Michael Mann: Televisiosta valkokankaalle
Saul Ahola, Su, 03/10/2004 - 00:00

Michael Mann lukeutuu varmasti amerikkalaisen nykyelokuvan vaikuttavampiin ohjaajiin. Menestyneistä elokuvistaan, kuten The Last of the Mohicans - Viimeinen mohikaani (1992) ja Heat - Ajojahti (1995), tunnettu Mann aloitti kuitenkin uransa televisiossa niin kirjoittajana, tuottajana kuin ohjaajanakin. Vuosien saatossa Mann kahmi lukuisia palkintoja TV-tuotannoista, niin sarjoista kuin dokumenteistakin, mikä osaltaan valmisteli miehen nousua kokonaan elokuvaohjaajaksi. Viimeisten kymmenen vuoden aikana Mann on työskennellyt pelkästään elokuvien parissa.


Valmistuttuaan 70-luvulla Lontoon kansainvälisestä elokuvakoulusta, aloitti Mann uransa ohjaamalla mainoksia ja dokumentteja sekä lyhytelokuvan Juanpuri (1970), joka voitti tuomariston palkinnon Cannesissa. Pian Mann siirtyi kuitenkin takaisin Yhdysvaltoihin ja työskenteli useiden TV-sarjojen (muun muassa Starsky and Hutch (1975)) kirjoittajana.


  


Vuonna 1979 Mann ohjasi ensimmäisen TV-elokuvansa The Jericho Mile. Elokuva kertoi pitkäaikaisvangista, joka haki tasapainoa elämäänsä maailmanmestaruustason juoksusta muurien sisällä. Elokuva voitti lukuisia palkintoja, muun muassa Emmyn elokuvan pääosasta, kirjoituksesta sekä editioinnista. Elokuvan menestymisen myötä Mann siirtyi vuonna 1981 ensimmäisen teatterielokuvansa, Thief, pariin, jonka pääosassa nähtiin James Caan. Toisen vähemmän menestyneen teatterielokuvansa, The Keep (1983), jälkeen Mann päätti kuitenkin siirtyä takaisin TV:n maailmaan.


Vuosi 1984 oli Mannin uralla muutoksen vuosi miehen ollessa mukana huippusuositun TV-sarjan Miami Vicen luomisessa. Mann toimi sekä sarjan tuottajana että kirjoittajana. Näyttelijä Don Johnsonin ohella myös Mann onnistui raapaisemaan palan kuuluisuudesta ja ammatillisesta huomiosta. Vuonna 1986 Mann kuitenkin ajautui flopiksi osoittautuvan TV-sarjan, Crime Story, pariin. Murskakritiikkiä kalastaneen sarjan aikoihin Mann päätti kokeilla jälleen elokuvaohjausta ja siirtyi Manhunter-projektiin.


Vuonna 1986 valmistunut teatterielokuva Manhunter - Psykopaatin jäljillä enteili jo tyyliltään tulevia suurmenestyksiä. Elokuva pohjautui Thomas Harrisin kirjoittamaan kirjaan Red Dragon - Punainen lohikäärme, jossa esiintyi ensimmäistä kertaa valkokankaan tuleva lemmikki: tohtori Hannibal Lecktor. Elokuva yhdisti myös ensimmäistä kertaa tulevan tehokaksikon: Michael Mannin ja italialaisen kuvaajan Dante Spinottin. Spinotti toimi Mannin elokuvien kuvaajana aina vuoteen 1999 asti ja oli suuri vaikuttaja Mannin elokuvien visuaaliseen ilmeeseen. Erinomainen ja kuvallisesti mykistävä Manhunter osoittautui kuitenkin taloudelliseksi flopiksi - ja Michael Mann oli jälleen TV:n parissa.


  


Manhunter-elokuvaa seuranneet vuodet Mann vietti television puolella ohjaajana ja tuottajana. Vuonna 1989 Mann ohjasi ja käsikirjoitti TV-elokuvan L.A. Takedown. Keskinkertainen rikoselokuva ei päässyt irti TV-leimaisuudestaan, mutta toimi kuitenkin tarinaltaan pohjana vuonna 1995 valmistuvalle Heat-elokuvalle. Vuonna 1990 Mann kirjoitti ja tuotti kolmiosaisen TV-draaman Drug Wars: The Camerana Story. Tositapahtumiin perustuva ja Emmy-palkittu minisarja jäi lopulta Michael Mannin viimeiseksi TV-tuotannoksi. Oli aika räjäyttää pankki.


