Alkuperäinen nimi: 
Serial Experiments: Lain
Valmistusvuosi: 
1998
Valmistusmaa: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Tuottaja: 
Ikäsuositus: 
K15
Kesto: 
312
Serial Experiments: Lain
J. Pikkarainen, To, 27/01/2005 - 00:00

Elokuva
Se, miten ihminen käyttäytyy todellisuudessa, on usein hyvinkin erilaista kuin kuvitteellisessa maailmassa, esimerkiksi Internetin syövereissä. Todellisuuden pelon häviäminen, kuvitteellisuus ja kasvottomuus auttavat tekemään tekoja, jotka pidettäisiin todellisessa maailmassa itsensä sisällä. Keinomaailman epätodellisuus edesauttaa myös astetta pahempien tekojen toteuttamisen, sillä eihän biteistä muodostuneet oliot ruudulla tunne yhtään mitään. Mutta entä jos keinotodellisuuden ja todellisuuden raja alkaisi hämärtyä?

Nuori tyttö tekee itsemurhan hyppäämällä kerrostalon katolta alas. Viikkoa myöhemmin tytön vierusoppilaat saavat häneltä sähköpostia, vaikka neitonen on kuollut. 13-vuotias sisäänpäin kääntynyt, hieman eristäytynyt Lain Iwakura (Kaori Shimizu) ei ole entuudestaan juurikaan tietokoneita käyttänyt, mutta tapaus herättää hänen mielenkiintonsa. Hän kaivaa vanhan Navinsa pehmonallejen seasta, ja yllätyksekseen hänellekin on tullut yksi sähköposti itsemurhan tehneeltä tytöltä, Chisa Yomoda (Kotomi Muto). Sähköpostissaan Yomoda kertoo luopuneensa ruumiista, ollen silti kuitenkin elossa Wiredissä. Kun Lain kysyy syytä itsemurhaan, Yomoda vastaa: Jumala on täällä.

Vanhanaikainen tietokone ei ole riittävä tarvittaviin toimenpiteisiin, ja Lain pyytääkin isäänsä ostamaan uuden Navin. Upouuden Navin saavuttua, Lain sulkeutuu huoneeseensa ja hänelle avautuu toinen maailma - Wired. Todellisuus ja kuvitteellisuus alkavat pikkuhiljaa hämärtyä, kun Lainin ystävät väittävät nähneensä hänet uudessa Cyberia-klubissa, tosin täydellisenä vastakohtana, vaikka hän ei kyseiseen klubiin ole koskaan astunutkaan. Kun muutkin tunnistavat hänet todellisuudessa, ottavat epäilykset vallan: onko olemassa toinen Lain?

Juonesta ei juuri enempää voi, saati kannata, kertoa, vaikka edellä mainittu onkin vain alkua jollekin suuremmalle. Wired, joka on sarjan käyttämä nimitys Internetistä, alkaa pikkuhiljaa viedä Lainia yhä syvemmälle omaan maailmaansa. Tietämättään hän joutuu keskelle salaseurojen ja hallitustenvälistä maailmaa , jossa raja todellisuuden ja kuvitteellisuuden välissä ohenee. Etupihalla odottavat miehet mustissa ovat vain alkua tässä lynchimaisen surrealistisessa maailmassa, joka yhdistelee kaikkea X-Filesistä cyberpunkiin ja takaisin.

Lynchmaisuus näkyy erityisen hyvin viitosjaksossa, Distortionissa. Surrealistista jännitysmomenttia on tosin koko sarjan ajan, mutta viitosjakso pistää oikein turbovaihdetta päälle. Lainin sisko, Mika (Ayako Kawasumi), kokee päivän aikana enemmän outouksia kuin muut muutaman eliniän aikana. Pelottavia papereita, siskonsa kaupungin monitorin ruudulla, ihmiset muuttuvat haamuiksi ja paikat täyttyvät kryptisillä "Fulfill the Prophecy" -teksteillä, Mikan kohdatessa lopulta oman itsensä. Onko hän tulossa hulluksi, vai pelaako joku vain sairasta peliä hänen kustannuksellaan?

Kun yleiseen tunnelmaan lisätään vielä salaliittoteorioiden herkkupaloja aina Roswellista Majestic-12:ta ja nörttien märkiäunia tietokoneteknologiasta, luulisi jokaisen itseään kunnioittavan cyberpunkkarin olevan kiinnostunut. Serial Experiments: Lain -sarjan vahvuus onkin sen tunnelmassa ja tosiasiallisten viitteiden yhdistelemisessä. Ajatelkaa David Lynch ohjaamassa salaliittoteorioilla höystettyä teknotrilleriä, niin pääsette jo melko lähelle. Mikä ei olisi tosin yhtään hullumpi ajatus, sillä SEL suorastaan hehkuu filmatisointia. Tosin tämä johtunee enemmänkin useiden anime-karsastuksesta, mutta ei tätä katsoessa voi olla kuvittelematta, miltä tämä voisi näyttää oikeilla näyttelijöillä ja lavasteilla.

