Alkuperäinen nimi: 
Precious: Based on the Novel 'Push' by Sapphire
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2009
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
15
Kesto: 
112
Precious
Päivi Kärkkäinen, To, 04/03/2010 - 00:00

Elokuva

Claireece Precious Jones (Gabourey Sibide) on 16-vuotias harlemilaistyttö, jonka elämässä ei ole yksikään palikka kohdallaan. Koulu ei suju, sillä Precious ei osaa lukea eikä kirjoittaa, ja kotona tyttö on niin äitinsä (Mo’Nique) kuin isänsäkin (Rodney 'Bear' Jackson) henkisen ja fyysisen väkivallan kohteena. Kaiken lisäksi teini odottaa jo toista lastaan. Precious haaveilee paremmasta tulevaisuudesta niin itselleen kuin lapsilleenkin. Vaikka väliin tulee lopulta aikuisia, jotka kantavat vastuunsa ja auttavat tyttöä saamaan elämäänsä tolkun alkua, ei vailla niin henkistä, taloudellista, sosiaalista kuin koulutuksellistakin perusturvaa varttuneen nuoren ole helppoa nousta oman elämänsä herraksi.

Kuuden Oscarin ehdokas, maailmalla kehuttu, kiitetty ja palkittu Precious on rankka ja sydäntäsärkevä kertomus yhden teiniäidin matkasta kohti uutta itsetuntemusta ja omanarvontuntoa. 1980-luvun Harlemiin sijoittuva elokuva perustuu pseudonyymiä Sapphire käyttävän yhdysvaltalaiskirjailija Ramona Loftonin alkuteokseen Push, joka on julkaistu vuonna 1996 ja ilmestynyt ensimmäisen kerran suomeksi nimellä Ponnista! vuonna 1998. Geoffrey Fletcherin Sapphiren alkuperäisromaanille uskollinen käsikirjoitus kertaa Preciousin elämänvaiheet ankeassa lähiöympäristössä, jossa hyväksikäyttö, väkivalta, köyhyys, rikollisuus ja työttömyys ovat arkipäivää. Pääpaino on yksilötarinassa, mutta surullisten olosuhteiden kuvauksessa on myös yhteiskunnallisesti kantaaottava juonne.

Kritiikin kärki osuu amerikkalaiseen yhteiskuntajärjestelmään. Sosiaalituella elävän, lukutaidottoman ja roskaruoalla itsensä ruokkivan kansanosan asuttama Harlem on yhteiskunnan avoviemäri, jonne amerikkalaista unelmaa tahraavat epäkelvot yksilöt on kipattu ja unohdettu. Yksinkertaisimmillaan luokkajako tulee esiin Preciousin haaveissa, joissa musta ja reilusti ylipainoinen tyttö toivoo olevansa vaalea ja hoikka, sillä ”silloin ei olisi ongelmia”. Vaikka tapahtumat sijoittuvat 1980-luvulle, voisivat ne yhtä hyvin olla nykypäivää, sillä ei-valkoisten slummien ongelmat ovat yhä amerikkalaisen yhteiskunnan avohaava, joka ei kahdessakymmenessä vuodessa ole lakannut vuotamasta.

Politiikka luo tapahtumille taustan, mutta pääosaan nousee Precious itse, joka ponnistelee sitkeästi tehdäkseen elämästään parempaa. Vasta toisen pitkän elokuvansa ohjaksissa oleva Lee Daniels keskittyy kuvaamaan henkilöitä ja heidän välisiä suhteitaan intiimisti ja lähikuvin. Dokumentaarinen ote tukee vaikutelmaa siitä, että pelissä on aitoja ihmisiä oikeine ongelmineen, vaikka kerronta voisikin olla terävämpää, jos Preciousin ylle ei laskettaisi uhrin viittaa ja kaikkia maailman murheita. Elokuvan tunteisiin vetoavaa populismia on helppo kritisoida, vaikka kertomus lavastusta ja puvustusta myöten pyrkii fiktiivisissä raameissaan mitä määrätietoisimmin kohti realismia.

Ongelmien osoitteleva kärjistäminen ärsyttäisi, ellei draamaa olisi rakennettu taitavasti. Sentimentaalisuus ja melodramaattisuus vältetään ainoastaan realismiin vahvasti nojaavien henkilöhahmojen ansiosta. Uskottavuus ja voima ovat peräisin elokuvan häikäisevästä näyttelijäkaartista, joka kieltäytyy tekemästä hahmoistaan kaavamaisia karikatyyrejä. Roolitus on epätodennäköinen, mutta ennakkoluulottomuudessaan nappiin osunut. Pätevästi näyttelevä Mariah Carey nähdään hieman nuivahtaneen oloisena sosiaalityöntekijänä, jonka elkeissä ei ole pienintäkään viitettä glamour-tähden julkisuuskuvaan. Shown varastaa kuitenkin Preciousin hirviömäistä äitiä esittävä Mo’Nique, joka tulkitsee kylmäävän hienosti tyttärelleen mittaamatonta pahaa aiheuttavaa henkisesti häiriintynyttä naista. Yhtä lailla vaikuttavan roolityön tekee valloittava Gabourey Sibide elämän kehnoimmat mahdolliset kortit saaneena Preciousina, jonka kurjuuteen saadaan loppumetreillä pienen pieni toivonkipinäkin.

Yhteenveto
Muun muassa Sundancen ja Toronton filmijuhlien yleisöpalkinnot voittanut Precious on raastavan traaginen, mutta myös aidosti koskettava slummikuvaus, joka voittaa katsojan puolelleen mestarillisen näyttelijäntyönsä ansiosta. Preciousia näyttelevä Gabourey Sibide on kuin luotu rooliinsa - jopa niin, että lupaavaa tulokasta on kovin vaikea tämän jälkeen kuvitella mihinkään muuhun osaan.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016