Alkuperäinen nimi: 
State of Play
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2009
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
13
Kesto: 
128
State of Play
Jussi U. Pellonpää, Pe, 01/05/2009 - 00:00

Elokuva
Washington Globen kovapäinen ja suulas erikoisreportteri Cal McAffrey (Russell Crowe) raportoi työkseen varsin arkipäiväisiltä vaikuttavista rikoksista ja kuolemantapauksista. Kun itsemurhaksi epäillyn junaonnettomuuden uhri paljastuu kongressin komean kukkopojan Stephen Collinsin (Ben Affleck) tutkimusapulaiseksi, ja hetkeä myöhemmin vielä tämän rakastajattareksi, McAffrey haistaa hommassa rotan. McAffrey ja Collins ovat tunteneet toisensa kouluajoilta asti ja Cal pitääkin mahdollisesti jopa seuraavaksi presidentiksi ehdolla olevaa poliitikkoa ystävänään, mutta Capitolin kukkuloilla ei frendeille ole sijaa, varsinkaan, kun kaiken taustalla tuntuu kummittelevan kaikkeen mahdolliseen aina Irakin sodasta lähtien lonkeronsa tunkeva monikansallinen konglomeraatti PointCorp. Samaan aikaan kun Globen päätoimittaja, tiukka Cameron Lynne (Helen Mirren), yrittää luovia lehden uusien omistajien tiukassa talutusnuorassa ja pitää ykköstykkinsä McAffrey kaukana ongelmista, Cal tunkeutuu salaisuuksien verkkoon yhä syvemmälle, tukenaan lehden nokkela blogisti Della Frye (Rachel McAdams). Kun dominoefekti lopulta lähtee liikkeelle, tajuaa jokainen peluri, ettei miljardibisnesten maailmassa kenenkään henki ole edes sen paperin arvoinen, jolle sopimukset tai kuolemantuomiot ovat kirjoitetut.

Upealla vuorikiipeilyn maailmaan sijoittuvalla dokutrillerillä Touching The Void (2003) ja rankalla historiantunnilla The Last King of Scotland (2006) itsensä tekijämiesten joukkoon nostaneen ohjaaja Kevin Macdonaldin State of Play on harkiten rakennettu ja ajatuksella alustettu poliittinen trilleri, joka perustuu mestarikirjoittaja Paul Abbottin luomaan ja BBC:n tuottamaan tv-sarjaan vuodelta 2003 (suom. Valta pelissä). Macdonald pitää kuvat liikkeessä ja tunnelman hektisenä, vaihtelee fokusta vaahtosuiseen tahtiin ja leikkii syvätarkkuudella paikoin nerokkuutta hipovin ottein. Presidentin miehethän (All the President`s Men, 1976) tarinasta lehtimiehistä politiikan sotkuja siivoamassa ensimmäisenä tulee mieleen, mutta State of Play on edukseen uniikki, eikä sorru plagiointiin.

Jenkkipolitiikan syövereihin tarinan ovat sovittaneet taitavat käsikirjoittajat Matthew Michael Carnahan (The Kingdom, Lions for Lambs, 20007), Billy Ray (Shattered Glass (2003), Breach (2007) sekä Tony Gilroy (Bourne -trilogia, Michael Clayton (2007). Amerikkalaistaminen on tuonut juttuun mukaan myös täsmäohjuksen tavoin osuvaa päivänpolitiikkaa ja monia todellisista uutisista kuultuja kytkykauppoja hallituksen ja yksityisten tietoliikenne-, turvallisuus- ja logiikkayritysten välillä. Poliittisten hämärämiesten sijaan tähtäin onkin asetettu kohti tapahtumien taustoilla kähmiviä korporaatioita ja liikemaailman kasvottomia jättiläisiä. Kuusituntisesta brittioriginaalista on kuitenkin jouduttu ajanpuutteen vuoksi pudottamaan liuta tärkeitä henkilöitä ja muutenkin keskittymään tapahtumiin, henkilöhahmojen syventämisen sijaan.

Elokuvan miehitys ehti kokea monia muutoksia ennen kuin nykyiset tähdet astuivat ruotuun: alkuperäisessä castissa pääroolit olivat merkitty Edward Nortonille ja Brad Pittille, mutta herrojen jättäydyttyä pois aikatauluongelmiin vedoten, hommaa harkitsivat mm. Johnny Depp, Nicolas Cage ja Tom Hanks.
Missään tapauksessa State of Play ei kaadu viime tingassa saatuihin varamiehiin, sillä herrat Crowe ja Affleck tekevät rooliinsa kiitettävän intensiivisesti. Cal McAffrey on rankalla kädellä romantisoitu renttujourno, pitkätukkainen rankkasuu, joka tuntee jokaisen silmäätekevän pääkaupungissa yhtä hyvin kuin katutason pikkunilkit ja lestinheittäjät. Mies on alituiseen rakkikoirana kiinni valtaapitävien lahkeissa kuullessaan omatunnon kolinan kovemmin kuin kukaan muu.

Oikean roolin saadessaan kiitettäviin suorituksiin venyvä Ben Affleck istuu kadehdituksi kongressiedustajaksi yhtä hyvin kuin mittatilauspuku tämän päälle, ja herra saa rooliinsa vieläpä annoksen särmääkin olematta pelkkä kliseistä kasattu poliittinen broileri. Helen Mirren on terhakka päätoimittaja, joka luovii sutkisti pitkin valtapelien käytäviä, vaikkei kaikesta aivan puhtain paperein selviäkään. Rachel McAdamsin tehtäväksi on jäänyt olla lähinnä söpö tuki luonnonvoimana etenevän Crowen kyljessä, mutta Robin Wright Penn yllättää jäätävän harkitulla roolillaan Affleckin kärsivänä vaimona. Jeff Daniels poikkeaa kuvissa korkkiruuvina senaattorina ja paremmin komedioista tuttu Jason Bateman senaatin sieluttomana PR-grynderinä.

Alex Heffesin score on tutun turvallista toiminta/jännitysmusiikkia, joka uhkaa kun on uhan aika, lohduttaa kun pitää nuolla haavoja ja potkii ylös penkistä kun on aika tehdä kunniaa oikeamielisille sankareille. Heffesin isolle orkalle sovittamassa musiikissa ei kokonaisuutena ole oikeastaan yhtään virhettä, mutta ei myöskään montaa sellaista hetkeä, joka jäisi heti ensi kuuleman jälkeen mieleen.

Yhteenveto
Kivasti kippura ja onnistuneesti ovelia yllätyksiä tarjoileva poliittinen trilleri päivittää 1970-luvulla kulta-aikaansa eläneen genren onnistuneesti 2000-luvulle.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016