Alkuperäinen nimi: 
The Stoning of Soraya M.
Lajityyppi: 
Valmistusvuosi: 
2008
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
15
Kesto: 
114
Naisen kivitys
Päivi Kärkkäinen, To, 15/10/2009 - 00:00

Elokuva
Iran, vuosi 1986. Ranskalais-iranilaisen toimittajan (Jim Caviezel) auto hajoaa pienen kylän liepeille keskelle erämaata. Korjausta odotellessaan hän kiinnittää huomiota omituisesti käyttäytyvään naiseen Zahraan (Shohreh Aghdashloo), jolla vaikuttaa olevan hänelle jotain asiaa. Toimittaja seuraa naista kylän miehiltä salaa ja saa kuulla uskomattoman tarinan naisen ystävästä Sorayasta (Mozhan Marnò), joka on juuri edellisenä päivänä tapettu kylmäverisesti. Sorayan aviomies Ali (Navid Negahban) syytti vaimoaan uskottomuudesta tekaistuin perustein, koska halusi itselleen uuden vaimon, eikä Soraya suostunut avioeroon, sillä hän ja hänen lapsensa olisivat jääneet erossa puille paljaille. Koska Soraya ei pystynyt todistamaan syyttömyyttään, ja miehen kertomuksen tueksi riitti toisen miehen sana, haudattiin viaton Soraya maahan vyötäröään myöten ja kylän miehet, mukaan lukien hänen oma isänsä ja kaksi poikaansa, kivittivät hänet kuoliaaksi.

Elokuvan tarina on valitettavasti tosi. Toimittaja Freidoune Sahebjamin tapaama Zahra halusi maailman kuulevan Sorayan kohtalosta, ja niin myös tapahtui: Sahebjam salakuljetti tarinan ulos kylästä kasettinauhurissaan ja kirjoitti tapauksesta kirjan, josta tuli 1990-luvulla kansainvälinen bestseller. Kirja auttoi saamaan huomiota sharia-lain epäinhimilliselle rangaistuskäytännölle, mutta ei lopettamaan sitä - kivitystuomioita käytetään edelleen etenkin Iranin, Afganistanin ja Pakistanin syrjäseuduilla.

Tiedonvälitystehtävää jatkaa nyt osaltaan Cyrus Nowrastehin Sahebjamin kirjan pohjalta ohjaama pysäyttävä draama Naisen kivitys, joka pukee kuviksi Sorayan hirvittävän tarinan. Elokuva puhuu painokkaasti naisiin kohdistuvasta julmuudesta ja epätasa-arvosta yksilötarinan kautta, joka kerrotaan Zahran pitkänä takaumana. Sorayan tilanne, jossa naisella ei ole mitään vaihtoehtoja, ei valtaa, eikä ihmisarvoa, on räikeä esimerkki uskonnollisen vallan väärinkäytöstä pienessä, suljetussa yhteisössä. Elokuvan kritiikin kohteena on ensisijaisesti vaikenemiseen ja välinpitämättömyyteen kannustava pelottelukulttuuri, joka mahdollistaa säälimättömän juonittelun ja naisten ihmisoikeuksien kategorisen polkemisen. Islamia uskontona elokuva ei leimaa.

Nowrasteh esittää verisen tuomion täytäntöönpanon kivi kiveltä, tavalla, joka tekee pahaa ja niin on tarkoituskin. Väkivallan graafisuus on oikeutettua, mutta parikymmentä minuuttia kestävä eksploitatiivinen kivityskohtaus on niin intensiivinen, ahdistava ja säälimätön, että sen hädin tuskin pystyy katsomaan. Aiemmin pääasiassa tv-käsikirjoituksia rustannut Nowrasteh on kokematon ohjaaja, mikä näkyy joissakin valitettavan kypsymättömissä kerrontaratkaisuissa. Vaikka Nowrasteh lähestyy aihetta melko eleettömästi ja toteavasti, käyttää hän myös hyväkseen sellaisia sentimentaalisia Hollywood-kerronnan keinoja, jotka eivät tarinaan sovi. Varsinkin elokuvan positiivinen, toiveikas loppunousu on kaiken nähdyn jälkeen mauton. Tämä ei kuitenkaan tee elokuvasta ja sen teemoista yhtään vähemmän merkittäviä.

Hallittu näyttelijätyö on vahvaa kautta linjan. Iranilaissyntyinen Shohreh Aghdashloo (Hiekan ja sumun talo) tekee kunnioitusta herättävän ja täydellä sydämellä sisäistetyn roolin pelottomana naisena, joka nousee yhteisönsä vallanpitäjiä vastaan ja ymmärtää, kuinka merkittävää on, ettei Sorayan tarinasta vaieta. Mozhan Marnò on yhtä lailla vakuuttava kohtaloonsa alistuvana Sorayana, joka yrittää viimeiseen asti toimia lastensa parhaaksi. Elokuvan iranilaismiehet ovat brutaaleja hirviöitä kukin omalla tavallaan, mutta jäävät henkilöinä naisia huomattavasti ohuemmin hahmotelluiksi pahan karikatyyreiksi.

Yhteenveto
Naisen kivitys on järkyttävä ja yksityiskohtainen kuvaus yhden naisen kuolemaan johtavasta järjettömästä tapahtumasarjasta, joka on valitettavasti tosi. Raivon ja itkun pintaan nostavan tärkeän elokuvan voima on sen vahvoissa näyttelijäsuorituksissa ja ihmisoikeuksia järkähtämättömästi puolustavassa sanomassa.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016