Alkuperäinen nimi: 
Piranha 3D
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2010
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Ikäsuositus: 
18
Kesto: 
88
Piranha 3D (3D Blu-ray)
J. Pikkarainen, La, 19/02/2011 - 00:00

Elokuva
80-luvun eksploitaatioelokuvista innostusta hakeva Piranha 3D on Alexandre Ajan kolmas Hollywood-tuotanto. Amerikkalaisten opiskelijoiden viikon mittaiseen Spring Break -lomaan sijoittuva kauhukomedia on yhdistelmä viinaa, verta ja tissejä. Kieli syvällä poskessa toteutettu raina pyrkii puhtaaseen viihdyttämiseen, ja mikäpä sen parempi keino tavoitteeseen kuin räävittömät kuolintapaukset ja naiskauneuden esteettömät sulot. Piranha 3D ei ole tosikoille.

Piranha 3D on jatkumoa Alexandra Ajan kauhuremakelinjastolle, josta ohjaaja ei ole päässyt irtaantumaan siirryttyään rapakon taakse erinomaisen Haute Tensionin avulla. Visionäärinen ohjaaja on omiaan genren parissa, mutta luokattomat käsikirjoitukset (Wes Cravenin kulttiklassikko The Hills Have Eyes sekä korealainen uusintafilmatisointi Mirrors) eivät ole antaneet mahdollisuutta omaperäisyyteen. Piranha 3D ei ole tältä osin poikkeus. Aja on tyytynyt ainoastaan taltioimaan halpaa viihdettä uusin teknologisin leluin sivuuttaen kokonaan esikuviensa anarkistisen sävyn. Lopputulos on gorehoundeja miellyttävä, mutta niin kovin sieluton.

Pikkukylän vesiterrori pohjustetaan rauhallisin vedoin. Muutamien oivallisten tribuuttien johdattelemana Aja ohjaa taidokkaan tapaansa jännitystä pienin elein ennen pääruuan esillepanoa. Tyyli toimisi paremmin, jos elokuvasta olisi jo alkujaan yritetty tehdä muutakin kuin pastissi. Nyt satunnaiset näykkäykset eivät onnistu kannattelemaan liian pitkää johdantovaihetta, jossa mielenkiinnottomia hahmoja pyritään pohjustamaan lopun selontekoa varten. Ehkäpä juuri tämän takia Aja on leikannut elokuvaan muutaman taktisesti valitun rinnanpyörityskohtauksen pitääkseen mieskatsojat hereillä. Tai, huhupuheiden mukaan, se johtuu vain esikuvia kunnioittavasta lähestymistavasta.

Verihanojen viimein auetessa Piranha 3D pääsee oikeuksiinsa. Satapäisen opiskelijalauman mutiloituminen tuhansien piraijoiden ikeessä ei jää pelkkään silmittömään verenvuodatukseen, vaan kunnollisten splatterien tavoin Aja on pyrkinyt luomaan mitä hauskimpia tapoja siirtyä ajasta ikuisuuteen. Efektivelhojen Howard Bergerin ja Greg Nicoteron kättenjälkien avulla tavoissa on myös kauttaaltaan onnistuttu. Perinteisin keinoin luodut silvotut ruumiit pistävät tietokonetehostepiraijat häpeällisen huonoon valoon. Verta himoitsevat piikikkäät ovat kyllä kaiken muunkin mittapuun mukaan äärimmäisen heikosti tuotettuja otuksia, jotka paistavat selkeän irrallisina taustoista.

Tekniikka
Kesäistä lämpöä hohkava kuva on värikylläinen ja kohtalaisen tarkka. Vedenalaiset kohtaukset kärsivät paikoittain staattisuudesta, mutta muutoin kameran sijainnilla ei ole huomattavaa merkitystä. Mustan tasot toistuvat erinomaisina.

Siirryttäessä 3D-kuvaan ongelmat pahentuvat. Jälkituotannossa tehty efekti vaihtelee ääripäiden välillä. Paikoin syvyysvaikutelma on erittäin onnistunut, mutta suurimman osan ajasta jälki on keinotekoisen kerroksittaista. Tekniseltä kantilta pahemmaksi seikaksi nousee häiritsevät haamureunat. Ongelma on pahimmillaan tekstityksissä. Myös mustan taso tippuu selkeästi 2D-verrokkiinsa nähden, mikä näkyy varsinkin monissa vedenalaisissa kohtauksissa yksityiskohtien puuroutuessa. Värisävyt ja tarkkuus eivät heikkene merkittävästi.

DTS-HD MA 5.1 -ääniraita jytää kuvaa huomattavasti paremmin. Bassovetoinen musatrack antaa tehtävää subwooferille kiitettävästi, mutta alapäätä jyrisytetään pariin otteeseen ihan elokuvan voiminkin. Tilakäyttö on erinomainen tapahtui kuvaruudulla mitä tahansa ja yltyy paikoin varsin kekseliäisiin viritelmiin.

Lisämateriaali
Kommenttiraidalla ovat äänessä ohjaaja Alexandre Aja sekä tuottajat Grégory Levasseur ja Alix Taylor. Kolmikko käy aika kattavasti läpi elokuvan tuotantovaiheita, ongelmia sekä yleisesti sikäläisen Spring Break -loman taustoja. Asiatiivis paketti sivuaa paikoin julkaisun dokumentin vastaavia.

Reilun kahden tunnin kestoinen Don't Scream, Just Swim: Behind-the-Scenes -dokumentti kattaa jokaisen osa-alueen elokuvasta. Kronologisessa järjestyksessä etenevä kooste on jaettu kymmeneen lyhkäisempään osaan, jotka käsittelevät muun muassa vedenalaisen kuvauksen vaikeuksia, stuntteja, efektejä ja 3D-tuotantoa. Kestostaan huolimatta kuvamateriaali on lähinnä paikan päällä kuvattua materiaalia ilman kunnollista selostusta. Liiallisesta kehuskelusta huolimatta varsin informatiivinen paketti.

Poistettuja kohtauksia löytyy parinkymmenen minuutin edestä ohjaajan selitysten kera tai ilman. Pari kohtausta on ainoastaan kuvakäsikirjoitusmuodossa.

Yhteenveto
Piranha 3D on kunnianosoitus vanhoja törkyfilmejä kohtaan, mutta tavoittaa oikean asenteen vasta aivan viimeisillä metreillä. Paljaiden tissien ja litroittain tirskuvan veren tiirailu teräväpiirtona on kuitenkin hyvä syy tarttua aivottomaan viihteeseen.

Kuvasuhde: 
2.39:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
2
Lisätietoa: 
Kiitokset arvostelukappaleesta Future Filmille.
Ääni: 
DTS-HD MA 5.1
Tekstitys: 
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016