Alkuperäinen nimi: 
Palme
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2012
Valmistusmaa: 
Näyttelijät: 
Ikäsuositus: 
7
Kesto: 
90
Palme
Jussi U. Pellonpää, Ke, 07/11/2012 - 00:00

Elokuva
30. tammikuuta vuonna 1927 Tukholmassa syntynyt ruotsalaispoliitikko Sven Olof Joachim Palme murhattiin kotikaupungissaan 28.2.1986. Nopeasti huipulle poliittisen uransa aikana noussut Palme vaikutti voimakkaasti paitsi oman maansa politiikkaan, myös kansainvälisiin asioihin ja konflikteihin saaden vahvan maineen rauhan- ja yksilönpuolustajana. Palme tunnettiin maailmalla pääministerinä ja vaikuttajana, joka ei kumarrellut suurempia, vaan asettui näkyvästi puolustamaan heikompia ja vastustatamaan muun muassa Yhdysvaltain ja Vietnamin välistä sotaa 1970-luvun alussa aiheuttaen diplomaattisen skandaalin.

Kristina Lindströmin ja Maud Nycanderin dokumentti Palme käy kronologisesti läpi kahteen otteeseen Ruotsin pääministerinä toimineen Olof Palmen elämää ja päästää ääneen tämän perheen, puoluetoverit ja myös vastustajat. Asiallinen ja kiltisti kultaista keskitietä kulkeva dokkari ei nosta Palmea jalustalle, mutta eipä juuri kritisoikaan tämän selviämpiäkään virkavirheitä ja virhearviointeja.

Henkilökuvana taas Palme on varmaotteisesti etenevä ja hyvinkin informaatiivinen ja mielenkiintoinen läpileikkaus menneistä vuosikymmenistä naapurimaamme monissa muutoksissa muhineesta poliittisesta kentästä. Ohjaajat marssittavat kameran eteen monia tuttuja poliitikkoja (muun muassa Carl Bildt, Ingvar Carlsson ja Mona Sahlin), Palmen lesken Lisbetin, sekä perheen pojat Joakimin, Mårtenin ja Mattiaksen, joiden kommentoinnit tuovat ihaillun, mutta myös vihatun miehen elämään ulottuvuutta ja kaikupojaa.

Vanhemmissa filminpätkissä näkyvät myös Fidel Castro, Henry Kissinger, Astrid Lindgren, Ingmar Bergman sekä suomen ainoana edustajana kosmopoliitti kulttuurivaikuttaja Jörn Donner. Fiksusti dokumentti keskittyy monisärmäisen ja idealistisen miehen elmään ja tekoihin ja jättää sivuun vieläkin ratkaisemattoman murhan, esittämättä ensimmäistäkään salaliittoteoriaa tai veikkausta verityön taustalla vaikuttaneista voimista.

Yhteenveto
Palme on asiallinen sukellus naapurimaamme lähimenneisyyteen, jonka traaginen loppu herättää yhä huolestuttavia kysymyksiä meidänkin maamme tulevaisuudesta.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016