Vuonna 1992 valmistunut eeppinen sotadraama Viimeinen mohikaani osoittautui kassaluukuilla suurmenestykseksi. Vaikuttava ja koskettava elokuva tuli tunnetuksi muun muassa Trevor Jonesin ja Randy Edelmanin säveltävämästä mahtipontisesta musiikista. Kasapäin palkintoja kahminut elokuva muutti täysin Mannin uran suunnan. Pikkubudjettien TV-elokuvat saivat jäädä taakse samalla kun Mannin työtahti sisälsi yhä enemmän puurtamista - ja yhä pidempiä aikavälejä elokuvien kesken.


Kolme vuotta Viimeinen mohikaani -elokuvan jälkeen ilmestyi Mannin seuraava elokuva: Heat - Ajojahti (1995). Elokuvan tarina oli pääpiirteissään sama kuin vuoden 1989 L.A. Takedownin, mutta tällä kertaa tarinaa oltiin syvennetty huomattavasti ja pääosiin palkattu Hollywoodin kuumimmat karpaasit: Al Pacino, Robert De Niro ja Val Kilmer. Mannin mestarillinen ohjaus teki Heatista yhden vuosikymmenensä parhaimmista rikoselokuvista ja sisälsi viimeisiä huippusuorituksia näyttelijäkolmikolta, joiden henkilökohtaiset urat ajautuivat 90-luvun loppua kohden taantuvan tasapaksuiksi.


Mannin seuraava elokuva, vuonna 1999 valmistunut The Insider - Sisäpiirissä oli tositapahtumiin perustuva draama tupakkateollisuutta vastaan asettuvasta tutkijasta Jeffrey Wigandista, joka joutui totuuden nimissä asettamaan vaakalaudalle uransa ohella myös perheensä. Elokuva poiki seitsemän Oscar-ehdokkuutta, mutta ei voittanut ainuttakaan. Tämä ei kuitenkaan hidastanut elokuvan tahtia kassaluukuilla ja Mannin ohjaus osoittautui jälleen jättimenestykseksi. Elokuvan pääosissa loistivat Al Pacino ja Russell Crowe, joista erityisesti jälkimmäiselle elokuva tarjosi puitteet laajentaa roolikirjoaan Amerikan mantereella.


  


Vuonna 2001 valmistunut Ali oli hieno ja vaikuttava askel Mannin ohjaajanuralla. Legendaarisesta nyrkkeilijästä Muhammad Alista kertova elokuva oli ohjaukseltaan henkeäsalpaavan upea ja hallittu teos. Projektista olivat kiinnostuneet myös elokuvaohjaajat Spike Lee ja Oliver Stone. Kun lopulta Mann kiinnitettiin ohjaajaksi, aloitti Lee kampanjan päätöksen kumoamiseksi. Leen mielestä ainoastaan musta ohjaaja pystyi tekemään oikeutta Muhammad Alin tarinalle. Pääroolistaan Oscar-ehdokkuuden napannut Will Smith (joka itse henkilökohtaisesti toivoi ohjaajaksi Michael Mannia) oli elokuvan valmistumisvuoden kovimpia yllättäjiä. Vuoden 2002 Oscar-gaalassa parhaan miespääosan palkinnon nappasi kuitenkin Denzel Washington, jättäen jälkeensä kasapäin vihaisia Russel Crowe -faneja.


Mannin tällä hetkellä viimeisin elokuvaohjaus Collateral (2004) on uunituore trilleri, jonka pääosissa nähdään Tom Cruise sekä jo Alissa loistanut Jamie Foxx. Tulevaisuudessa Mannilta on odotettavissa laittomaan asekauppaan pureutuva trilleri Arms and the Man sekä näillä näkymin Tom Cruisen tähdittämä toiseen maailmansotaan sijoittuva hävittäjäelokuva The Few. Pitkistä työtunneistaan tunnettu Mann piiskaa mitä ilmeisimmin elokuva-alan parhaimmistosta jälleen kaiken irti myös tulevaisuudessa, tuottaen mestarillista jatkoa vaikuttavalle uralleen.


 


Michael Mannin elokuvien DVD-arvostelut:


Psykopaatin jäljillä - Saul Ahola
Viimeinen mohikaani - Jari Tomppo
Heat - Ajojahti - J. Pikkarainen
The Insider - Sisäpiirissä - Jari Tomppo
Ali (R1)
- Saul Ahola


Elokuva-arviot:


Collateral - Väärä aika väärä paikka - Teemu Uotila

Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016