Elokuva

Eletään Etelä-Carolinassa vuotta 1776, Britannian 13 siirtokuntaa ovat kyllästyneet kuningas Yrjö III:n jatkuvaan amerikkalaisiin kohdistuvaan sortoon ja ne haluavat nyt itsenäistyä. Itsenäisyyttä ei kuitenkaan ihan noin vain luovuteta, vaan sitä varten on vuodatettava paljon verta ja kyyneliä.

Jyväjemmari Benjamin Martin (Mel Gibson) tietää mitä sota on, hän on taistellut ranskalaisia ja intiaaneja vastaan. Hän on haudannut sotakirveensä ja asettunut aloilleen viljelemään maata ja elämään rauhallista hiljaiseloa perheenä kanssa. Benjaminia ei siis voisi paljon vähempää muiden sodanhaluisuus kiinnostaa, mutta pian alkaa niin tehdä, kun oma poika haluaa lähteä sotimaan Amerikan itsenäisyyden puolesta. Isä tietysti asettuu poikkiteloin poikansa eteen, mutta pian muuttuu ääni kellossa ja alkaa sotahammasta kolottaa, kun itseään Piruakin pahempi brittiupseeri teurastaa yhden Benjaminin pojista aivan hänen silmiensä edessä ja ottaa toisen pojan vangiksi teloituspuuhat mielessä. Martin aloittaa oman henkilökohtaisen sotansa kyseistä upseeria vastaan ja alkaa koota ympärilleen omaa sissiarmeijaansa. Pian kostoretki laajenee käsittämään koko Britannian punatakkiarmeijaa.

The Patriotin on ohjannut sama mies, joka neljä vuotta aiemmin valmistuneessa Independence Day -elokuvassaan onnistui julistamaan neljännen heinäkuuta koko maailman itsenäisyyspäiväksi. Odotin siis The Patriotin jatkavan samaa linjaa ja olevan sitä tavallista amerikkalaisten kansallistuntoa nostattavaa yltiöpatriooottista "Stars and stripes"-paatosta. Onneksi pelkoni oli kuitenkin edes hieman yliammuttu, enimmäkseen The Patriot onkin nimittäin tavallista toimintaelokuvaa, eikä niinkään keskity jenkkien kansallistunon nostamiseen. Kauhulla mietinkin, mitä tämä leffa voisi olla, jos se olisi tehty syyskuun 11. päivän tapahtumien jälkeen ja/tai sen tuottajana olisi toiminut Jerry Bruckheimer. Mahdottomia tosin ei voi vaatia, onhan The Patriot kuitenkin amerikkalainen elokuva heidän oman rakkaan maansa vapaussodasta, joten pieni tähtilipun hidastettu heliutus vasten ilta-aurinkoa tällä kertaa suotakoon.

The Patriot toimii lähinnä puhtaana toimintaelokuvana, eikä elokuvaan onneksi kätkeydy mitään sen syvällisempää tarinaa tai sanomaa - ellei elokuvalla sitten haluta sanoa, että lapsisotilaiden käyttö on täysin hyväksyttävää toimintaa. Viihdyttämäänhän The Patriot on ainoastaan tarkoitettu, ei sen kummempaa, ja sen tehtävän elokuva suorittaakin itse asiassa ihan mukiinmenevästi. Minä ainakin viihdyn hyvin sen vajaa kolme tuntia, mitä tämä elokuva kestää, eikä kiinnostus edes lopu yhteen katselukertaan.

Viholliset on amerikkalaiseen naiiviin tyyliin kuvattu joko täysin moraalittomiksi paskiaisiksi tai vähän yksinkertaisiksi pelleiksi. Myös muut amerikkalaisen elokuvan peruskliseet rakkaussivujuonineen on onnistuttu ujuttamaan leffaan. Kokonaisuutena The Patriot on siis varsin keskinkertainen amerikkalainen tuotos. Ehkäpä se itse asiassa jopa sopii hyvin elokuvan teemaan: periamerikkalainen elokuva Amerikan vapaussodasta.

Kuva

Alkuperäinen anamorfinen 2.35:1-kuva on Superbit-julkasiuille uskolliseen tapaan ensiluokkaista. Väripaletti on laaja, värit loistavat kirkkaana ja kylläisenä läpi elokuvan ja kontrastia löytyy vaikka muille jakaa. Kuva on terävä, mutta samalla kuitenkin omien näköhavaintojeni mukaan täysin vapaa EE:stä. Tumman pään sävyt toistuvat nekin hyvin, eivätkä mene tukkoon.

Ja jottei nyt ihan kehumiseksi menisi, niin on mainittava, että laajoissa tummissa väripinnoissa kuva alkaa selvästi "elää". En tosin tiedä onko vika masteroinnissa vai jo alkuperäisessä printissä, mutta silti miinustettavaa tavaraa yhtä kaikki. Printti on myös näin uudeksi elokuvaksi hämmästyttävän roskainen, vaikka eipä pienen roskaisuuden luulisi pääsevän ketään häiritsemään. Tekeepähän ainakin kuvasta filmimäisemmän.

