Alkuperäinen nimi: 
Musta jää
Lajityyppi: 
Valmistusvuosi: 
2007
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Tuottaja: 
Ikäsuositus: 
15
Kesto: 
107
Musta jää
Päivi Kärkkäinen, Pe, 19/10/2007 - 00:00

Elokuva
Mustan jään syntyprosessi on ollut poikkeuksellisen pitkä. Ohjaaja-käsikirjoittaja Petri Kotwica aloitti käsikirjoituksen kypsyttelyn jo kuusi vuotta sitten, kun osin omaelämäkerrallinen aihe esitteli itse itsensä eikä suostunut jättämään miestä rauhaan. Välissä valmistui lupaava esikoispitkä Koti-ikävä (2005), minkä jälkeen Kotwica palasi Musta jää -projektinsa pariin. Tuloksena on pieteetillä pohdittu ja huolellisesti viimeistelty kolmiodraama: näyttelijävetoinen, osin saksalaisrahoituksella toteutettu Musta jää on vuoden 2007 odotetuimpia – ja onnistuneimpia – kotimaisia ensi-iltaelokuvia.

Kotwican tummasävyinen ihmissuhdedraama sijoittuu nykypäivän Helsinkiin. Se kertoo nelikymppisestä lääkäristä Saarasta (Outi Mäenpää), joka saa tietää arkkitehtimiehensä Leon (Martti Suosalo) pettävän häntä nuoren opiskelijanaisen kanssa. Tekaistun identiteetin turvin Saara tutustuu miehensä uuteen tyttöystävään Tuuliin (Ria Kataja) ja naiset solmivat läheisen, vaikkakin epätodennäköisen ja valheeseen perustuvan, ystävyyssuhteen. Saara haluaa pakkomielteisesti paitsi tietää kaiken miehensä syrjähypystä, myös kostaa, ja niinpä kieroutunut kolmen kimppa alkaa pyöriä täysin omien lainalaisuuksiensa mukaan. Valheiden verkossa rimpuilu ei ole millään tasolla kaunista katsottavaa, ja lopulta kaikkiin sattuu. Lujaa.

Mustan jään käsikirjoitus on tiivis, taitava ja tinkimätön. Klassinen kolmiodraama laajenee hyytäväksi jännitysnäytelmäksi, joka seuraa Saaran hetki hetkeltä kipeämmäksi käyvää kostoretkeä. Henkilöhahmojen tunne-elämä on pyritty tekemään mahdollisimman realistiseksi, missä onnistutaankin hyvin: kylmän ja pimeän ihmissuhdehelvetin kuvauksessa on inhimillistä tarttumapintaa riittämiin, ja kokonaisuuden kruunaavat suvereenit näyttelijäsuoritukset. Henkilöohjaajana Kotwica onnistuu, mutta juonen kanssa uskottavuudella ei valitettavasti ole kovinkaan paljon tekemistä. Draaman, trillerin ja melodraaman aineksia yhdistelevä elokuva sortuu loppupuolella saippuasarjahenkisiin juonikehittelyihin, jotka syövät dramaattisesti sinänsä näkemyksekkään käsikirjoituksen tehoja. Melodramaattinen soppa kiehuu yli viimeistään pitkitettyjen ja tarpeettoman raflaavien loppukohtausten aikana, mutta elokuvakokonaisuus säilyy onneksi tästäkin huolimatta relevanttina.

Musta jää on näyttelijöiden, ja ennen kaikkea kahden vahvan naisen, elokuva. Toistaiseksi television puolelta tutumpi Ria Kataja (Kaverille ei jätetä, Tuulikaappimaa, Taivaan tulet) onnistuu ensimmäisessä isossa elokuvaroolissaan rakentamaan Tuulistaan aidon nuoren naisen ohi banaaleimpien ”toisen naisen” hahmoon kiinnittyvien stereotypioiden. Elokuvan todellinen tähti on kuitenkin Outi Mäenpää, jonka loistoa ei himmennä mikään. Näyttelijättären kasvojen ilmaisuvoima ei lakkaa hämmästyttämästä, eikä hän tuntuisi juuri edes tarvitsevan dialogia tuekseen. Mäenpää näyttelee petettyä puolisoa intuitiivisesti ja sanomattoman koskettavasti. Mustasukkaisuuden sokaiseman naisen tunneskaala on pelottavan laaja. Surun, pelon, vihan, rakkauden ja ahdistuksen cocktail on pakahduttava – mutta onneksi myös puhdistava. Kotwica ei jätä katsojaa yksin täysin vaille toivonpilkahduksia.

Elokuvan miesten roolit ovat pienemmät, mutteivät yhtään sen huonommin perustellut. Miehistä tuodaan esiin vain välttämättömimmät piirteet, ja nekin vahvasti karrikoiden. Martti Suosalon Leo on toisaalta opiskelijatyttöjä vokotteleva charmantti pukki ja toisaalta aviomies, joka vaikuttaa jollain tasolla aivan aidosti rakastavan vaimoaan. Ville Virtasen esittämän lankomiehen epäkiitolliseksi tehtäväksi taas jää olla elokuvan ainoa järjen ääni, moraalinen selkäranka, joka jollain tapaa ankkuroi tapahtumat reaalitodellisuuteen. Henkilödynamiikka on harvinaisen onnistunut. Vaikka Saara on henkilöistä eniten etualalla, voi tarinaa lukea yhtä lailla Tuulin kuin Leonkin näkökulmasta käsin. Moralisoinnista riisuttu moniäänisyys on elokuvan selkeä vahvuus. Kotwica varoo tekemästä henkilöistään hyviä tai pahoja, jokaista kohtaan on mahdollista tuntea empatiaa, vaikka heidän valintansa olisivat kuinka vääriä.

Visuaalisesti Musta jää on ihailtavan yhtenäinen. Sen miljööt ovat moderneja ja kolkkoja, ja etenkin valaistus on kotimaiseksi tuotannoksi poikkeuksellisen laadukas. Harri Rädyn komea, lähikuvilla herkutteleva kuvaus menee ennakkoluulottomasti henkilöiden iholle, vaikka ihan aina valtavilla laajakulmilla leikittely ei osukaan kohteeseensa. Tunnelma on paikoin niin voimakas ja arkitodellisuudesta elokuvallisesti etäännytetty, että karkeat dialogiryöpyt ja puhekielisyydet tuntuvat melkein rikkovan jotain. Eicca Toppisen surumielinen selloscore osuu tunnelmanluojana nappiin.

Yhteenveto
Outi Mäenpää tekee elämänsä roolin Petri Kotwican hallitun tyylikkäässä psykologisessa draamatrillerissä, jonka tarina ei valitettavasti kanna aivan loppuun saakka. Anteeksipyytelemätön ja kompromisseja karttava teos on kuitenkin puutteistaan huolimatta rohkea ja elokuvallisesti vahva esitys, joka ansaitsee asennepisteitä: aina ei tarvitse yrittää miellyttää kaikkia.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016