Suomen suurin elokuvafestivaali Rakkautta & Anarkiaa järjestetään tänä vuonna 23. kertaa. Katsojan runsaudenpula on jälleen kerran valtava: ohjelmisto käsittää reilusti yli 100 pitkää elokuvaa eri puolilta maailmaa sekä laajan otannan pääosin eurooppalaista lyhytelokuvaa. Yksitoista päivää kestävä festivaali juhlistaa nykyelokuvan monimuotoisuutta; omat esityssarjansa ovat saaneet muun muassa ranskalainen, italialainen, australialainen ja irlantilainen elokuva. Kansainvälisiä vieraita nähdään tusinan verran, heistä kuuluisimpina tuottaja Christine Vachon (Onni, Boys Don't Cry), tanskalaisdokumentaristi Janus Metz sekä festivaalin päätöselokuvana nähtävän Mr. Nobodyn ohjaaja Jaco Van Dormael.

FilmiFIN poimi ohjelmistosta kymmenen elokuvatärppiä.

35 Shots of Rum, Ranska, 2008
Claire Denis’n ohjaama 35 Shots of Rum on pieni, impressionistinen helmi, joka levittää kankaalle lempeitä ja surumielisiäkin tuokiokuvia ranskalaisesta lähiöelämästä. Keski-ikäinen junankuljettaja Lionel asuu vielä aikuisuutta lähestyvän tyttärensä Joséphinen kanssa, mutta suree jo mielessään väistämättä lähestyvää eroa. Naapurin rouva Gabrielle on ollut jo kauan kiinnostunut Lionelista. Joséphinella on puolestaan vispilänkauppaa niin ikään naapurissa asuvan Noén kanssa, mutta lapsuudenystävien suhde ei lähde käyntiin ilman ongelmia. Pakahduttavan kaunis ja elämänmyönteinen elokuva tarkastelee henkilöitään lämmöllä. Se kiinnittää huomiota yksityiskohtien kauneuteen ja kertoo tarinoita niistä, jotka lähtevät ja niistä, jotka jäävät sekä elämästä, joka on tässä. Vahva ensemble-näyttelijäkaarti auttaa samaistumaan arkisiin ihmiskohtaloihin.

Blank City, Yhdysvallat, 2010
Muisteludokumentit ovat aina samanlaisia, mutta Céline Danhierin esikoiselokuva yllättää kattavuudellaan. Blank City on nostalginen ja romantisoitu, mutta yhtä kaikki kiehtova kuvaus 1970-luvun lopun ja 1980-luvun alun New Yorkista, joka oli No Wave -liikkeen syntysija ja taiteilijoiden, vetelehtijöiden ja narkkareiden koti. Dokumentti keskittyy etenkin East Villagen underground-elokuvaskeneen, josta ponnistivat muun muassa Jim Jarmusch ja Steve Buscemi. Dokumentin eräänlaisena keskushenkilönä haastatellaan elokuvaohjaaja Amos Poeta, muita kiinnostavia naamoja ovat Debbie Harry, Thurston Moore, John Waters, John Lurie sekä Cinema of Transgression -liikkeen nokkamies Nick Zedd. Puhuvien päiden ohella Danhier näyttää runsaasti otteita 30 vuoden takaisista elokuvista, joiden kulmikkuus ja rosoisuus kiehtovat edelleen. Arkistonauhoilta kaivettu materiaali on myös kulttuurihistoriallisesti kiinnostavaa ja se välittää kuvaa lähes täyden rappion partaalla kieppuneesta kaupungista. Vanessa Roworthin sujuva leikkaus tekee dokumentista energisen ja jäntevän.

Dogtooth, Kreikka, 2009
Cannesissa Un Certain Regard -palkinnolla huomioitu Dogtooth on aiemmin pääasiassa mainosmiehenä uraa tehneen kreikkalaisen Giorgos Lanthimosin hieno ja hämmentävä elokuvakokeilu. Surrealistinen perhedraama on kipeä kertomus kipeästä perheestä, jonka vanhemmat ovat lukinneet lapsensa kotiin, jotta nämä eivät altistuisi ulkomaailman vaikutteille. Vanhempien vaikuttimia ei paljasteta, vaan Lanthimos keskittyy tarkastelemaan perverssin ihmiskokeen vaikutuksia jo aikuisiän kynnyksellä oleviin lapsiin. Myös visuaalisesti vakuuttava elokuva tarkastelee satiirisesti perhearvoja, mutta kysyy myös poliittisempia kysymyksiä esimerkiksi yksilön kontrolloimisen mahdollisuuksista. Jäsennelty ja ehjä kokonaisuus jättää kuitenkin vastuun tulkinnoista katsojalle.

