Alkuperäinen nimi: 
Before Sunrise
Valmistusvuosi: 
1995
Valmistusmaa: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
3
Kesto: 
105
Before Sunrise
J. Pikkarainen, Ke, 15/03/2006 - 00:00

Elokuva
“Well, who says relationships have to last forever?”

Amerikkalainen Jesse (Ethan Hawke) on matkalla kohti Wieniä, josta hänen lentokoneensa lähtee seuraavana aamuna takaisin Yhdysvaltoihin. Ranskalainen Celine (Julie Delpy) palailee puolestaan takaisin kotiin Pariisiin vierailtuaan isoäitinsä luona Budapestissä. He tapaavat toisensa junamatkalla, ja ryhtyvät keskustelemaan keskenään. Ravintolavaunussa alkanut tutustuminen loppuu kuitenkin lyhyeen junan saavuttaessa Wienin rautatieaseman, jolle Jessen on tarkoitus jäädä pois kyydistä. Hetken mielijohteessa hän päättää kerätä rohkeutensa, ja pyytääkin Celineltä epätavallista suunnitelman muutosta: ”astu mukanani pois junasta ja tutustukaamme yhdessä Wieniin”. Celine suostuu.

Kömpelösti alkava tutustuminen muuttuu illan hämärtyessä yhä kiintoisammaksi ja uudenlaiseksi kokemukseksi. Pariskunta löytääkin keskustelujen lomassa uusia ihastuttavia piirteitä toisistaan, tutustuen samalla Wienin vilkkaaseen yöelämään. Kello tikittää kuitenkin armotta kohti aamua, jolloin Jessen lentokoneen on määrä lähteä takaisin kotimaahan. Elämän realiteetit ja ajatukset alkavat kasautua kohti vääjäämätöntä eroa, ja siihen viimeiseen silmäykseen sielunkumppanistaan ennen koneeseen astumista. Ennen sitä tehtäköön kuitenkin tästä illasta ikimuistoinen.

Richard Linklaterin ohjaama pienmuotoinen draama, Before Sunrise, on ihmisläheinen ja aidonoloinen tarina nuoruuden rakkaudesta. Jesse ja Celine ovat parikymppisiä nuoria, jotka sattuman kaupalla kohtaavat toisensa. Linklater ei sorru kuitenkaan kliseisiin, vaan päähenkilöiden välinen tapahtumaketju syntyy ja tuntuu alusta loppuun saakka realistiselta. Elokuva ei myöskään pelaa suurilla tunteilla, sorru siirappisuuteen tai ylipäätään noudata perinteistä romanttisen elokuvan kaavaa. Kaikessa heijastuu maanläheisyys ja tapahtumien autenttisuus. Before Sunrise on sen oman täydellisen unelmatapaamisen visuaalinen esitys, sillä poikkeuksella, että näin voisi oikeastikin tapahtua. Vain jos kykenee keräämään sen rohkeuden aloitukseen.

Before Sunrise nojaa dialogiin, mitä löytyykin paljon. Onneksi Linklaterin ja Kim Krizanin yhteistyössä tehty käsikirjoitus on lähes virheetön. Elokuvan dialogia kuunnellessa ja tapahtumia katsellessa tuntuu, ettei edes katso elokuvaa, vaan aitoa tilannetta. Hawke ja Delpy näyttelevät nuoria niin luonnollisen oloisesti ja lukevat heille kirjoitetun dialogin niin tunteella, että elokuvakehys murtuu ja katsoja tempautuu osalliseksi tapahtumaa. Puhe on elävää ja aiheet todentuntuisia, ja nuorten naivistiseen elämänkatsomukseen, unelmiin ja ujouteen samaistuu välittömästi. Keskustelut eivät keskity vain ilmaisemaan rakkauttaan toiseen, koostu ainoastaan vakavista asioista, eikä niitä myöskään esitetä johdonmukaisessa järjestyksessä. Aiheet pomppivat laidasta laitaan, lapsuuden muistoista nykyhetkiin, omiin haaveisiin ja toiveisiin, pelkoihin ja mielipiteisiin. Usein sävy vaihtelee asioiden tapaan jatkuvaan, ja hetki sitten surullinen kerronta puhkeaa pirteään lohkaisuun ja jatkaa uusilla raiteilla eteenpäin. Vain kertaalleen elokuvan aikana onnistuin työntymään takaisin todellisuuteen, kun henkilöistä tuli jälleen näyttelijöitä. Syynä oli Celinen yhteiskuntakriittinen kannanotto, joka tuntui päälleliimatulta ja oli enemmänkin ohjaajan kuin hahmon mielipide.

