Alkuperäinen nimi: 
Svinalängorna
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2010
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Ikäsuositus: 
15
Kesto: 
100
Sovinto
Jussi U. Pellonpää, La, 12/03/2011 - 00:00

Elokuva
1970-luvun puoliväli. Juuri toiselle kymmenelle päässyt Leena Moilanen (Tehilla Blad) on perheineen muuttanut Suomesta leveämmän leivän perässä Ruotsin Ystadiin. Sikalaksi kutsutussa lähiössä Leenan isä Kimmo (Ville Virtanen) sortuu alkoholismiin, muuttuu väkivaltaiseksi ja vetää lopulta myös äiti Ailin (Outi Mäenpää) mukanaan kurimukseen. Leenalle ainoaksi pakomahdollisuudeksi löytyy uiminen, sillä altaassa hän pääsee karkuun kaikkia ja kaikkea, mutta pikkuveli Sakari (Junior Blad) ei ole yhtä onnekas, vaan joutuu kohtaamaan maksamaan vanhempiensa teoista liian kova hinnan.

Nykyhetki Tukholman Söderissä. Leena (Noomi Rapace) elää onnellista avioarkea miehensä Johanin (Ola Rapace) ja kahden lapsensa kanssa. Edes siipalla ei ole aavistustakaan Leenan menneisyydestä, mutta Ystadista tuleva puhelu muuttaa kaiken. Äiti Aili tekee sairaalassa kuolemaa, eikä Leenalle jää muuta vaihtoehtoa kuin matkustaa perheineen takaisin Sikalaan, missä menneisyys kohtaa nykyhetken rajuin seurauksin. Kun padot lopulta murtuvat, on aika tehdä tiliä elämästä ja kuolemasta, mutta myös aika yrittää ymmärtää ja antaa anteeksi.

Näyttelijänä pitkän ja komean uran tehneen Pernilla Augustin (mm. Fanny ja Alexander (1982), Ruotsalainen avioliitto (2009)) Sovintoa katsellessa ei uskoisi, että kyseessä on daamin ensimmäinen ohjaustyö. Näyttelijäkeskeinen ja improvisoinnillekin runsaasti tilaa antava tyyli ja kiireetön kerronta vakuuttavat ja todistavat osaltaan Augustin imeneen uransa aikana vaikutteita monilta mestareilta, joiden kanssa hän on päässyt työskentelemään. Myös Erik Molberg Hansenin rosoinen käsivarakuvaus tuo tapahtumat kosketusetäisyydelle, vaikkakin sen allegorinen askeettisuus uhkaa paikoin kääntyä jo itseään vastaan. Magnus Jarlbon ja Sebastian Öbergin herkkä ja yksinkertainen pianomusiikki tukee tarinaa hienosti.

Kahdessa aikatasossa sulavasti etenevä Sovinto käy läpi arkoja aiheita aina addiktioista syrjäytymiseen, ja iskee ne katsojan eteen alastomina, ilman turhaa kaunistelua. Näkökulma julmiin ja surullisiin tapahtumiin on yksinomaan lasten, jotka joutuvat kasvamaan liian suuren vastuuseen aivan liian aikaisin. Rankka ja katharttinen Sovinto perustuu Susanna Alakosken vuonna 2006 julkaisemaan kirjaan Sikalat ja sen riisutun ja rajun realistisen käsikirjoituksen ovat vapaasti adaptoineet ohjaaja August ja Lolita Ray.

Sovinto on kahden äärimmäisen voimakkaan ja eläytymiskykyisen naisnäyttelijän voimannäyte. Outi Mäenpää palkittiin roolistaan Ruotsin Jussilla, Guldbaggella, ja täysin syystä. Mäenpää heittäytyy kovia kokevaksi Ailiksi pelottavalla intensiteetillä tuoden rujoon rooliinsa myös sen kaipaamaa sydäntä ja sielua. Millennium -trilogiassa koko maailman Lisbeth Salanderina hurmannut Noomi Rapace tekee vähintään yhtä puhdistavan hahmotuksen musertavaa salaisuutta vuosikausia sydämellään kantaneena Leenana. Yhtä lailla kiitosta voi jakaa uskomattoman herkän ja koskettavan roolityön tekevälle Tehilla Bladille sekä juoppohulluuden karuimmat puolet kaunistelematta esille tuovalle Ville Virtaselle. Minna Haapkylä piipahtaa pienessä roolissa naapuruston mukavana Helminä.

Yhteenveto
Sovinnon opetukset ovat universaaleja: hautaamalla eivät kamalimmatkaan asiat katoa eikä mikään ole ikinä niin huonosti, etteikö sitä pahemmaksi viinalla saisi. Yhtä aikaa niin järkyttävä kuin puhdistavakin kokemus, jonka finaali pysyy mielessä pitkään.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016