Rosemary Woodhouse (Mia Farrow) ja hänen miehensä Guy (John Cassavetes) muuttavat uuteen kotiin Roman Polanskin kauhuklassikossa Rosemaryn painajainen. Uusi koti sijaitsee vanhassa kerrostalossa, ja heidän asuntonsa on entinen osa suurempaa asuinhuoneistoa, jonka toisessa osiossa asustelee vanha Castevetin pariskunta, Minnie (Ruth Gordon) ja Roman (Sidney Blackmer). Uudet, aivan makuuhuoneen seinän takana asuvat naapurit ovat harvinaisen tungettelevaa laatua, ja tuppautuvat väkisin nuoren parin elämään niin ystävällisinä, etteivät liian kiltit Rosemary ja Guy voi sanoa vastaankaan. Saatuaan kuulla nuoren parin yrittävän saada lasta, Minnie kiinnostuu yhä enemmän heidän yksityiselämästään, joka alkaa muistuttaa yhä enemmän painajaisunta.

Rosemaryn painajaisen alkutekstien taustalla nähdään samanlainen kaupunkikuva kuin Hitchcockin Psykossa (1960). Elokuva alkaa tasaisesti ja melko tyypilliseen 1960-luvun tyyliin. Katsominen on silti melko raskasta heti alusta alkaen, ja katsomiskokemus tuottanee nautintoa vain henkisille masokisteille. Castevetin vanha pariskunta on ylivoimaisesti ärsyttävintä mitä on valkokankaalla kuunaan nähty. Jos televisioon voisi liittää jonkinlaisen virtuaaliluoteja sinkoavan aseen, tekisi mieli niitata tämä pariskunta heti ensimmäisenä. Kun Woodhousen nuori pariskuntakin onnistuu olemaan viattomuudessaan ja sinisilmäisyydessään rasittava, ei voi kuin ihmetellä miten tällaiset henkilöhahmot on saatukin toimimaan niin ihmeen hyvin kaiken ärsyttävyytensä keskellä.

Tarinan juoni kulkee ovelaa reittiä Polanskin kikkaillessa yksityiskohdilla. Katsojaa viilataan linssiin useaan otteeseen kohtauksilla ja henkilöiden epäilyksillä joista ei ole varma ovatko ne totta vai huumaamisesta johtuvaa unta. Valitettavasti takakannen tekstissä on pilattu tästä yksi osio ja menty paljastamaan yhden asian oikea laita. Sen luettuaan on osa elokuvasta käytännössä pilalla, koska juoni ei pääse kujeilemaan katsojan ympärillä ennen lopullista paljastusta. Älkää siis silmäilkö liikaa muutenkin hieman halvan näköistä kansipaperia.

Monien mielestä maailman paras kauhuelokuva Rosemaryn painajainen ei sisällä varsinaista kauhua eikä säikyttelyä sen enempää kuin vertakaan. Se on älykäs ja ovela elokuva, joka tarjoaa enimmäkseen psykologista inhottavuuden tunnetta. Lopussa nähdään jopa uskovaisia ja miksei muitakin katsojia järkyttävää saatananpalvontaa aidoimmillaan. Huono olo voi olla luvassa muillekin, mutta uudempaan kauhuiluun tottuneet katsojat eivät saane muuta kuin tylsän pettymyksen. Elokuvan jälkeen voi vain toivoa, ettei ikinä tapaa Castevetien kaltaisia ihmisiä.

Anamorfinen laajakuva (1.85:1) näyttää haalean ja tavallisissa 1960-luvun väreissä kulkevan elokuvan ikäisekseen ihan hyvällä laadulla. Sisällöltään kuva on hieman sekavaa värisirkusta, joka aiheuttanee pientä päänsärkyä jo ennestään sitä tarjoavan rankan tarinan lisäksi. Tässä mielessä lavastuksella ja kuvauksella on saatu aikaan onnistunut lopputulos elokuvan tueksi.

Kuva on yllättävän puhdas ja vähäroskainen sen ikään nähden. Minimaalista kohinaa esiintyy kuitenkin jonkin verran. Kontrasti on näin vanhalle elokuvalle tyypillisesti kohtalaisen vahva, millä tuetaan värikästä sisältöä. Kaiken kaikkiaan kuva onnistuu silti rasittamaan silmiä, mutta sillä ei ole mitään tekemistä teknisen laadun kanssa.

Dolby Digital Mono -ääniraita on kuultavissa sekä englanniksi että saksaksi. Suureksi osaksi pelkkää puhetta sisältävä raita ajaa asiansa ihan hyvin, vaikka vanhalla tekniikalla äänitetty dialogi rasittaakin korvia. Musiikki kuuluu melkoisen laimeasti, mutta silti jollain tapaa elokuvan tunnelmaan sopivasti. Varsinkin alkutekstien taustalla kuultava kehtolaulu tuudittaa katsojan unenomaiseen tilaan, valmiiksi psykologista seikkailua varten.

Roskaisella ja surkealla kuvalla nähtävä Making of -dokumentti (22:05) ei jaksa innostaa kuin ehkä suurimpia Roman Polanskin faneja. Sen lisäksi bonusmateriaalina on Roman Polanskin, Robert Evansin ja Richard Sylbertin tuoreet haastattelut (16:14). Tässä osiossa miehet kehuskelevat toisiaan ja muistelevat elokuvan tekemistä. Koko lisämateriaaliin on saatavilla tekstitys englanniksi ja saksaksi. DVD-levy käynnistää elokuvan automaattisesti, joten lisämateriaaliin pääsee käsiksi vain katsomalla elokuvan loppuun saakka tai painamalla kaukosäätimestä menu-näppäintä.

Maailman parhaana kauhuelokuvana pidetty Rosemaryn painajainen edustaa psykologista ja ovelaa kauhua parhaimmillaan, mutta myös rankimmillaan. Katsojaa huiputetaan moneen otteeseen ennen kuin lopulta vielä järkytetään kunnolla. Elokuva sisältää myös runsaasti äärimmäisen ärsyttäviksi tahallaan venytettyjä kohtauksia, sekä niin inhottavan tunnelman, ettei sitä tee mieli katsoa uudestaan. Teknisesti julkaisu on keskitasoa tai hieman sen alapuolella. Tätä klassikkoa en suosittelisi uskovaisille, herkille tai muuten vain helposti rankkoihin tuntemuksiin reagoiville katsojille. Muille tämä kuuluneekin yleissivistykseen.