Oikeastaan elokuvan ainoat henkilöt, Jesse ja Celine, tuntuvat alusta asti luonnollisilta. Hawke ja Delpy ovat sisäistäneet elokuvan idean ja henkilöittensä persoonan erinomaisesti. Before Sunrisea katsottaessa tulee pakostakin mieleen, että elokuvan käsikirjoitus on joko neron työtä, tai vastaavasti näyttelijöille on annettu melko paljon varaa improvisoida. Hawken ja Delpyn keskinäinen kemia toimii nimittäin elokuvan eduksi täydellisesti. Hahmojen pienet yksityiskohdat, kehonkieli ja dialogi paljastavat juuri oikean määrän tarvittavaa ujoutta ja nuoruuden toivoa, muttei koskaan mene ylinäyttelyn tai ärsyttävyyden puolelle. Esimerkiksi Hawken näyttelemän Jessen pyytäessä Celineä mukaan Wieniin, on Jessen kasvoilla ja hänen olemuksessaan selvästi havaittavissa yhtaikaa käsitys idean päättömyydestä, mutta silti samalla pienen pieni toivo vastapuolen suostumuksesta. Pariskunnan innokkaat keskustelut ja ihastuneet katseet kielivät myös erittäin paljon heidän tunteistaan. Yksi elokuvan suloisimmista kohtauksista tuleekin heidän kuunnellessa Kath Bloomin Come Here -kappaletta kuuntelukopissa, samalla silmäillen toisiaan salaa.

Kerronta tapahtuu elokuvassa suurimmaksi osaksi pitkillä otoksilla, joilla paitsi tuodaan katsoja näyttelijöiden viereen, myös tutustutaan Wienin kauniiseen kaupunkiin. Before Sunrise luottaa suhteellisen vähiin leikkauksiin, ja useat kohtaukset venyvät useampiminuuttisiksi kamera-ajoiksi, joiden aikana näyttelijät liikkuvat muutaman korttelin välimatkan. Tämä auttaa pysymään tarinassa ja keskusteluissa mukana, sillä silmä lepää rauhaisaan tahtiin liikkuvan kuvan kanssa. Osin syynä on myös verrattain pieni budjetti, joka on tosin käytetty mestarillisesti hyväksi edesauttamaan tarinaa.

Kuva
Anamorfinen 1.85:1-suhteinen kuva välittää elokuvan tunnelman hyvin, vaikkei mistään erityisen laadukkaasta julkaisusta olekaan kyse. Printti on kiitettävän roskaton, ja värit toistetaan luonnollisina. Tarkkuudessa olisi hieman parantamisen varaa, etenkin laajemmissa otoksissa. Illan saapuessa nuorten ystävämme harmiksi, myös julkaisun taso laskee hieman hämäryyden tuomien vikojen takia. Staattisuus lisääntyy ja mustan taso heikkenee, peittäen yksityiskohtia alleen. Ei kuvaa juuri paremmaksikaan voi saada, joten kyseessä on paras versio, mitä markkinoilta löytyy.

Ääni
Dolby Digital 2.0 -ääniraita riittää julkaisulle vallan mainiosti. Muutamaa musiikinpätkää lukuun ottamatta elokuva on oikeastaan pelkkää puhetta, eikä ääniraidalla ole tämän suhteen minkäänlaisia vaikeuksia. Ulosanti on puhdas, häiriötön ja selkeä.

Lisämateriaali
Julkaisu sisältää ainoastaan elokuvan trailerin.

Yhteenveto
Richard Linklaterin ohjaama Before Sunset on ihastuttavan aidontuntuinen romanttinen draama. Kaksi junamatkallaan toisilleen tuntematonta nuorukaista tutustuvat toisiinsa, ja hetken mielijohteesta syntyneelle alulle ei pian toivo loppua. Luonnollinen ja hauska dialogi tempaa katsojan mukaan syntyviin keskusteluihin, eikä hellitä ennen lopputekstejä. Koe unelmasi täyttymys, täydellinen tapaaminen ihastuksesi kanssa, ja hämmästy kuinka yksinkertaisesti se voi alkaa.

Kuvasuhde: 
1.80:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Ääni: 
Dolby Digital 2.0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016