme aloittaa heti kunnon pamauksella ja ilman Downton Abbey referenssejä (naurua).

FilmiFIN kiittää haastattelusta Christopher Landonia ja Fox-Paramountia.

Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016