Alkuperäinen nimi: 
Science des rêves, La
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2006
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Tuottaja: 
Ikäsuositus: 
7
Kesto: 
107
Science of Sleep, The
Aki Ahlroth, Ke, 03/01/2007 - 00:00

Elokuva
Meksikolainen Stéphane Miroux (Gael García Bernal) muuttaa Pariisiin luovan työn perässä, mutta huomaakin pian latovansa tekstejä tunkkaisessa kalenterifirmassa. Hän rakastuu taiteelliseen naapuriinsa Stéphanieen (Charlotte Gainsbourg), jolle selviää jo varhaisessa vaiheessa, että mies elää omissa maailmoissaan. Miroux'n elämä on kuin surrealistista unta, johon neito tulee lopulta vedetyksi mukaan.

The Science of Sleep on absurdi ja hämmentävä teos, jossa on kuitenkin jotain perin kiehtovaa. Se tuo etäisesti mieleen Tahraton mieli -elokuvan. Tämä ei ole sattumaa, sillä molemmat elokuvat ohjasi sama mies, Michel Gondry. Nyt käsikirjoittajana ei ole kuitenkaan ylistetty Charlie Kaufman, vaan ohjaaja itse. Hän osoittaa selviävänsä myös omillaan. Elokuva nojaa paitsi Stéphanen sekopäisten unien kekseliääseen visualisointiin, myös tunneryöppyjä, tajunnanvirtaa ja vaivautuneita hetkiä sisältävään dialogiin. Gondry maalaa valkokankaalle naivistisia näkymiä, jotka ovat kaikessa kotikutoisuudessaan hurmaavia. Musiikki on kaoottista vingutusta, mutta hyvin tunnelmaan sopivaa.

Elokuva ei ole varsinainen komedia, mutta arkielämän tilanteista kumpuava huumori ja myötähäpeän hetket nostavat suupielet korviin säännöllisin väliajoin. Nuoresta iästään huolimatta jo monissa liemissä keitetty Bernal tekee ehkäpä uransa väkevimmän roolisuorituksen. Stéphane on henkisesti eksyksissä oleva haaveilija, joka yrittää löytää paikkansa maailmassa. Hän on haavoittuvainen ja vähän neuroottinenkin kaveri, jonka on vaikea käsitellä rakastumiseen liittyviä suuria tunteita. Isossa-Britanniassa syntynyt, mutta paljon ranskalaisissa elokuvissa näytellyt Gainsbourg yrittää luovia tunnekuohujen ja epäilyksen ristiaallokossa. Näyttelijäkaartista voi nostaa esiin myös Alain Chabat'n, joka esittää Guy-nimistä, pikkutuhmia kommentteja suoltavaa Stéphanen kollegaa.

Yhteenveto
The Science of Sleep on omaleimainen teos, jossa unenomainen tunnelma kietoutuu arkirealismiin tavalla, jota on ensimmäisellä katselukerralla vaikea käsittää. Joka tapauksessa elokuva on jälleen yksi onnistuminen Gondrylta, jääden vain hieman Tahraton mieli -mestariteosta heikommaksi.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Lisätietoa: 
Kuvat: FS-Film
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016