Ääni

Ääniraitoja on tarjolla kaksi kappaletta: Dolby Digital 5.1 ja DTS, molemmat täyden bittivirran versioita ja tarjoavat kumpainenkin kerrassaan mahtavan äänimaailman. Itse valitsin katseluun jälkimmäisen vaihtoehdon, jonka tuottama ääni kuuluu Saving Private Ryanin (DTS) ohella ehkä yhteen parhaimmista, mitä minun laitteistostani on kuultu. Ääni on erittäin dynaaminen. Jokaisesta kanavasta paukkuva tykkien jyly pistää subbarin suosiollisella avustuksella puntit lepattamaan oikein kunnolla ja luodit viuhuvat katselijan ympärillä kuin oikeallakin sotatantereella. Rumpujen pärinä, taistelukentän melskeet ja John Williamsin säveltämä vähän tylsän "johnwilliamsmainen" score kuuluvat kirkkaasti joka kanavasta kietoen katselijan täydellisesti tapahtumien keskelle. Dialogi kuuluu selvästi suoraan keskikanavasta, eikä huku muiden äänien alle edes hurjimmissa taistelukohtauksissa.

Ääniraitojen vertailussa huomasin DTS:n soivan hieman lujemmalla tasolla, mikä luultavasti johtuu DD:ssä käytettävästä dialog normalizatiosta. Raitojen dynamiikoissa huomasin melkoisen eron DTS:n hyväksi, mutta muuten raidat eivät toisistaan juurikaan eroa. DTS:n ääni on ehkä hivenen erottelevampi ja ennemmän "läsnä". Mistään suuresta erosta en kuitenkaan puhu, enkä itsekään onnistuisi sanomaan kumpi raita on tilaäänten suhteen parempi ilman kunnollista vertailusessiota. Erot tulevat joten kuten esiin esimerkiksi marssikohtauksissa, joissa varusteiden pienimmätkin kilahdukset kuuluvat DTS-raidalla hieman selkeämmin.

Vaikka molemmat raidat tuottavat kokonaisuuksina ensiluokkaista elokuvaääntä niin tilaäänten kuin dynamiikkojensa puolesta, vetää DTS tälläkin kertaa pidemmän korren aktiivisemman LFE:n työllistämisen ansiosta.

Lisämateriaali

The Patriot Superbit on siitä harvinaislaatuinen Superbit-julkaisu, että siinä on mukana ekstramateriaalia. Ekstrat on tietenkin kaikki tungettu kakkoslevylle ykköslevyltä tilaa viemästä.

Nyt heti alkajaisiksi on mainittava, että ykköslevyn ekstrattomuuden johdosta julkaisussa ei ole ohjaaja Ronald Emmerichin kommenttiraitaa, joka ainakin Suomi-versiosta löytyy. Tämä ei kuitenkaan ole välttämättä kummoinenkaan vahinko, sillä kyseistä kommenttiraitaa on haukuttu tylsäksi ja informaatioköyhäksi.

Sitten niihin julkaisussa oleviin ekstroihin:

Visual Effects Interactive Featurette eli esittelykierros elokuvassa käytettyihin tietokone-efekteihin ja niiden rakenteluun. Ei siis mikään dokumentti, vaan katsoja voi itse valita efektin, jonka tekoa haluaa esiteltävän. Monet pätkät ovat ihan mielenkiintoisia ja jopa yllättäviä. Kukapa olisi esimerkiksi arvannut, että lopun meritaistelukohtauksen kuvauksissa ei ollut merta lähimaillakaan.

The Art of War Featurette, noin kymmenen minuutin dokumentti elokuvan taistelukohtausten teosta.

True Patriots Featurette, nimestäkin jo kuulee dokumentin olevan sataprosenttista amerikkalaisisänmaallista paatosta: "Before there were a nation, there were a war for freedom".

Photo Galleries, pelkkiä still-kuvia näyttelijöistä, elokuvan teosta ja muista elokuvan tekijöistä. Ei siis mitään sen mielenkiintoisempaa.

Deleted Scenes eli poistetut kohtaukset, joista suurin osa on aivan perusteltavia leikkauksia. Olisi elokuvaa tosin voinut mielestäni pätkiä hieman rankemmallakin kädellä.

Theatrical Trailers, sisältää elokuvan teaserin ja trailerin, molemmat anamorfisella 1.85:1-kuvasuhteella ja upeilla 5.1-äänillä varustettuja. Kelpaavat hyvin kotiteatterin demomateriaaliksi.

Talent Files, tekstimuodossa olevat tekijäesittelyt elokuvan pääjehuista, kuten ohjaajasta, tuottajista jne.

Conceptual Art to Film Comparisons eli kuvasuunnitelmien vertailua lopullisen elokuvan kuviin.

Yhteenveto

Elokuvallisilta arvoiltaan The Patriot ei ehkä ole mikään mestariteos, mutta perhanan viihdyttävää lauantai-illan katseltavaa silti, jonka kehotan katsomaan ainakin kerran. Hieman vakavampia elokuvia arvostavillekin suosittelen juuri tätä kyseistä julkaisua ainakin kotiteatterin demomateriaaliksi, jos ei muuksi.