Alkuperäinen nimi: 
The Simpsons Movie
Valmistusvuosi: 
2007
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
7
Kesto: 
83
Simpsons Movie, The
J. Pikkarainen, Ti, 15/01/2008 - 00:00

Elokuva
Kesti vajaa kaksikymmentä vuotta ennen kuin elokuvateollisuuden suosituin keltanaamainen perhe sai oman elokuvansa. Nykytrendejä tiukasti seuraava Simpsons Movie ottaa kohteekseen viimeaikoina tapetille nostetun ilmastokysymyksen ja kantaa oman kortensa kekoon ympäristökriisin uhatessa Springfieldiä. Tutun perheen pullukka isä on lopulta se viimeinen niitti kaupunkia uhkaavalle ekokatastrofille, ja hänen tehtäväkseen lankeaa myös rakkaan kaupungin pelastaminen totaaliselta tuholta.

Pitkän odotuksen jälkeen Simpsons-elokuva tuo faneille sitä, mitä lupaakin. Tuttu perhe hoitaa komediallista rytmiä alkuun sellaisella tahdilla, että vitsien luulisi kuluvan loppuun jo ennen toista kolmannesta. Tempo jatkuu kuitenkin sopivana aina lopputeksteihin saakka, vaikka rakenne muuttuukin puhtaasta komediallisesta aspektista lähemmäksi perinteisiä perhesiteiden katumusta ja synninpäästöjä. Valitettavasti sarjan kultakauden satiirinen käsittely yhteiskuntaa ja trendejä kohtaan on muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta todellakin vain muisto menneistä ajoista, huumorin kohdistuessa enemmän yleiseen slapstick-toilailuun. Näillekin toki hymyilee, mutta todelliset naurut tulevat vielä useimpien katselukertojen jälkeen niistä muutamista naljailuista tosimaailman asioita kohtaan.

Ei Simpsons-elokuva ole kuitenkaan huono. Nykyisen komediatarjonnan rinnalla se on suorastaan esimerkillisen hauska, mutta parempaankin olisi pystytty. Huumori on suunnattu vain enemmän lapsille kuin aikuisille, mikä näkyy elokuvan ilmestymisessä myös suomenkieliseksi dubattuna. Jokseenkin mielenkiintoinen markkinointikikka, kun ajatellaan vajaa kaksikymmentä vuotta kestäneen sarjan olleen koko ikänsä ajan englanniksi puhuttu myös täällä kotimaassa. Perheaspektin ja ehkä jossain määrin jopa hieman tummasävyisenkin juonikehittelyn voi nähdä kuvastavan niin ikään viimeaikaista komediatrendiä. Juuri sitä päinvastaista, josta Simpsonit on aikanaan tullut tutuksi. Onkin sikäli mielenkiintoista, että todellista Simpsons-huumoria edustaa elokuvan kanssa samoihin aikoihin ilmestynyt useille alustoille kehitetty Simpsons-peli. Siinä satiirinkukka kukkii hehkeimmillään niin peli- kuin elokuvamaailmaan trendeille sellaisella antaumuksella, ettei kyseisiin teollisuuksiin tutustuneet voi kuin väännellä vatsalihaksiaan.

Audiovisuaalisena esityksenä Simpsons Movie edustaa tuttua ja turvallista, mutta samalla uutta ja hienoa. Käsin piirrettyä animaatiota on ehostettu tietokoneella, mikä tekee näkymästä varsin onnistuneen ja piristävän erilaisen sarjaan verrattuna. Hahmojen äänien virkaa hoitavat tutuiksi tulleet näyttelijät kuten Dan Castellaneta, Nancy Cartwright, Harry Shearer ja Hank Azaria sekä kourallinen vierailevia tähtiä. Elokuvan aikana nähdään jotakuinkin kaikki sarjasta tutut hahmot. Valtaosalle on siunattu vain kuvaruutuaikaa, mikä on varsin ymmärrettävää. Keskiössä ovat odotetusti Simpsonien perhe, mutta muutamat Springfieldin asukkaista saavat lyhyet ja varsin hupaisat aikansa tapahtumien lomassa. Springfieldin pelastuksen ohessa nähdään myös jokunen sivujuonne, jotka jäävät rikollisen vähälle käsittelylle ja täten lähes turhiksi lisiksi. Onko kyseessä sitten elokuvan tekoon osallistunut runsas käsikirjoitusjoukko vai ihan tyylitietoinen ratkaisu on eri asia, mutta elokuvan kannalta irtonaiseksi ja ilman konkluusiota jäävät lisäsisällöt rikkovat vain rakennetta.

