Alkuperäinen nimi: 
What Happens in Vegas...
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2008
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
11
Kesto: 
101
Tapahtui Vegasissa
Päivi Kärkkäinen, Pe, 09/05/2008 - 00:00

Elokuva
Jack (Ashton Kutcher) ja Joy (Cameron Diaz) ovat nuoria newyorkilaisia, jotka tahoillaan ovat joutuneet elämän päähänpotkimiksi. Molemmat päättävät lähteä turruttamaan tuskiaan Las Vegasiin, missä he tapaavat vähintäänkin sumuisissa olosuhteissa. Aamulla pariskunta huomaa kauhukseen päätyneensä tehokkaan nollauksen tiimellyksessä paitsi samaan sänkyyn, myös naimisiin. Vegasissa liiton mitätöinnin luulisi onnistuvan tuosta vaan, mutta tuomari osoittautuu suoraselkäiseksi moraalinvartijaksi, joka on saanut kerta kaikkiaan tarpeekseen nuorison hölmöilyistä. Hän määrää Jackin ja Joyn miettimään tekosiaan puoleksi vuodeksi pariterapiaan ja yhteisen katon alle, avioliiton kaltaisiin olosuhteisiin. Oikeuden päätöstä ei auta muu kuin noudattaa, sillä panoksena on kolme miljoonaa dollaria - summa, jonka Jack on voittanut rahapelistä, ja joka avioerossa tulisi luonnollisesti puolittaa. Potin jakaminen ei vain kiinnosta kumpaakaan osapuolta.

Elokuvan alkuasetelma on ankea: kaksi toisilleen vierasta ihmistä yrittää huijata toistaan ottamaan avioeroa ja netota samalla miljoonia. Ajan kuluessa rahanahneus väistyy ja oikeat tunteetkin saavat tilaa, mutta äärikonservatiivisilla sukupuolistereotypioilla operoiva tarina ei koskaan yllä imelimpien ihmissuhdekliseiden tuolle puolen. Komedian osalta tuloksena on rasittavaa slapstickiä ja luokatonta sähellystä. Kylmästi toisiaan nokittelevan pääparin välillä ei ole mitään kemiaan viittaavaakaan. Ashton Kutcher on samanlainen kuin aina, eikä jotenkin väsyneen oloinen Cameron Diaz yllä komediennena omalle tasolleen. Naurujakaan kireä ja kakofoninen komedia ei onnistu kirvoittamaan paria irtohymähdystä enempää.

Tapahtui Vegasissa on malliesimerkki nyky-Hollywoodin laskelmoivuudesta ja mielikuvituksettomuudesta. Genrensä ilmeisimpiä käytäntöjä kuluneesti kierrättävä romanttinen komedia ei onnistu tarjoamaan ensimmäistäkään omaperäistä ideaa tai yllätyksellistä juonenkäännettä. Ja vaikka ennalta-arvattavuutta pitäisikin enemmän genreominaisuutena kuin yksittäisen elokuvan puutteena, ei katsomiskokemuksen tylsyydelle voi yhtään mitään. Hengettömän ja innottoman elokuvan teon motiiviksi on vaikea mieltää mitään muuta kuin raha. Kaikesta paistaa läpi, että tekijät ”ovat olleet vain töissä täällä”.

Sääliksi käy Hollywoodiin siirtynyttä brittiohjaaja Tom Vaughania, joka lupaavien tv-töidensä ja kehutun esikoispitkänsä Heikoin lenkki (2006) jälkeen on saanut ohjattavakseen tällaisen kalkkunan. Käsikirjoittaja Dana Foxin kliseecocktailista on mahdotonta saada irti mitään kiinnostavaa, ja karmivan kokonaisuuden kruunaa Matt Friedmanin sekava ja levoton leikkaus. Ajantappokuvana elokuvaa voi jotenkin ymmärtää, mutta toteutus on niin harvinaisen tylsämielinen, ettei harmittomuuttakaan voi oikein lukea plussaksi.

Yhteenveto
Cameron Diazin ja Ashton Kutcherin tähdittämä Tapahtui Vegasissa on kaavamainen romanttinen komedia, jonka katsominen on silkkaa ajanhukkaa.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016