Elokuva
On kulunut jo yli kymmenen vuotta siitä, kun Pixar teki ensimmäisen kokopitkän tietokoneanimaation, Toy Storyn (1995). Tuolloin tietokoneanimaation hintataso oli vielä liian korkea pienille ja amatöörimäisemmille tuotoksille, mutta kehitys on mennyt tässäkin asiassa eteenpäin. Nykytekniikalla lähes kuka tahansa asiansa osaava voi tehdä toimivaa animaatiota pienelläkin rahalla. Cory Edwardsin, Todd Edwardsin ja Tony Leechin yhdessä ohjaama Tapaus Punahilkka (Hoodwinked, 2005) toimii tästä hyvänä esimerkkinä. Elokuva on mukaelma kaikkien tuntemasta sadusta muokattuna varttuneemmallekin katsojakunnalle sopivaksi.

Tapaus Punahilkka alkaa muodikkaasti keskeltä elokuvaa, ja tapahtumia käydään läpi takaumien muodossa. Isoäidin mökki on neljän vakavan rikoksen tapahtumapaikka. Epäiltyinä kirveenheiluttamisesta ilman lupaa, murtautumisesta, rauhan häirinnästä ja aikomuksesta syödä ovat Punahilkka (Anne Hathaway), isoäiti (Glenn Close), susi (Patrick Warburton) sekä puunhakkaaja (Jim Belushi). Takaumien virkaa toimittavat jokaisen epäillyn versiot tapahtumista. Isoäidin mökissä tapahtuneiden rikosten lisäksi selvitellään metsää vaivannutta reseptivarkauksien aaltoa, joka on pakottanut monet leipurit sulkemaan putiikkinsa lopullisesti.

Elokuvan hahmot on vedetty sopivalla tavalla yli, eikä kukaan ole sitä miltä ensisilmäyksellä vaikuttaa. Punahilkka on todellisuudessa isoäidin omistaman leivonnaisfirman lähetti, susi ylivilkkaine orava-apureineen (Cory Edwards) tutkivia journalisteja, isoäiti extreme-urheilija ja puunhakkaaja työtön näyttelijä. Lisäksi hahmoista löytyy niin poliisipäällikön virkaa hoitavaa juroa karhua (Xzibit), epäiltyjä kuulustelevaa sammakkoetsivää (David Ogden Stiers) kuin myös kaikkien kaverina hyppelehtivää jänistä (Andy Dick). Myös hauskasti jodlaava ja sarvillaan pelleilevä vuohi (Benjy Gaither) on saatu mukaan.

Tapaus Punahilkan käsikirjoitus on täynnä mitä erilaisimpia tapahtumia aina huimasta kaivosvaunuajelusta bondmaiseen seikkailuun köysiratavaunussa ja rikollisten piilopaikassa. Elokuvia ja satuja lainataankin surutta ja käsittelyyn joutuvat Bondien lisäksi muun muassa Tähtien sodat sekä xXx. Tapahtumien määrästä huolimatta juoni etenee melko sujuvasti, vaikkakin loppupuolella tarina alkaa hapuilla tapahtumien selkiytyessä. Pahemmaksi ongelmaksi kuitenkin muodostuu vitsien aneemisuus. Käsikirjoituksessa olisi potentiaalia vaikka minkälaiseen revittelyyn, mutta nyt tuntuu kuin tekijät eivät olisi uskaltaneet hyödyntää kaikkia ideoita loppuun asti. Tyylillisesti tarina on sukua Shrek-animaatioille, jotka tosin onnistuvat hyödyntämään elokuva- ja satuviittaukset huomattavasti paremmin. Viihdyttävyyttä elokuvalta ei kuitenkaan puutu.

Tapaus Punahilkan ehdottomasti parasta antia ovat erinomaiset ääninäyttelijät, joiden joukosta heikkoa lenkkiä ei juuri löydy. Erityisesti metsässä elämiseen kyllästyneen Punahilkan äänenä toimiva Anne Hathaway sekä hyperaktiivisen oravan roolissa sanoja konekiväärimäisesti tykittävä Cory Edwards ansaitsevat erityismaininnan. Suomessakin on huomattu elokuvan varttuneempi kohderyhmä, eikä turhaa suomidubbausta ole lähdetty tekemään. Animaatioelokuva ilman musiikkikohtauksia on kuin auto ilman renkaita, joten erilaisia kappaleita on runsaasti ripoteltuna ympäri elokuvaa, ja ne tukevat tarinaa erinomaisesti. Musiikissa ei myöskään sorruta turhaan toistoon, sillä melkein jokainen kappale edustaa eri tyylilajia. Lähes kaikki kappaleet ovat Todd Edwardsin käsialaa.

Animaatio jää valitettavasti pahasti erinomaisesti toteutetun äänipuolen varjoon. Kaikki on kovin kliinistä, eikä vaikutelmaa oikeasti elävästä maailmasta pääse syntymään missään vaiheessa. Pahimmillaan Tapaus Punahilkka näyttää huonommalta kuin monet television lastenanimaatiot, joissa budjetti on takuulla tätä pienempi. Muutamassa kohtauksessa animaatio kuitenkin toimii, eikä yksinkertaiselta näyttävä maailma pääse häiritsemään. