Elokuva
Nuori parturi Benjamin Barker (Johnny Depp) elää yksinkertaista, mutta ihanan täydellistä elämää kauniin vaimonsa (Laura Michelle Kelly) ja söpön tyttärensä Johannan kanssa viktoriaanisessa Lontoossa. Suloinen arki muuttuu kuitenkin täydelliseksi helvetiksi, kun omahyväinen ja sadistinen tuomari Turpin (Alan Rickman) iskee kateellisena silmänsä Barkereiden perheonneen. Turpin karkottaa kieron ykköshanskansa Beadle Bamfordin (Timothy Spall) avustuksella Barkerin vuosikausiksi vankeuteen Australiaan ja ottaa tämän perheen väkivalloin omakseen.
 
15 vuotta myöhemmin Thames-jokea saapuu laiva, josta astuu maihin Sweeney Todd (Johnny Depp), kaiken alleen polttavan vihan sokaisema koston enkeli, joka on tullut tuomaan saastassa sikiävään kaupunkiin oikeutta ja viimeisen tuomion. Todd löytää parturiliikkeelleen paikan rouva Lovettin (Helena Bonham Carter) surkean piirakkapuodin yläkerrasta ja avaa täyden palvelun praktiikan, jossa asiakkailta letin leikkuun ja parran ajon lisäksi katkotaan muutakin. Toddin mukana maihin on tullut myös nuori merimies Anthony (Jamie Campbell Bower), joka ihastuu tuomarin tyttärenä tunnettuun viehkeään Johannaan (Jayne Wisener), tietämättä tämän todellisia sukujuuria. Hulluuden kynnyksellä horjuva Todd jatkaa raakalaismaista missiotaan, ja rouva Lovett keksii, miten hyödyntää kaiken puutteessa kituvassa Lontoossa yläkerran parturintuolissa loppunsa kokeneita miehiä, kunnes vihdoin koittaa aika jolloin tuomari Turpininkin on aika kokeilla, mikä mies tämä kaikkien kehuma uusi parturi oikein on?

Ensin varoituksen sana:
Sweeney Todd - Fleet Streetin paholaisparturi sai musikaalille sangen poikkeuksellisen ikärajan K-18, joka kannattaa ottaa ehdottoman vakavasti, sillä ohjaaja Tim Burtonin visioissa veri lentää enemmän kuin kaikissa 80-luvun slasher-pätkissä yhteensä. Yksityiskohtaisesti kuvatuissa kohtauksissa valtimot sykkivät sydänverta pitkin seiniä, kehot nytkivät kuolonkouristuksissa ja ruumiita kasaantuu groteskisti leipomon kellariin sellainen pino, ettei Pirates-pohjaisen Depp-fanin kannata liian avoimin mielin astua tälle pimeyden näyttämölle.

Kuudes yhteistyö ohjaaja Tim Burtonin ja näyttelijä Johnny Deppin välillä on tuottanut yhden kaksikon parhaista elokuvista. Täynnä loistavaa musiikkia, elämää suurempia tunteita, silmiä hiveleviä esillepanoja ja tarina, joka sukeltaa niin syvälle pimeään, ettei matka takaisin valoon voi millään enää onnistua. Sweeney Todd - Fleet Streetin paholaisparturi perustuu 1800-luvulta peräisin olevaan legendaan. Vuonna 1972 näytelmäkirjailija Christopher Bond sovitti siitä näytelmän, josta Stephen Sondheim ja Hugh Wheeler muokkasivat menestysmusikaalin Broadwaylle, johon Burtonin elokuva perustuu. Tyylilleen uskollisena Tim Burton on rakentanut elokuvansa pienimpiäkin yksityiskohtia myöten hämmästyttävän hienoksi. Vaikka musikaali onkin, Sweeney Toddista puuttuvat lähes kaikki genren tavaramerkit joukkotanssikohtauksineen, ohjaajan keskittyessä kuvaamaan päähenkilöidensä enemmän tai vähemmän sairasta sielunelämää.