Serial Experiments: Lain ei ole helppoa katseltavaa, eikä se siihen pyrikään. Jokainen jakso herättää enemmän kysymyksiä ja omia teorioita kuin vastauksia niihin - puhumattakaan nyt lopusta. Tosin kyllä kaikki selviää loppuun mennessä - jollain tasolla. Tarkempi asioiden yhdisteleminen jää tarvittaessa katsojien tehtäväksi. Juonen pääpiirteet ovat selvät, loppuosa ei. SEL pistää ajattelemaan, jos niin haluaa, mutta sen voi katsoa myös pelkkänä surrealistisena tunnelmaelokuvana. Jälkimmäinen tapa heittää kuitenkin auttamattomasti katsojan pihalle tapahtumista, tosin ei se ole Lynchinkään elokuvista huonoja tehnyt.

Kuva

Sarja on siirretty levyille alkuperäisellä 1.33:1-suhteella. Kuvasta on sikäli vähän vaikea sanoa mitään, sillä sumentamiset ja muut tehokeinot voivat - ja ovat, joidenkin arvostelujen mukaan - olla ohjaajan tarkoituksellisia yrityksiä kertoa tarinaa myös visuaalisella tasolla.

Piirrosjälki on yksinkertaista, mikä saattaa alussa hieman vieraannuttaa, mutta on loppujen lopuksi pelkistetyn tyylikästä. Kuvan tarkkuus on välillä terävä, ja välillä, etenkin kauemmissa otoksissa, vähän turhankin pehmeä. Sikäli mielenkiintoista, sillä reunakorostus on ajoittain oikein silmiin pistävää. Kohinaa on havaittavissa läpi elokuvan, mutta häiritsemään asti ne pääsevät vain muutamissa kohtauksissa, joissa kohinan on tosintarkoituskin näkyä . Värien taso on hyvä, samoin kuin mustan ja valkean. Laajemmissa pinnoissa on kuitenkin lievää staattisuutta havaittavissa. Roskat ja artefaktit ovat onneksi vähissä.

Suurin häiriötekijä on kuitenkin kuvan, mukaan lukien vaihtoehtoisen tekstityksen, outo pomppiminen noin sekunnin välein. Kyseistä ei onneksi ole aivan koko ajan, mutta valitettavan usein. Limittäytyminen nostattaa myös rumia ääriviivojaan ilkeän usein liikkeessä, eikä kyseessä ole mikään kovin huomaamaton virhe. Myös kuvan vasemmassa ja oikeassa laidassa on hieman värinää, joka saattaa taittaa kuvaa hieman. Ei kuitenkaan mitään häiritsevää.

Ääni

Julkaisu sisältää englannin- ja japaninkielisen ääniraidan Dolby Digital 2.0 -muodossa. Lainin äänimaailma oikein huutaa monikanavamiksauksen mahdollistamaa monipuolisuutta, mutta ei voi mitään. Lievää tilantuntua on pyritty rakentamaan, ja subwooferkin herää ajoittain eloon. Dialogi kuuluu selvästi, mikä on hyväksi tämänkaltaiselle sarjalle. Myös monet yksittäiset tehosteet, aina sähköjohtojen matalasta huminasta liidun naputtelemiseen taululla, kuuluvat siten, miten pitääkin.

Lisämateriaali

Julkaisu ei juuri lisämateriaalilla juhli, ja ne on kaiken lisäksi jaettu jokaiselle levylle. Levyiltä löytyy jokunen piirros, mainoksia ja sarjan alku- ja loppupätkä ilman tekstejä. Chapter-valikosta löytyy myös device-osio, joka sisältää ilmeisesti jonkinlaisia live-kuvauksia seuraaviin jaksoihin liittyen.

Easter Eggs – Ensimmäisellä levyllä painaessa ylöspäin Play-napin kohdalla ja muilla levyillä vasemmalle, pääsee jokaisen levyn easter eggiin. Pätkien tarkoitus jäi tosin hieman hämäräksi.

Yhteenveto

Serial Experiments: Lain yhdistelee onnistuneesti cyberpunkia, salaliittoteorioita, surrealistista jännitystä ja ehkäpä jopa kauhua. Kolmetoistavuotias tyttö kiinnostuu tietokoneistavierusoppilaansa itsemurhan takia, ja pian todellisuuden ja kuvitelman erot alkavat hämärtymään. Tunnelmallisempaa sarjaa saa hakea, eikä juonikaan välttämättä aukea ihan heti ensikatsomisella,mikä lisää katseluarvoa. Vaikka anime ei voisi vähempää kiinnostaakaan, kannattaa SEL:ille antaa tilaisuus - voit jopa yllättyä.

Kuvasuhde: 
1.33:1
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
4
Aluekoodi: 
Lisätietoa: 
Signature Series, halvempihintainen sarja, joka on kuitenkin identtinen kalliimman julkaisun kanssa.
Ääni: 
Dolby Digital 2.0
Tekstitys: 
Dubbaukset: 
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016