Alkuperäinen nimi: 
Source Code
Valmistusvuosi: 
2011
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
15
Kesto: 
93
Source Code
Jussi U. Pellonpää, Pe, 13/05/2011 - 00:00

ElokuvaAfganistanissa menestyksekkäästi palvellut kapteeni Coulter Stevens (Jake Gyllenhaal) herää täyttä vauhtia Chicagoon kiitävässä junassa ja huomaa kauhukseen olevansa tuiki tuntemattoman miehen kehossa. Muutamaa minuuttia myöhemmin juna räjähtää ja seuraavan heräämisen jälkeen Stevens saa kuulla olevansa mukana huimassa pelastusoperaatiossa. Tohtori Rutledge (Jeffrey Wright) on luonut Source Coden, lähdekoodin, jonka avulla toisen henkilön tietoisuus voidaan lähettää kenen kehoon tahansa, mutta vain kahdeksaksi minuutiksi. Siispä Stevens matkaa jälleen oudon miehen kehoon ja yrittää selvittää terrori-iskun ennen kuin se ehtii tapahtua.

Eri ulottuvuuksissa tapahtuvien aikamatkojensa varrella Stevens tutustuu myös vastapäisellä penkillä istuvaan Christina Warreniin (Michelle Monaghan) ja huomaa hämmästyksekseen ihastuvansa mukavaan ja avoimeen naiseen. Tukikohdassa Stevensin toimia ohjailevan ja tämän keräämiä tietoja käsittelevän komentaja Colleen Goodwinin (Vera Farmiga) kielloista huolimatta Stevens päättää pelastaa Christinan, mutta Source Codea ei ole rakennettu muuttamaan mitään, ainoastaan tutkimaan tapahtunutta paikan päällä aidoissa olosuhteissa.

Hienolla ja monisyisellä elokuvallaan Moon (2009) uransa suosionosoituksilla avanneen ohjaajan Duncan Jonesin Source Code on aivokudosta stimuloivaa, liukasliikkeistä scifi-jännää, jonka oma logiikka piisaa vallan mainiosti täysiverisen toimintatrillerin polttoaineeksi. Ben Ripleyn kekseliäs käsikirjoitus jättää tarinaan toki aukkoja, mutta Source Coden tapaisten tarinoiden teho ei perustukaan puhkiselittämisen voimaan. Hyvän elokuvan tunnusmerkit täytetään kivutta mielenkiintoisilla ja monipuolisilla henkilöhahmoilla, tehokkaalla toiminnalla, jännitystä tasaisesti kohottavalla tarkalla ohjauksella, innovatiivisella editoinnilla (Paul Hirsch) sekä toimivalla tarinalla.

Sähäkkä ja sympaattinen Jake Gyllenhaal sopii mainiosti vauhdikkaan ja mielikuvituksellisia käänteitä tulvivan tarinan sankariksi vaivatta. Sirkeä ja söpö Michelle Monaghan tuo kippuraan keikkaan herkkyyttä, eikä pääkaksikon välinen sähkökään jää katsomossa huomaamatta. Vera Farmiga on oma hyvä itsensä pahaan rakoon henkilökohtaisten valintojensa vuoksi joutuvana upseerina ja Jeffrey Wright varma valinta omaan keksintöönsä sokeasti uskovana teknokraattina.

Chris Baconin synttypohjainen score luo jännitteitä ja kuljettaa talla pohjassa kaahavaa tarinaa vauhdilla eteenpäin. Soundtrackin tiukat kuusitoista kappaletta kiihdyttävät vauhtiaan kuvassa kiitävän junan lailla, alkaen tehokkaasta Source Code Main Titlesta ja päättyen kaiken kokoavaan tehojytkyyn Everything`s Gonna Be Okey.

Yhteenveto

Nupit kaakossa kaahaava tieteistoimintatykitys etenee kuin pikajuna välttäen onnistuneesti turhilla asemilla pysähtelyn. FilmiFIN suosittelee lämpimästi.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016