Dream Home, Hongkong, 2010
Cheng Li-sheung (Josie Ho) on parikymppinen nuori nainen, joka on toteuttamassa unelmaansa ensimmäisestä omasta kodista. Sopiva asunto löytyy, mutta hinta on liian kova, joten naisen ainoaksi vaihtoehdoksi jää tulevien naapureiden lahtaaminen, jotta kiinteistön hinta saadaan massamurhan jäljiltä laskemaan toivotulle tasolle. Ohjelmiston anarkistisempaa laitaa edustava Dream Home on Ho-Cheung Pangin ohjaama villi murhaleikki, joka pyrkii kommentoimaan Hongkongin pilviin kivunneita asunnonhintoja slasher-elokuvan herkän muotokielen avulla. Sosiaalinen kommentaari jää kuitenkin kuriositeetiksi anteliaan verenvuodatuksen rinnalla. Asukkaiden hengiltäotot ovat vähintäänkin persoonallisia, ja arkisten esineiden kuten pölynimureiden, muovipussien, lautojen ja nippusiteiden käyttö satuttamistarkoituksessa varsin innovatiivista. Ylilyöty ja törkeän verinen Dream Home on kuitenkin yllättävän hauska satiiri, jonka brutaalius loukkaa varmasti herkimpiä. Suositellaan erityisesti kaikille asunnon ostoa suunnitteleville.

Lebanon, Israel / Ranska / Iso-Britannia, 2009
Samuel Maozin ohjaama Lebanon kuvaa Israelin Libanoniin tekemän hyökkäyksen ensimmäisiä päiviä vuonna 1982. Venetsian elokuvajuhlien pääpalkinnon viime vuonna voittanut sotadraama perustuu Maozin omiin taistelukokemuksiin ja on väkevä kuvaus sodan mielettömyydestä ja raadollisuudesta. Elokuva on kuvattu lähes kokonaan panssarivaunun sisältä - ensimmäisiä ja viimeisiä kuvia lukuunottamatta ulos katsotaan vain tähtäimen läpi. Tunnelma on ahdistava, vainoharhainen ja klaustrofobinen. Mitään erityisen uutta sanottavaa sodan psykologiasta Lebanonilla ei ole, mutta elokuvan tiivis rajaus toimii uskomattoman tehokkaasti.

Life During Wartime, Yhdysvallat, 2009

Todd Solondzin indie-hitti Onnen (1998) jatko-osa jatkaa siitä, mihin kaksitoista vuotta sitten jäätiin. Henkilöt ovat samoja ja samanlaisia, mutta heidän näyttelijänsä ovat vaihtuneet. Draamakomedia keskittyy pääasiassa pedofiili-isä Billin (Ciarán Hinds) vankilasta vapautumiseen sekä Billin vaimon Trishin (Alison Janney) uuteen rakkauteen. Surullisen Joynkaan (Shirley Henderson) elämä ei ole vuosien saatossa käynyt yhtään helpommaksi. Henderson tekee koskettavan roolin yhä vain hauraammaksi hapertuvana Joyna, jonka rinnalla hänen sisartaan näyttelevä Janney pulppuaa energisenä ja vähän vauhkonakin. Elokuva käsittelee pääasiassa muistamisen, unohtamisen ja anteeksiantamisen tematiikkaa ja osaa Onnen tapaan myös nauraa ihmiselämän karmeudelle. Solondzin havainnot ovat yhtä teräviä kuin ennenkin, mutta jatko-osan tarpeellisuudesta voi olla montaa mieltä.