Maaninen Johnny Depp on yhtä tulta ja tappuraa kostonliekin korventamana nimihenkilönä, jolle ei karmeasta kohtalosta huolimatta oikein kykene antamaan sympatiaakaan. Henkilönä Sweeney Todd on niin kaukana ihmisyyden tuolla puolen, että ainoat tunteet omasta mielestään oikealla asialla olevaa hiustaiteilijaa kohtaan ovat ainoastaan sääli ja suru. Kiltistä Benjaminista hirviömäiseksi Sweeneyksi muuttunut epäihminen saa Deppin hallitussa käsittelyssä kokonaisvaltaisen tulkinnan, ja rankka rooli nouseekin miehen komeimpien roolitöiden mittarissa varsin korkealle. Ohjaajan nykyinen elämänkumppani, outoja olentoja aiemminkin tyylillä tulkinnut Helena Bonham Carter jatkaa vahvasti vinojen rooliensa sarjaa nimihenkilön kanssa vähintään yhtä sekopäisenä rouva Lovettina menestyksekkäästi. Elokuvan Toddiakin pahempia ihmispetoja tulkitsevat antaumuksella välittömästi vihattava, käärmemäinen Timothy Spall, Boratina paremmin tunnettu Sacha Baron Cohen kilpailevana parturi Pirellinä ja ennen kaikkea loistava Alan Rickman sieluttomana tuomari Turpinina. Nuoremman polven edustajat Bower, Edward Sanders ja Wisener pysyvät niin ikään hienosti mukana hurjassa menossa.

Yleensä erittäin kitsaasti oikeuksia töihinsä antava säveltäjä Stephen Sondheim epäili ensin Deppin olevan liian ”rock” rooliinsa, mutta koelaulujen jälkeen maestro ei enää epäillyt ohjaaja Burtonin ensimmäistä ja ainoaa ehdokasta. Ja Depp on "rock", mutta niin hallitusti ettei rohkeampikaan revittely riko lainkaan kokonaisuutta, vaan tuo Toddin hahmoon vieläkin enemmän särmää ja rosoisuutta. Vaikka kukaan näyttelijöistä ei aiemmin ole tehnyt varsinaista uraa laulajana, jokainen ääneen pääsevä tulkitsee omat värssynsä niin täydellisellä antaumuksella, että se tuntuu sielussa saakka. Sondheimin loistavan musiikin upeimpia paloja ovat mm. Johnny Deppin pakahduttavalla raivolla esittämä My Friends, karmaisevan kaunis rakkaudentunnustus partaveitsille sekä psykoottisuuden ruumiillistumana vyöryvä, hulluden kyllästämä Epiphany. Superlatiiveja ansaitsevat myös Jamie Campbell Bowerin heleän kaihoisa Johanna, Helena Bonham-Carterin hengästyttävä The Worst Pies in London sekä Jayne Wisenerin eteerinen Green Finch and Linnet Bird. Samoin unohtumattomiksi esityksiksi kasvavat vasta 14-vuotiaan Edward Sandersin koko sydämestään tulkitsema Pirelli`s Miracle Elixir, Sacha Baron Cohenin riemastuttava The Contest, sekä maailman karismaattisimmalla puheäänellä siunatun Alan Rickmanin kilpaa Deppin kanssa esittämä Pretty Women.

Kauniit ja herkät lyyriset kohtaukset vuorottelevat tasavahvoina raivoisampien sävellysten kanssa, ja Sondheimin pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Paul Gemignanin johtama suuri orkesteri soittaa kuin tulessa. Sondheimin musikaalin Broadway-versioon jo aiemmin tutustuneet huomaavat muutaman avainkappaleen puuttuvan, ainakin temaattisesti tärkeä The Ballad of Sweeney Todd loistaa poissaolollaan, mutta se ei Burtonin raivokkaassa versiossa muodostu alkuunkaan haitaksi. Parhaimmillaan Sweeney Todd - Fleet Streetin paholaisparturi onkin elokuva, jonka mahtavimmissa kohtauksissa tekee mieli nousta ylös ja aplodeerata antaumuksella toinen toistaan upeammille performansseille.

Yhteenveto
Mahtava ja koskettava, yhtä aikaa kaunis ja shokeeraava Sweeney Todd – Fleet Streetin paholaisparturi nousee korkealle kaikkien aikojen parhaiden musikaalielokuvien joukkoon. Aivan sinne Greasen (1978), Hairin (1979) ja maailman parhaan Moulin Rougen (2001) viereen. Bravo!