Alkuperäinen nimi: 
Moomins and the Comet Chase
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2010
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Tuottaja: 
Kesto: 
75
Muumi ja punainen pyrstötähti
Jussi U. Pellonpää, Su, 08/08/2010 - 00:00

Elokuva
Muumipeikko (Alexander Skarsgård) kumppaneineen joutuu suuren suureen seikkailuun, kun pyrstötähti uhkaa iskeytyä maahan ja vieläpä suoraan muumien puutarhaan. Apua lähdetään hakemaan viisailta professoreilta, mutta jo matka Yksinäisten Vuorten tähtitorniin muuttuu hurjaksi jokiseikkailuksi maan uumenissa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisaa koko rahan edestä, kunnes koko seurue, niin Muumipeikko, Muumimamma (Kathleen Fee), Nuuskamuikkunen (Peter Stormare), Nipsu (Mads Mikkelsen) kuin Niiskuneitikin (Helena Mattsson) ovat vihdoin ja viimein turvassa.

Pohjoismaiden ensimmäisenä kokopitkänä 3D-elokuvana ensi-iltaansa tuleva, Maria Lindbergin ohjaama  Muumi ja punainen pyrstötähti on koottu monelle sukupolvelle tutuista, vuosina 1978-1982 Puolassa tehdyn Muumien maailma -sarjan jaksoista ja vasta jälkityöstössä konvertoitu kolmanteen ulottuvuuteensa. Suomalaisessa Stereoscape-yhtiössä aikaan saatu lopullinen jälki on toki katseen kestävää, mutta loppupeleissä tavallaan tarpeetonta.

Vanhat, hellyttävän kömpelöllä stop-motion-tekniikalla luodut huopamuumit liikkuivat lasille maalattujen taustojen edessä, ja yksin jo se riitti luomaan tarpeeksi muumimaisen vaikutelman. Nyt isolla rahalla tuotettu sekatekninen seikkailu ei mainittavassa määrin saa lisäpontta uudesta ulottuvuudesta. Tarinakin pomppii ja nykii, mutta pysyy silti sopivassa määrin kasassa.

Isolla rahalla tuotettuun elokuvaan on satsattu myös äänipuolella, ja esimerkiksi kansainvälisessä versiossa äänensä muumeille ovat antaneet niinkin kovat skandinimet kuin Stellan Skarsgård, Peter Stormare, Max von Sydow ja Mads Mikkelsen. Uuden tunnuslaulun, The Comet Song, on elokuvaan tehnyt Islannin ikioma Pikkumyy, monilahjakas Björk.

Kotimaan dubbaukseen on niin ikään palkattu tekijämiehiä aina Jasper Pääkkösestä Taneli Mäkelään ja Johanna Viksteniin sekä monen piirretyn veteraaniin, paremmin Salkkareiden Seppona tunnettuun Jarmo Koskeen. Muumipappana kuullaan aina yhtä vakuuttava Tapani Perttu.

Yhteenveto
Viikon toiseen 3D-kuvatukseen (Step Up 3D) verrattuna sympaattinen, hellyttävä ja taatusti koko perhettä riemastuttava Muumi ja punainen pyrstötähti on kuitenkin kuin raikas tuulahdus ajalta, jolloin kaikki oli vielä, jos ei nyt hyvin, niin ainakin paremmin.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016