Alkuperäinen nimi: 
Snowpiercer
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2013
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
11
Kesto: 
126
Snowpiercer
Jussi U. Pellonpää, To, 10/07/2014 - 00:00

Elokuva
Vuonna 2014 planeettamme viisaimmat yrittivät pysäyttää ilmaston lämpenemisen, mutta yritys päättyi katastrofiin. Lämpötila laski maailmanlaajuisesti rajusti ja miljardien hengen vaatinut uusi jääkausi pääsi valloilleen. 17 vuotta myöhemmin, vuonna 2031, ihmiskunnan viimeiset edustajat pitävät turvapaikkanaan jättimäistä Snowpiercer-junaa, joka jatkaa mullistavan moottoriteknologiansa avulla loputonta matkaansa halki elinkelvottomaksi jäätyneen maailman. Kiskoilla halki umpeen jäätyneen planeetan kulkevan metallihirviö sisuksissa elää nyt pienoiskoossa yhteiskunta, jonka rajat ovat paitsi jyrkät, myös äärimmäisen kaukana toisistaan. Parempiosaiset nauttivat elämästään ja jopa korkeakulttuurista junan etuosassa, kun taas köyhemmän kansanosan asuttamissa häntäpään vaunuissa elämä on jatkuvaa taistelua selviytymisestä. Ja kuten aina, kun pientä tarpeeksi potkitaan, kapinahenki kasvaa räjähtääkseen lopulta avoimeksi sodaksi, mutta totuus tulevaisuudesta osoittautuukin aivan toisenlaiseksi kuin kukaan olisi osannut odottaa.

Etelä-Korealaisen Joon-ho Bongin ensimmäisenä englanninkielisenä elokuvanaan ohjaama Snowpiercer (2013) on omalaatuinen sekoitus yhteiskunnallisesti tiedostavaa sosiaaliraportointia ja synkän dystopista scifi-toimintaa, samassa tiukaksi käärityssä paketissa. Kapinaliikkeen matka läpi junan paljastaa pala palalta planeettamme kohdanneen katastrofin, samalla kun se avaa kerros kerrokselta ja osasto osastolta luokkarakenteen, joka on yhtä aikaa masentavan tuttu jo ihmiskunnan alkuhämäristä sekä lukuisista tulevaisuutta ennustaneista eepoksista. Bongin ohjauksessa on jotain varsin toimintaelokuville perinteistä ja samalla naiiviakin otetta pitkine hidastuksineen, mutta myös vahva visuaalinen silmä paitsi sarjakuvamaisen väkivaltaisille yhteenotoille ja groteskille huumorille, paljastaessaan miten tulevaisuuden mikroyhteiskunnassa selviytymiselle ne tärkeimmät asiat hoidetaan.

Visuaalisesti Snowpiercer on interiööreiltään komeaa julkituontia, jossa sekä kuvaajan (Hong Kyung-pyo) että leikkaajien (Steve M. Choe ja Changju Kim) saumattomassa yhteistyössä syntynyt jälki on mielikuvituksellista ja lavastuksellisesti kekseliästä. Ulkokuvat läpi jäätyneen maailman syöksyvästä junasta voivat tuntua Transformersien aikakaudella aavistuksen vanhahtavilta, mutta ne palvelevat kokonaisuutta kiitettävästi. Bongin ja Kelly Mastersonin käsikirjoittama Snowpiercer pohjaa ranskalaiseen, Jacques Lobin, Benjamin Legrandin ja Jean-Marc Rochetten 1982 päivänvalon nähneeseen sarjakuvasaagaan Le Transperceneige.

Näyttävä ryhmä kansainvälisesti tuttuja näyttelijöitä tekevät kaikki hyvää työtä ajatuksella kokonaisiksi kirjoitetuissa rooleissaan. Kapteeni Amerikkana parhaiten suurelle yleisölle tutuksi tullut Chris Evans on kapinaliikkeen johtajaksi kasvava Curtis Everett, John Hurt tämän mentori Gilliam ja Jamie Bell nuori apuri Edgar. Ed Harris on Snowpiercerin rakennuttaja ja keksijä, omaperäinen miljonääri Wilford ja Tilda Swinton jäljelle jääneen kansakunnan kerman korein kirsikka, pelottavan psykoottinen pastori Mason. Ohjaaja Bongin läpimurtoteoksesta, hilpeästä hirviöhorrorista The Host (2006) tutut Song Kang-ho ja Go Ah-sung ovat todellisen tulevaisuuden paljastavan palapelin tärkeät osaset Namgoong ja Yona.

Yhteenveto
Omaperäinen ja makaaberisti julmisteleva profetia, jonka tärkein kysymys ei sunkaan ole, miten ihmiskunnan rippeet voivat selviytyä, vaan pitäiskö heidän ensinkään?

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016