Elokuva
Dave (Eddie Murphy) on ihmisen näköinen ja kokoinen avaruusalus, jonka jokaista toimintoa ohjailee pikkuruinen miehistö. Päässä sijaitsevasta komentokeskuksesta käskyjä jakaa jämpti kapteeni (Eddie Murphy) apunaan neuvokas tiedustelu-upseeri (Gabrielle Union) ja virkaintoinen försti (Ed Helms). New Yorkiin laskeutuneiden avaruuden asukkien tehtävänä on etsiä koulupoika Joshin (Austyn Myers) haltuun vahingossa joutunut esine, joka maan kamaralla käytettynä pelastaisi heidän planeettansa. Jotta tehtävä onnistuisi, Daven täytyy totutella kulttuuriimme sekä oppia käyttäytymään ja puhumaan sen edellyttämällä tavalla. Arjesta selviytymiseen tarvittavien taitojen omaksumisessa auttavat Josh ja hänen yksinhuoltajaäitinsä Gina (Elizabeth Banks) tykästyvät Daveen, ja miehistökin huomaa siinä samassa löytäneensä uusia puolia ja tunteita itsestään. Samaan aikaan kaikesta yliluonnollisesta kiinnostunut poliisi (Scott Caan) on päässyt tohelon työparinsa (Mike O´Malley) kanssa Daven jäljille. 

Disneyn perhekomedioiden jalanjäljillä kulkeva Tähtivieras Dave on nolostuttavan lapsellinen, hävettävän tyhmä ja toivottoman persoonaton koko perheen hölmöily. Tarinassa on sinällään ihan oikea, vaikkakin lattea, opetus sisimpään ulkokuoren sijasta katsomisesta ja erilaisuuden hyväksymisestä, mutta äänekäs pieruhuumori ja huonot homovitsit eivät sovi palettiin. Yhtä aneemisia scifi-nauruja ovat tarjoilleet vain samannimiseen tv-sarjaan perustuva avaruusromu Maanmainio marsilainen (1999) ja niin lippuluukuilla kuin arvosteluissakin murskattu Pluto Nash (2002), jossa siinäkin seikkaili Eddie Murphy.

Herkullisen ideariihen tarjoava lähtökohta avaruusolio(ide)n joutumisesta meikäläisten arkipäiväisiin tilanteisiin irroittaa sekin vain ne kaikkein kliseisimmät kohellukset vessassa käynnistä alkaen, harvojen osumien juontaessa juurensa populaarikulttuurin päivänpolttavista ilmiöistä. Lilliputtimiehistö tähtilaivastohierarkioineen on
tietysti Star Trek -parodiaa, mutta kekseliäimmillääkin vain kalpea varjo mainioista Galaxy Questista (1999). 

Aina täysillä mukaan heittäytyvä Eddie Murphy antaa tällakin kertaa kaikkensa, mutta toivoton materiaali torpedoi mestarin turvautumaan kuluneimpiin maneereihinsa, ja onnistuukin paremmin puolivakavana kapteenina. Tosin tuplaroolikaan ei tuo kaivattua lisäarvoa, kun parhaimmillaan niitä on ollut jopa kahdeksan (Pähkähullu professori 2: Klumpit, 2000). Suloiselta Elizabeth Banksilta huomion varastaa mokkaunelma Gabrielle Union, vaikka onkin huomattavasti lahjattomampi näyttelijä. Muu sakki on väritöntä ja osin vaivaannuttavasti ylinäyttelevää tv-kasvoa, ainoastaan karpaasi Scott Caan saa hiukan sydäntä ymmärtävään kyttäänsä.

Päätähden kanssa yhdessä myös parjatun Norbitin (2007) tehnyt ja sitä ennen lähinnä tahattoman koomisesta urheiluleffasta Varsity Blues -pelin säännöt (1999) muistettava Brian Robbins on Hollywoodin persoonattomimpia tusinamaakareita, jonka ohjauksessa ei ole ensimmäistäkään omaperäistä tehokeinoa tai oivaltavaa kuvasommitelmaa. Pahimpana ilmentymänä taitavan ja työllistetyn John Debneyn musiikki, joka merkitsee kohdat, joissa pitäisi nauraa, television tilannekomedioista tutuilla painotuksilla. 

Yhteenveto
Edes Eddie Murphy ei pysty pelastamaan kiusallisesti törmäilevää jämäkomediaa, joka on pieni askel elokuvahistorialle, mutta suuri harppaus ainoan tähtinäyttelijänsä ansioluettelon parhaista hetkistä useiden epäonnistumisien jatkeeksi.