Ondine, Irlanti / Yhdysvallat, 2009
Syracuse (Colin Farrell) on irlantilainen kalastaja, jonka verkkoon eräänä päivänä tarttuu elävä nainen, Ondine (Alicja Bachleda). Ondinen menneisyydestä ei saada selkoa, mutta Syracusen tytär Annie vakuuttuu hänen olevan skotlantilaisesta mytologiasta tuttu selkie-olento, hyljenainen, joka voi asettua maalle ihmisen puolisoksi. Neil Jordanin ohjaama ja käsikirjoittama Ondine yhdistää luontevasti myyttisiä aineksia realistiseen perhedraamaan. Colin Farrell tekee miellyttävän alavireisen roolin oman elämänsä antisankarina, joka pyristelee irti alkoholismista ja pyrkii rakentamaan sairaalle tyttärelleen paremman elämän edellytyksiä. Siunatun esteetikon ja kamerajumalan Christopher Doylen kuvaus korostaa irlantilaisen maaseudun ja meren vihreänharmaita sävyjä, ja Jordan kertoo tunnelmallista tarinaansa elegisen rauhallisella tempolla.

Rakkautta italialaisittain, Italia, 2009
Elegantti Tilda Swinton on täydellinen valinta italialaisen intohimodraaman pääosaan. Koko kehollaan näyttelevä Swinton esittää Venäjältä Italiaan avioliiton vuoksi vuosia sitten emigroitunutta Emmaa, joka on jättänyt entisen identiteettinsä täysin taakseen. Rutiiniksi kuivunut avioliitto teollisuussuvun päämiehen kanssa vetelee jo viimeisiään, ja lohduttajaksi löytyy kokki Antonio, joka saa Emman taas palaamaan elävien kirjoihin. Tarina on vanha, mutta ohjaaja Luca Guadagnino tekee siitä uuden persoonallisella otteellaan. Melodramaattinen ja paisutteleva ohjaus lainaa Viscontia, mutta Swinton pitää aistillisella fyysisyydellään katsojan tiukasti kiinni maassa. Yorick Le Saux’n komea kuvaus kruunaa kokonaisuuden.

The Secret of Kells, Irlanti / Ranska / Belgia, 2009
Tomm Mooren ja Nora Twomeyn animaatio The Secret of Kells on Irlannin kansallisaarteen, nykyisin Dublinin Trinity Collegessa säilytettävän Kellsin kirjan, fiktiivinen syntytarina. 800-luvun Irlantiin sijoittuva elokuva oli tänä vuonna parhaan animaatioelokuvan Oscar-ehdokkaana, ja se kertoo nuoresta Brendanista, joka hakeutuu Kellsin luostariin saapuvan munkki Aidanin apupojaksi. Kellsin kirjaa työstävä Aidan on taitava kuvittaja, joka tarvitsee kuitenkin avukseen Brendanin kaltaista innokasta nuorta miestä, joka on valmis voittamaan pelkonsa yhteisen hyvän vuoksi. Irlannin kirjallista ja kuvallista historiaa kauniisti kunnioittava elokuva on mielikuvituksellinen ja monella tapaa ilahduttava katsomiskokemus. Aidosta Kellsin kirjasta innoitusta saanut animaatiojälki on värikästä ja vangitsevaa. The Secret of Kells on tunteellinen ja taianomainen kertomus kirjallisuuden voimasta, mutta myös siitä, miten elämän kaikkia tärkeitä asioita ei voi oppia kirjoista. Brendan Gleeson tekee Kellsin apotin äänenä fantastista työtä.

Winter’s Bone, Yhdysvallat, 2010

Debra Granikin ohjaama herkkävireinen indie-draama Winter’s Bone on sydäntäsärkevä kertomus tytöstä, joka kokee liian paljon liian varhain. 17-vuotias Ree (Jennifer Lawrence) yrittää parhaansa mukaan pitää huolta sairaasta äidistään ja kahdesta nuoremmasta sisaruksestaan. Vankilasta takuita vastaan vapaaksi päässyt isä on kadonnut jäljettömiin, mutta pantannut läksiäisiksi perheensä talon. Ree tekee parhaansa löytääkseen isänsä ja pelastaakseen perheensä häädöltä ja huostaanotoilta, mutta elämän laitapuolta tallaavat sukulaiset eivät Reen ahdingolle korvaansa lotkauta. Lawrence tekee hienosti sisäistetyn roolin hurjasti työtä tekevänä tyttönä, jonka tulevaisuus kaikesta taistelemisesta huolimatta näyttää kaikkea muuta kuin ruusuiselta. Elokuvan toisessa pääosassa on syksyisen apea Keskilännen miljöö, joka rinnastuu hienosti henkilöiden mielenmaisemaan. Elokuva voitti tänä vuonna Sundancen festivaalin pääpalkinnon.