Elokuva
Hittisarja Miami Vice toi 1980-luvun pastellivärit ja miehiset miehet rikosmaailmaan. Michael Mannin aluilleen panema sarja menestyi viiden tuotantokautensa aikana hyvin, ja ohjaaja palaakin rakastamansa aiheen pariin uuden vuosituhannen puolella. Vuonna 2006 ilmestynyt Miami Vice -elokuva ei sijoitu kuitenkaan sarjan tavoin railakkaaseen 1980-lukuun vaan lähemmäksi nykyaikaa. Tuttu etsiväkaksikko on sentään jälleen mukana, vaikkakin eri näyttelijöiden esittämänä.

Epäonnistunut soluttautuminen päättyy kahden etsivän ja vasikkaperheen kuolemaan. Sisäisessä agentuurissa on ilmeisesti ollut vuoto, minkä takia kuvioon ilmestyvät Miamin etsiväkaksikko Sonny (Colin Farrell) ja Tubbs (Jamie Foxx). Tehtäväkseen he saavat soluttautua Etelä-Amerikan huumekartelliin.

Juoni lähtee käyntiin tuskallisen hitaasti. Koko ajan näyttää kyllä tapahtuvan jotakin, mutta loppujen lopuksi millään ei ole merkitystä ennen kuin laskeudutaan Etelä-Amerikkaan. Tässä vaiheessa elokuva on kestänyt noin puolisen tuntia. Paikan vaihdos näyttää tuovan hieman lisäpiristystä juoneen, mutta sekin onnistutaan tyssäämään pakollisen romanttisen sivujuonen mahduttamisella mukaan. Soluttautumisjuoni suuren huumekartellin joukkoon tuntuu muutenkin hieman liian isolta keikalta kahdelle miamilaisetsivälle, että sen pystyisi sulattelemaan mukisematta.

Käsikirjoituspuolella on ongelmansa myös henkilöhahmojen ja heidän kehitysten suhteen. Sitä ei nimittäin ole lainkaan. Pahiten tästä kärsii päähenkilökaksikko Sonny ja Tubbs, jotka jäävät katsojalle hyvin etäisiksi. Sonnyn ja kartellikuningatar Isabellan (Li Gong) välinen rakkaussuhdekin tuntuu alusta lähtien vain käsikirjoittajan sanelemalta keinolta saada toiselle etsivälle jotain välitettävää. Ihmissuhteiden kuvaamisessakin on menty hieman harhaan, kun ne koostuvat pelkästään paljaasta pinnasta. Ohuet henkilöhahmot eivät tee oikeutta myöskään elokuvan näyttelijöille, jotka joutuvat vetämään roolinsa käsikirjoituksen puitteissa.

Michael Mannin ollessa puikoissa ja toimintaelokuvan ollessa kyseessä, luulisi rahoilleen saavansa edes jotain vastinetta. Valitettavasti Vice keskittyy enemmänkin juonenkuljettamiseen kuin silmittömään toimintaan. Kun juoni ei missään vaiheessa nouse moniulotteiseksi, joutuu arvoa mittaamaan vähäisten toimintakohtausten perusteella. Toiminta on mannmaiseen tyyliin toki hulppeaa katseltavaa ja kuunneltavaa, mutta menevät aivan liian pikaisesti ohi. Vain öiselle satamataistelulle on siunattu hieman enemmän aikaa, ja kohtaus onneksi myös ruokkii sitä toiminnannälkää. Heatin legendaariseen katutaistelun tasolle ei ole kuitenkaan mitään asiaa. Vicen kuvauksessa olisi muutenkin hieman petrattavaa, sillä kamera tuntuu toistavan samoja kuvakulmia alituiseen.

Elokuva jääkin lopulta pelkäksi pintakiilloksi. Kuten elokuvan aloittavassa Jay-Z’n ja Linkin Parkin Numb/Encore-kappaleessa sanotaan, kuljetaan elokuvassa niin maalla, vedessä kuin ilmassa. Jokaisesta mallista on luonnollisesti edustettuna turboahdettu muskelivehje, jonka ohjaamossa toinen päähenkilöistä istuu. Kaksikon matkojen kuvauksiin on tunnuttu tuhlaavan erityismäärä aikaa, jotta mukaan on saatu hienoja luontokuvauksia ja öistä kaupunkimaisemaa. Ne eivät kuitenkaan edistä tarinaa mihinkään suuntaan, vaan pikemminkin lamaannuttavat jo muutenkin tylsänpuoleisen kerronnan.

Yhteenveto
Miami Vice on kuin uutuuttaan kiiltelevä Ferrari, jonka konepellin alta löytyy kuitenkin itänaapurimme moottori. Kromia riittää, katsoi sitten mistä kulmasta tahansa, mutta kaasua painettaessa köhitään lujaa. Vicen ongelmaksi muodostuu mitäänsanomattoman juonen lisäksi olematon hahmokehitys, minkä takia elokuvaan ei pääse kunnolla kyytiin. Toimintaelokuvaksi ne toimintakohtaukset ovat yllättävän vähissä, ja aivan kuten vaihteiston kanssa, vain isoimmasta on todellista iloa.