Alkuperäinen nimi: 
Ninja Assassin
Valmistusvuosi: 
2009
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
18
Kesto: 
100
Ninja Assassin
Jussi U. Pellonpää, Pe, 08/01/2010 - 00:00

Elokuva
Kun Europolin agentit Mika Coretti (Naomie Harris) ja Ryan Maslow (Ben Miles) pääsevät sarjana tapahtuneiden poliittisten salamurhien jäljille, heillä ei ole aavistustakaan mitä kaiken taustalla piilee.

Jo vuosia huippuvaarallisista ninjoista koostuva Ozunu-klaani on määrättyä maksua vastaan ottanut hengiltä kenet tahansa, missä tahansa. Nyt myös agentit ovat päässeet huppupäisten murhamiesten hittilistalle, josta ei poistuta kuin jalat edellä. Pimeydestä astuu esiin kuitenkin Raizo (Rain), vuosia aiemmin klaanista väkivaltaisesti eronnut mestaritappaja, jolle sen johtaja Ozunu (Shô Kosugi) ja tämän ykkösnyrkki Takeshi (Rick Yune) ovat henkilökohtaisen koston motiiveista ensimmäisenä.

James McTeiguen ura alkoi apulaisohjaajana mm. Matrixeissa (1999-2003) ja elokuvassa Star Wars: Episode Two - Attack of the Clones, kunnes ensimmäinen kokopitkä ohjaajana, V niin kuin verikosto (V for Vendetta, 2005) näytti, että myös megafoni pysyy miehen käsissä. V antoi myös osoituksen siitä, että mies on visuaalisesti erittäin pystyvä tarinankertoja, eikä Ninja Assassin tätä sädekehää lainkaan himmennä, päinvastoin.

Ninja Assassin on yhtä tykitystä alusta loppuun parhaimpia honkkariperinteitä kunnioittaen. Taistelukohtaukset ovat paitsi koreografialtaan mielikuvituksellisia ja näyttäviä, myös väkivallaltaan graafista verenlennätystä paikoin jopa koomisuutta herättävin vetäisyin. Ihmisiä pätkitään, halkaistaan, katkotaan ja viipaloidaan kirkuvanpunaisen plasman roiskuessa katsomossa takariville asti. Ajattele roiskeklassikkoa Shogun Assassin (1980), kerro se sadalla, etkä pääse vielä edes lähelle. Väkivalta on toki aina väärin, mutta jos sitä on pakko elokuvaan liittää, tehtäköön se siinä tapauksessa näin, tosissaan ja näyttävästi.

Kuin ihmeen kaupalla McTeigue saa kuitenkin pidettyä yksinkertaisen kostotarinansa etusijalla, vaikka pääpaino onkin estetisoidussa väkivallan esittämisessä. Taitavasti kuva-alaa manipuloivan McTeiguen taustalla ovat mätkepätkien mahtimies Joel Silver ja Wachowskin veljekset Larry ja Andy taanneet tarpeeksi täpäkkää koko valkokankaan täyttämiseen tulella ja hurmeella.

Kuriositeettina mainittakoon, että kuutta viikkoa ennen kuvauksia Wachowskin veljekset eivät olleet vielä alkuunkaan tyytyväisiä Matthew Sandin käsikirjoitukseen, ja paikalle kutsuttiin mm. tieteissarja Babylon 5:n luoja J. Michael Straczynski, joka rustasi koko jutun kuvauskuntoon siltä istumalta sessiossa, joka kesti vaivaiset 53 tuntia.

Rain, oikealta nimeltään Jung Jihoon, on vuonna 1982 Etelä-Koreassa syntynyt ja laulajana ja tanssijana uransa aloittanut orientti supertähti, jolle tie taivaisiin on ollut kovan työn takana. Joka tapauksessa ajatuksen lailla liikkuvalle sympaattiselle atleetille toivoo ruusuista tulevaisuutta, eikä siitä liene pelkoakaan, sillä sen verran monitaitoinen ja lähimmille kilpailijoilleen jo pelkästään näyttelijäntaidoissa pataan pistelevä ihmishyrrä on kyseessä. Esimerkiksi ylistetty pikkukiinalainen Jet Li häviää Rainille karismassa mennen tullen.

Elävä jackymakupala Naomie Harris on leffassa toki pelkkä ornamentti kuin mersun merkki viimeisen päälle viritetyn ja puunatun kulkuneuvon nokalla, mutta hyvällä sex appealilla varustettu neiti pärjää potkukisoissa kivan mallikkaasti. Monista yhteyksistä tuttu (mm. Fast & Furious (2001), Bond-seikkailu Die Another Day (2002)) Rick Yune jatkaa itämaanrosvojen sarjaansa tyylillä, ja kliffoin yllätys on vanhan, joskus kaukaisella 80-luvulla ihka oikeaksi ninjaksikin väitetyn Shô Kosugin paluu parrasvaloihin.

Ilan Eshkerin score kierrättää orientteja soundeja ja soittimia yhdistellen niitä kovaa ja korkealta iskevään länsimaiseen toimintateemailuun. Kaiken mätkeen ja murhaamisen keskellä paikoin nokkela musiikki jää kuitenkin tyystin lapsipuolen asemaan, eikä edes yritä muuta kuin täyttää hiljaisemmat hetket, joita on kuitenkin harvinaisen vähän. Dramaattisempien ainesten vastapainoksi turpajuhlia säestävät myös mm. The Human League (Being Boiled), David Bowie (Helden), Spiderbait (Shazam!) sekä Ryozo (The MC Remix).

Yhteenveto
Ruumislaskurin uusiin lukemiin potkaiseva Ninja Assassin on ennen kaikkea pääosassa täydeltä laidalta tykittävän Rainin ja mistään säästämättä tai laadusta tinkimättä veriteatteriaan varmoin ottein johtavan ohjaaja James McTeiguen show. Nyt jos koskaan ikäraja kannattaa ottaa vakavasti, tästä meiningistä kun on vaikeaa pistää enää kovemmaksi.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016