Alkuperäinen nimi: 
Piranha 3DD
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2012
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
18
Kesto: 
83
Piranha 3DD
Jussi U. Pellonpää, Ke, 18/07/2012 - 00:00

Elokuva
Vuosi on kulunut siitä, kun Lake Victorian Spring Breakin viettäjät saivat tuntea nahoissaan esihistoriallisten piraijoiden raivon. Suurin osa turisteista katosi kalojen suihin ja eloonjääneet vaihtoivat lomakohdettaan kiireen vilkkaa. Karmaiseva katasrofi ei silti estä meribiologiaa opiskelevan Maddyn (Danielle Panabaker) umpikieroa isäpuolta Chetiä (David Koechner) avaamasta lähijärvelle uusinta innovaatiotaan, aikuisille suunnattua vesipuistoa, Big Wetia. Paikkakunnalla toimivat myös Maddyn ex-poikaystävä, kaulaansa myöten korruptoitunut poliisi Kyle (Chris Zylka), sekä nörtti Barry (Matt Bush), uimataidoton vesipuistontyöntekijä, joka on ollut lääpällään tyttöön jo alakoulusta asti. Lienee sanomattakin selvää, että avajaisiin tunkee myös parvi pahoja eväkkäitä, jotka niin mielellään mutustelevat äärimmäisen niukkoihin uima-asusteisiin sonnustautuneita uhkeita juhlijoita. Ja kun hätä on suurin, pelastustoimeen tarttuu juhliin kunniavieraaksi kutsuttu kaikkien rantavahtien isä David Hasselhoff (David Hasselhoff).

Matt Damonin ja Ben Affleckin ideoiman, nuorille leffantekijöille suunnatun tv-kilpailun Project Greenlightin kautta kolmella Feast -kauhukomediallaan esiin marssineen John Gulagerin Piranha 3DD sortuu jokaiseen helmasyntiin, joihin tahattoman tai tahallisen typerien jatko-osien voi odottaa sortuvankin. Siinä missä Alexandre Ajan Piranha (2010) oli onnistunut sekoitus silmitöntä väkivaltaa, rumaa gorea ja kieroa huumoria, Gulagerin persoonaton plagiaatti epäonnistuu miltei jokaisessa yrityksessään pistää touhu uusiksi. Suurin moka on ilman muuta ohjaajan täydellinen omaperäisyyden puute, joka näkyy räikeinä ylilyönteinä, lapsellisena komiikkana ja tympeän suorina lainoina, joista tyhmin veto on toistaa Ajan suruttoman sukkela irtopenis-episodi ilman minkään valtakunnan tyylitajua.

Teknisestikin Piranha 3DD, jonka nimi viittaa mukahauskasti naisten rintojen kokoon, on edeltäjäänsä surkeampi tekele, halpoihin digiefekteihin laiskasti luottava kohellus, jonka jokainen hiukkaakin kekseliäämpi käänne lyödään armotta lossiksi seuraavassa otoksessa. Myös Ajan kulttikuvan huikeista gore-efekteistä vastanneiden make-up-mestareiden, Howard Bergerin ja Greg Nicoteron, puuttuminen pelipaikalta näkyy lopputuloksessa.

TV:n puolella kymmenisen vuotta uraa takoneen Danielle Panabakerin parhaat hetket ajoittuvat vuosiin 2006-2008, jolloin tyttö sai kunnian toimia karismaattisen James Woodsin rinnalla lakisarjassa Shark, jonka jälkeen osumat ovatkin olleet harvemmassa. Piranha 3DD:stä neidon on myös turha odotella tunnustuksia kollegoiltaan. Kilpakosijoina nähtävät, nevöhööd-osastoa edustavat valju Matt Bush ja uudessa The Amazing Spider-Manissakin (2012) yhtä ärsyttävässä roolissa koulun kinginä rehvasteleva Chris Zylka eivät niinikään lyö tälläkään kerralla läpi. Will Ferrellin kaverina Uutisankkurissa (Anchorman: The Legend of Ron Burgundy, 2004) hauskuttanut David Koechner tuntuu hänkin menettäneen otteensa, vaikka olisi kahdella viivalla hahmotellun Chetin roolissa ollut taitavampikin ammattilainen huutavassa pulassa.

Sivurooleissa nähdään ykkösestäkin tutut Christopher Lloyd sekopäisenä piraijatutkija tohtori Goodmanina sekä Ving Rhames paluun veden äärelle hyvinkin puolikuntoisena tekevänä apulaissheriffi Fallonina. Genrelle ominaisia kulttinaamoja edustavat tällä kerralla vanha sekopää Gary Busey sekä ohjaajan isä Glu Gulager paikallisina salakalastajina, jotka saavat tuta kalojen koston heti leffan prologissa. Jos David Hasselhoffilla olikaan enää yhtään itsekunnioitusta jäljellä netissä nähtyjen kännikohtausten jälkeen, Piranha 3DD:n jälkeen sekin on mennyttä.

Yhteenveto
Yksinkertaisesti tyhmä ja typerä gorefestari, minkä alamittainen huumorintaju häviää ainoastaan sen idiottimaiselle julkituonnille.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016