Metsän tarina on kaikkien aikojen katsotuin kotimainen dokumentti
Jussi U. Pellonpää, Ma, 15/04/2013 - 13:19

Kotimainen luontodokumenttielokuva Metsän tarina on nyt kaikkien aikojen katsotuin kotimainen dokumenttielokuva, kun sunnuntaina 14.4.2013 sen katsojasaldo ylitti menestyselokuva Reindeerspottingin katsojaluvut. Joulukuussa 2012 ensi-iltansa elokuvateattereissa saanut kotimainen Metsän tarina on 15 viikossa ja kolmessa päivässä kerännyt ennätykselliset 65 865 katsojaa. Metsän tarina on koko perheen elokuva ainutlaatuisesta suomalaisesta metsästä, sen värikkäästä ja monimuotoisesta elämästä.

Viimeksi kotimainen luontodokumentti nähtiin valkokankailla 50 vuotta sitten, kun Suomi-Filmin tuottama Luonnon kätköissä sai ensi-iltansa 1963.

Metsän tarina
on muutoinkin kerännyt menestystä maailmalla, sillä myös elokuvan musiikki sai kansainvälistä huomiota, kun sen säveltänyt säveltänyt Panu Aaltio voitti maailman tärkeimmän elokuvamusiikkipalkinnon. The International Film Music Critics Association (IFMCA) palkitsi Metsän tarina -elokuvan musiikin säveltäjän Panu Aaltion vuoden 2012 parhaasta dokumenttielokuvan sävellyksestä.

Lähde: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016