ElokuvaVuosi 1963, Jackson, Mississippi. Lukiosta vastavalmistunut Eugenia "Skeeter" Phelan (Emma Stone) palaa kotiseudulleen vain huomatakseen, ettei sopeudu vanhojen ystäviensä yläluokkaiseen ja seurapiirikeskeiseen elämänmenoon. Unelmapesti paikallisen sanomalehden kolumnistina antaa kuitenkin syyn etsiä juttuaiheita myös lähipiiristä. Kun Skeeter sopimattomana pidetysti ystävystyy kahden mustan palvelijan kanssa ja kuulee heidän kokemuksiaan, syntyy ajatus kirjoittaa kirja näistä tarinoista ja tapahtumista.

Koko ikänsä isäntäperheissä lapsia hoitanut Aibileen Clark (Viola Davis) ja tämän paras ystävä, tomera taloudenhoitaja Minny Jackson (Octavia Spencer), rohkaistuvat kertomaan elämästään ja tuomaan julki vaikeitakin asioita. Sellaisia aiheuttaa erityisesti alueen sosiaaliseen eliittiin kuuluva ja loputtoman huomionkipeä Hilly Holbrook (Bryce Dallas Howard), joka kohtelee palvelusväkeä avoimen rasistisesti. Otollista materiaalia opukseen on myös statuksestaan epävarma, mutta kaikille melkein liiankin mukava kotirouva Celia Foote (Jessica Chastain). Kirjan kokoaminen salassa on kuitenkin vaikeaa yhteiskunnassa, jossa eriarvoisuus on enemmän sääntö kuin poikkeus. 

Kathryn Stockettin samannimiseen menestyskirjaan perustuva Piiat on universaalisti puhutteleva kertomus luokkaerot -ja rajat ylittävästä ystävyydestä. Aika- ja tapainkuvauksena se nitoo tarinan fiksusti kaikille tuttuihin historiallisiin viitekehyksiin, kuten John F. Kennedyn murhaan. Yksilötasolta kulttuurirajat ylittävään perspektiiviin ulottuva viipale americanaa kutoo rotuperusteisien syrjintälakien ja kansalaisoikeuksien polkemisen aikakaudelta samankaltaisen monipolvisen selvitymistarinan kuin vaikkapa Robert Bentonin lamakronikka Tilaa sydämessä (Places in the Heart, 1984) tai Steven Spielbergin väkevä ja tiedostava Häivähdys purppuraa (The Color Purple, 1985).

Pienten roolien näyttelijänä uraa jo tovin tehnyt, mutta ainakin nimenä suurelle yleisölle täysin tuntematon Tate Taylor siirtyy laveaan draamaan vain yhden aikaisemman ohjauksen, komedian Pretty Ugly People (2008), josta kukaan ei ole varmasti koskaan kuullutkaan, kokemuksella. Lopputulos on tarkkaa ja näyttävää epookkia, jonka kevyet koomiset painotukset eivät kuitenkaan istu kokonaisuuteen aivan niin saumattomasti ja kaksi ja puoli tuntia pitkänä siinä on reippaanlaisesti löysää. Taitavan veteraanikuvaaja Stephen Goldblattin vahvoissa pastelliväreissä maalattu maailma näyttää täyteläisen kauniilta, mutta on aiheen huomoiden turhankin jyrkkä kontrasti.

Hollywoodin työllistetyimpiin nuoriin lahjakkuuksiin lukeutuva Emma Stone on raikas ja luonteva sinisilmäisenä Skeeterina, jolle paljastuskirjan työstäminen on myös henkisen kasvun paikka. Elokuvan todellinen sielu on kuitenkin Viola Davis (Doubt - Epäilys), joka tekee sydäntäsärkevän, koskettavan Oscar-kaliiberin voimaroolin menneisyydessään traagisia vastoinkäymisiä kokeneena Aibileena. Myös lukemattomista elokuva- ja tv-rooleista ainakin kasvoiltaan tuttu Octavia Spencer on reippaana ja rehevänä Minnyna erinomainen. 

Tärkeimpiin sivurooleihinkin on kerätty vahvoja naisia parista eri sukupolvesta. Allison Janney on Skeeterin suorasanainen äiti Charlotte, Sissy Spacek seurapiirikanojen hiukan höppänä matriarkka, Cicely Tyson elämäntyönsä pyytettömänä palvelija uurastanut Constantine Jefferson ja Mary Steenburgen vaativa kustannustoimittaja. 
Yhteenveto
Periamerikkalaisuudestaan huolimatta yleismaailmallisesti tärkeä ja merkityksellinen sanomaelokuva ei kirjoita uutta lukua elokuvahistoriaan, mutta on tasaisen varmaa laatutyötä joka osa-alueella.