Alkuperäinen nimi: 
A Nightmare on Elm Street
Valmistusvuosi: 
2010
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
15
Kesto: 
97
Painajainen Elm Streetillä
Jussi U. Pellonpää, Ti, 15/06/2010 - 00:00

Elokuva
Kun useat nuoret alkavat jakaa unia pimeässä kähisevästä ja saastaiseen villapaitaan pukeutuneesta veitsikätisestä hahmosta, on selvää, että kyseessä on jotain muutakin kuin kollektiivinen painajainen. Nancy (Rooney Mara), Quentin (Kyle Gallner), Dean (Kellan Lutz) ja Chris (Katie Cassidy) lyövät hynttyyt yhteen ja pääsevät synkän salaisuuden jäljille. Vuosia aiemmin Springwoodin kaupungin kivalla ala-asteella touhusi talkkari nimeltä Freddy Krueger (Jackie Earle Haley), jonka aktiviteetteihin kuuluivat pallopelien ja leikkien lisäksi myös pedofilia ja murhat. Lasten vanhemmat olivat yhteisellä päätöksellä ottaneet oikeuden omiin käsiinsä ja tuikanneet perkeleellisen pervon elävältä leikkeihin ja polttaneet karrelle. Nyt demoninen huonojen herjojen ystävä on kuitenkin löytänyt uuden väylän kostolleen ja nuorten on keksittävä keino ottaa tämä toistamiseen hengiltä, ennen kuin nukkumatti heittää viimeisen ripauksen unihiekkaa suoraan heidän haudoilleen.

Kasarikauhun kierrätyskeskus Platinum Dunes esittää tylsän, typerän ja tyystin tarpeettoman lämmittelyn yhdestä 1980-luvun omaperäisimmästä horrorklassikosta. Wes Cravenin Painajainen Elm Streetillä (1984) oli omaperäinen ja sysimustalla huumorilla kuorrutettu kulttikuva, joka sittemmin poiki lukuisia, ja matkan varrella aina vain huonommiksi menneitä jatko-osiakin.

Rockvideoita (mm. Metallica, Offspring, Sheryl Crow, Pat Benatar, Green Day) aiemmin työkseen ohjanneen Samuel Bayerin leffaesikoinen kärsii ensimmäisenä Wesley Strickin (mm. Cape Fear, 1991) ja Eric Heissererin (tulevat The Thing sekä Final Destination 5, molemmat 2011) ideoille impotentista käsikirjoituksesta. Kaksikon rustaama treatmentti on yksinkertaisesti halpa tekele, joka orjallisesti ja ilman ensimmäistäkään omaa oivallusta kierrättää originaalin klassisimmat kohtaukset liikkuvasta bodibägistä kipeästi eroottisen kylpyammekohtauksen kautta painottomassa tilassa tapahtuvaan viiltelyyn ja finaalin irralliseen veritekoon saakka. Bayerin osalta ohjaaminen tarkoittaa lähinnä esteettisyyden epätoivoista etsimistä tylsiin tapahtumiin, eikä miestä voikaan innovatiivisuuden puutteesta aivan kamalasti syyttää, sillä muutamat kuvakomposititot ja kikat onnistuvat herättämään hetkeksi katsojankin kankaalta näkyvästä pateettisesta painajaisesta

Vuoden 2010 versio on siis hävettävän kökkö tapaus, vaikka sen päärooliin onkin saatu maanmainio Jackie Earle Haley, jonka roolisuoritukset mm. elokuvissa Little Children (2006) ja Watchmen (2009) sementöivät tarkkavainuisen ja koko olemuksellaan tulkitsevan taitajan maineen. Ikävä vain, taitavan tulkin ainoaksi tehtäväksi on nyt jäänyt vain ja ainoastaan tympeiden yksrivisten heittely ja kähisevä naurahtelu, naama paksun latexin peitossa. Nuoret näyttelijät ovat jenkkiläistä peruskauraa, pojat sutjakoita urheilijanuoria ja tytöt kivasti kehittyneitä missityyppejä, joista kenenkään kohtalo ei voisi kuitenkaan vähempää kiinnostaa. Vanha karismakarhu Clancy Brown piipahtaa pienessä roolissa fataalin tapahtumaketjun alulle panevana isänä, mutta ei edes se pelasta kokonaisuutta.

Transformers -miehen, Steve Jablonskyn, score kierrättää Charles Bernsteinin jo legendaariseksi kasvanutta elokuvamusiikkia. Jablonsky luottaa matalaan murahteluun ja konepohjaiseen orkestrointiin ja onnistuukin paikka paikoin luomaan sopivan hyisen tunnelman, joka on sinällään sääli, että taitavasti selkäpiitä viilentävät sävelet menevät kuin kankkulan kaivoon typerän elokuvatuksen taustalla.

Yhteenveto
Turha ja pitkäveteinen remake, jonka eniten kauhua herättävä elementti on sille luvattu jatko-osa vuonna 2012.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016