Mies nimeltä Max.
Jussi U. Pellonpää, Su, 10/05/2015 - 13:01

Kun vuonna 1979 ensi-iltansa sai austalialaisen George Millerin ohjaama Mad Max, syntyi ilmiö, joka on, paitsi kantanut ylpeänä kulttimainetta aina tähän päivään asti, myös synnyttänyt aivan oma genrensä, jossa (yleensä) ydintuhon jälkeisessä maailmassa elettiin aikoja ilman lakeja.

Mad Maxissa elettiin synkässä lähitulevaisuudessa, jossa maailmanlaajuinen energiakriisi oli ajanut ihmiset toisiaan vastaan ja synnyttänyt barbaarisia rikollisjengejä, joka tuhosi armotta kaikki tielleen osuvat. Lainvartijoiden ainoa mahdollisuus oli vastata väkivaltaan väkivallalla, ja verinen aalto pyyhkii läpi maiden ja mantujen. Perheellisen poliisin Max Rockatanskyn (Mel Gibson) vaimo ja pieni lapsi kuolevat psykoottisen Toecutterin (Hugh Keays-Byrne) joukkojen iskussa, mutta sen sijaan, että nuolisi haavojaan ja odottaisi oikeuden toteutuvan, hän tarttuu rattiin ja aseeseen,  jahtaa jengin jäsenet käsiinsä ja tappaa jokaisen.

Millerin ja Byron Kennedyn kirjoittama Mad Max osoittautui suureksi hitiksi, vaikka sen väkivaltaisuus saikin muutamaan maan, kuten Ruotsin ja Uuden-Seelannin, kieltämään sen esitykset kokonaan. Mad Maxin budjetti oli vain 400000 dollaria, mutta sen tuotto lopulta yli 100 miljoonaa, joka teki siitä yhden kaikkien aikojen tuottoisimman indie-elokuvan.

Samalla Miller tuli lanseeranneeksi niin sanotun Australian uuden aallon, ja avanneen kotimaalleen oven elokuviensa kansainvälistymiseen. Mad Max oli myös Mel Gibsonin uran ensimmäinen elokuva samana vuonna valmistuneen draaman Tim -erilainen rakkaustarina ohella. Kun Tim toi Gibsonille tunnustusta näyttelijäntyöstä ja Australian Elokuvainstituutin parhaan miespääosan palkinnon, Max oli hahmo, jonka mukana Gibson kasvoi kansainväliseksi tähdeksi.

1981 Miller palasi aiheen pariin jatko-osalla Mad Max 2 - Asfalttisoturi, ja teki, jos mahdollista, vieläkin arvostetumman suunnanäyttäjän tulevaisuuden dystopisille toimintaelokuville. Australian kesyttömillä rajaseuduilla vallitsee viidakon laki, raivopäisten jengien etsiessä ultaakin kallisarvoisempaa polttoainetta. Pieni ryhmä ihmisiä pällikkönsä Pappagallon (Michael Preston) pumppaavat öljyä suljetussa kylässään keskelle aavikkoa, mutta saavat kimppuunsa umpihullun The Humunguksen (Kjell Nilsson) johtaman rosvojoukon.

Yhteiskunnasta täysin erakoitunut Max (Gibson) ajautuu vasten tahtoaan keskelle kahden ryhmän armotonta taistelua, valitsee lopulta puolensa ja avaa uudelle, rauhanomaiselle heimolle. Mahdollisuuden tulevaisuudessa, mutta jää itse aavikolle etsimään kohtaloaan. Asfalttisoturi tunnetaan erityisesti sen finaalin järjettömän hurjasta takaa-ajokohtauksesta, jossa täysperävaunurekkaa ajava Max yrittää Pappagallon joukkojen tukemana saada kuljetettua tynnyrikaupalla öljyä turvaan Humunguksen joukoilta. Elokuvan viimeiset 20 minuuttia on yhtä pitkää raatorallia, jossa ihmiset ruhjoutuvat apokalyptisiin ajopeleihinsä ennen näkemättömällä voimalla.

Vanhojen westernien piiritysteemaa omaperäisesti laventanut Asfalttisoturi vei Maxin (ja muun maailman) tarinaa yhä synkempään suuntaan ja esitteli katsojille armeijallisen futuristisiin punk-kuoseihin sonnustautuneita mielipuolia, joista parhaiten yleisön mieliin paloi Wernon Wellsin (kuvassa) mohikaanitukkainen superpsyko Wez, Humunguksen liekaan sidottu taisteluhanska. Pikkuriikkisen koomista kevennystä raakaan ruhjontaan toi gyrokopterillaan lennellyt vekkuli nimetön selviytyjä, jonka roolissa mainio Bruce Spence teki unohtumattoman vaiktuksen. Asfalttisoturi sementoi Millerin maineen tinkimättömänä toimintaohjaajana, jonka seuraava vierailua Maxin maailmaan alettiin odotella pian ensi-illan jälkeen.

1985 Miller vei Maxia yllättäen viihtellisempään suuntaan yhdessä George Ogilvien kanssa ohjaamassaan  Mad Max: Ukkosmyrskyssä, jossa 15 vuotta Asfalttisoturin tapahtumien jälkeen yhä erakkona rajaseutuja kulkeva Max (Gibson) päätyy kadonneiden lasten johtajaksi ja saa vastaansa vaarallista Bartertownia johtavan Aunt Entityn (Tina Turner) armeijan. Asfalttisoturin tavoin elokuva huipentui hurjaan takaa-ajokliimaksiin.

Visuaalisesti Ukkosmyrsky oli rikas ja mielikuvituksellinen, joka korostui eri toten suurella budjetilla verta ja hikeä säästämättä rakennettuun Bartertowniin, mutta se, mikä teki Asfalttisoturista kaikessa askeettisuudessaan niin erinomaisen, oli nyt muuttunut tekniseksi briljeeraamiseksi. Omalla vinolla tavallaan Peter Panin seikkailuja muistuttava Max Max: Ukkosmyrsky oli yleisö- ja arvostelumenestys, vaikka puritaaneimmat Maxistit, allekirjoittanut mukaan lukien, kiukuttelivatkin sen pehmenneestä otteesta.

Rockkuningatar Tina Turnerille Ukkosmyrsky oli jättipotti, sillä sen soundtrackilla julkaistu, ja Turnerin laulama, We Dont Need Another Hero nousi yhdeksi vuoden myuydyimmistä kappaleista kautta koko maailman. Turnerin kanssa muusikkopiirejä edusti myös mainion rockryhmän Rose Tattoon laulaja Angry Anderson, Entityn joukkojen kiukkuisena Ironbarina. Paluun remmiin teki myös Bruce Spence tällä kerralla lentokoneellaan selkkauksiin sekaantuvana sivullisena, jonka roolihahmo ei kuitenkaan ollut sama kuin Asfalttisoturissa.

Nyt, 30 vuotta myöhemmin, Max palaa Millerin vuosikausia eläneen unelman tullessa lihaksi, tuleksi ja vereksi nimellä Mad Max: Fury Road, joka saa ensi-iltansa 15.5.2015.

Lähde: 
Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016