Tekniikka
Anamorfinen 2.40:1-kuva on väreiltään ja kontrastiltaan erinomainen. Staattisuutta ei ole liiemmin havaittavissa, mutta ääriviivojen sahalaitaisuudet sekä reunakorostus vaivaavat aavistuksen verran. Ääniraidan virkoja hoitavat Dolby Digital 5.1 - ja DTS 5.1 ääniraita sekä suomeksi ja ruotsiksi dubattu 5.1-raita. Suomidubbaus on kaikessa karmeudessaan jotain kuulemisen arvoista. Tosin tähän voi vaikuttaa myös selkäytimiin syöpyneet alkuperäisnäyttelijät.

Tilaääniä käytetään enemmälti vasta elokuvan jälkimmäisellä puoliskolla, mutta matalia taajuuksia sysätään kiitettävällä sykkeellä pitkin elokuvaa. DTS-raita toistaa matalat taajuudet hieman syvemmin ja vakuuttaa dynamiikaltaankin hieman paremmin.

Lisämateriaali
Ensimmäisellä kommenttiraidalla ovat äänessä Matt Groening, James L. Brooks, Al Jean, Mike Scully, David Silverman, Dan Castellaneta ja Yeardley Smith. Porukka puhuu kiitettävän paljon, mutta käsiteltävä asia ei ole kuitenkaan ihan mielenkiintoisimmista päästä. Asiaa tulee niin eri käsikirjoitusvaiheista kuin animaatiojäljen ihastelustakin. Pienenä mielenkiintoisena ja itse asiassa erittäin onnistuneena triviana mainittakoon, että kommentteja esittävä porukka kirjaimellisesti ”pysäyttää” elokuvan hetkeksi kertoessaan jotain kohtaukseen liittyviä tapahtumia. Tämän soisi lisääntyvän yleisestikin kommenttiraitojen keskuudessa, mikäli käsiteltävä aihe on nimenomaan kohtauskeskeistä.

Toisella kommenttiraidalla puhuvat puolestaan ohjaajat David Silverman, Mike B. Anderson, Steven Dean Moore ja Rich Moore. Käsiteltävä asia on jossain määrin samanlaista kuin edellisellä kommenttiraidalla, mikä tekee raidasta hieman saman toistoa. Ohjaajat käyvät raidallaan kuitenkin enemmän animaatioteknisiä aiheita läpi kuin sekalainen porukka edellä. Hyvältä kuulostava lähestymistapa pilataan kuitenkin ylenpalttisella kehuskelulla, joka vaivaa lähes jokaista kommenttia.

Lisäksi levyltä löytyy kuusi pidennettyä kohtausta (5:10), jotka on poistettu ihan syystä. Special Stuff (3:26) -otsakkeen alta löytyy neljä lyhyttä promopätkää, jossa lähinnä Homer seikkailee muun muassa American Idolsissa sekä Tonight Show with Jay Lenossa. Jokseenkin hupaisia lisiä, mutta kaikki on ollut ilmaislevityksessä jo pidemmän aikaa. Levyn viimeistelee kourallinen elokuvan trailereita.

Yhteenveto
Simpsons Movie on hauska ja sarjan kaltainen animaatioelokuva, jonka kohderyhmä on ajateltu pieleen. Liiaksi lapsille suunnattu elämys ei täytä kulta-ajan luomia raameja, vaan pysyttäytyy turvallisen slapstickin parissa.

Kuvasuhde: 
2.40:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Lisätietoa: 
Kiitokset FS Filmille arvostelukappaleesta.
Ääni: 
Dolby Digital 5.1, DTS
Dubbaukset: 
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016