Alkuperäinen nimi: 
Southpaw
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2015
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
15
Kesto: 
111
Southpaw
Jussi U. Pellonpää, Pe, 14/08/2015 - 00:00

Elokuva
Kovista oloista lähtöisin olevalla kevyen keskisarjan nyrkkeilijällä, maailmanmestari Billy ”The Great” Hopella (Jake Gyllenhaal) on kaikki ja kaikkea: Billyn lailla kovan lapsuuden kokenut vaimo Maureen (Rachel McAdams) ja ihana tytär Leila (Oona Laurence), kiistaton asema oman lajinsa huipulla, vahvat tukijoukot ja niin paljon maallista mammonaa, että sitä voi jakaa myös muille. Juuri kun tulevaisuus näyttää kaikille valoisammalta kuin koskaan ja rahakas sopimus jatkosta allekirjoitettu, niin kaikki mitä on annettu, voidaan myös ottaa pois. Kun raamatullisiin mittasuhteihiisiin kasvava täystyrmäys tulee, tyhjyyden keskellä makaa lopulta niin fyysisesti kuin henkisestikin murtunut mies. Mutta raunioillekin voi rakentaa, joskin matkasta sovitukseen on tuleva pitkä ja vaikea.

Toimintaelokuvillaan Training Day (2001), Shooter (2007), Olympos on valloitettu (2013) ja The Equalizer: oikeuden puolustaja (2014) actionfanit vakuuttaneen ohjaaja Antoine Fuguan uusin, Southpaw, on tekijänsä tyylille uskollinen. Vahvasti näytelty ja realistisen iskevillä toimintakohtauksilla ladattu nyrkkeilydraama, jossa on kaikuja niin Sylvester Stallonen lippulaivasarja Rockyista kuin kaikkien aikojen parhaasta pugilistileffasta, Martin Scorsesen legendaarisesta Kuin raivo härästä (1980). Southpaw ei keksi kehää uudelleen, ja sisältää jopa kliseisen montaasijakson, mutta sen minkä se tekee, se tekee tosissaan ja erittäin hyvin.

Siinä missä kaduille, saleille ja matseihin tahdit antaa räkäinen räp (mukana mm. Eminem, jolle itse asiassa Billyn roolia ensin tarjottiinkin, tavallaan jatkona miehen debyytille 8 Mile (2002), mutta tämä kieltäytyi keskittyen musiikkiuraansa), itse elokuvan musiikista vastaa kesäkuussa 2015 lento-onnettomuudessa menehtynyt James Horner (kuvassa), jolle rakkaudesta elokuvaa kohtaan ilman palkkiota sävelletty Southpawn score jäi hienon uran toiseksi viimeiseksi, se viimeinen, Chilen parin vuoden takaisesta kaivosonnettomuudesta kertova The 33 saa ensi-iltansa myöhemmin tänä vuonna. Horner oli pitkän linjan ammattilainen, jonka puolentoista sataa sävelluskredittiä sisältävät varsinkin 1980-luvulla päivänvalon nähneitä actionteemojen aatelisia, kuten 48 tuntia (1982), Gorkin puisto (1983), Commando (1985) ja Punainen vaara (1988), joista jokaista yhdistää teollinen kilkuttelu ja ulvovat syntikat yhdistettynä tehokkaaseen 1/4-rumpurytmitykseen. Kahdeksan kertaa Oscar-ehdokkaana olleen Hornerin suurin hetki koettiin 1998, kun James Cameronin Titanic voitti 11 palkintoa, joista kaksi, paras laulu (My Heart Will Go On) ja paras score annettin Hornerille.

Southpawn tapauksessa score on paluuta pelkistetympään säveltyöhön, jossa yksinäinen piano tapailee toistuvaa teemaa koneellisten instrumenttien pärähdellessä taustalla. Muutamasti Horner päästää myös suuremman orkesterin ääneen, mutta pääpaino on musiikkiraidan minimalistisuudella. Pääteemassa on myös yllättävästi vahvoja kaikuja Roy Buddin vuoden 1971 klassikkojännärin Tappakaa Carter (Get Carter) nuotituksesta, ja jos ette minua usko, kuunnelkaapa itse Southpawn The Preparations ja sen perään Buddin Get Carterin Opening Theme / Carter Takes a Train.

Pari 2000-luvun vakuuttavimmista tv-sarjoista (Shield – Lain varjolla (2002-2008) ja Sons of Anarchy (2008-2014)) luoneen Kurt Sutterin käsikirjoitus on varsinkin amerikkalaisten rakastamaa genreä, voittajan paluu-tarina, jossa nopeaa nousua seuraa aina tuho, mutta myös katumuksen ja sovituksen kautta tehty paluu kunnian päiviin. Elokuvan alkuperäinen nimi Southpaw, Etelätassu, on nyrkkeilyslangia ja tarkoittaa vasen käsi edellä ottelevaa nyrkkeilijää, mutta nimityksellä on tarinassa syvempikin merkitys. Monesti nähty, kuultu tai jopa koettu tarina ei ole käänteiltään kovinkaan kummoinen, mutta vahvan siitä tekee paitsi Fuguan paikoin sadistisiakin mittasuhteita saava päähenkilön rääkki, kuin myös sukupolvensa ehkä parhaan näyttelijän, Jake Gyllenhaalin, huikean sisäistetty roolityö.

Siinä missä Gyllenhaalin edellinen, mestarillisen nihilistinen trilleri Nightcrawler (2014) esitteli anorektisen laihan päähenkilö Lou Bloomin, Southpawn Billy Hope on tappiinsa treenattu huippu-urheilija, jonka fyysinen olemus todistaa Gyllenhaalin muuntautumiskyvyn menevän tavanomaista metodinäyttelemistä pidemmälle. Koko elokuvan kiistattomana dynamona hehkuvan Gyllenhaalin vierellä Rachel McAdams tekee hyvän rooli järkipäisenä vaimo Maureenina, Oona Laurencen tuodessa Leila-tyttärenä varsin äijämäisiin kuviin tarvittavaa herkkyyttä. Muissakin sivurooleissa nähdään niin ikään vahvoja roolitöitä, kuten Forest Whitakerin Tick Wills, Billylle vastentahtoisesti vielä yhden mahdollisuuden antavana valmentajana sekä Naomie Harrisin Angela Rivera, Leilan parasta ajavana lastensuojeluviranomaisena. Miguel Gomez on Billyn pahin kehävastus Magic Escobar, Beau Knapp Billyn luotettu kehäappari Jon Jon ja kerrankin kunnollisen roolin saanut räppäri 50 Cent promoottori Jordan Mains.

Yhteenveto
Southpaw ei ole täystyrmäys, mutta emootioiltaan ja kuvakieleltään silti niin vahva esitys, että se voittaa katsojan puolelleen kaikin tuomariäänin.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016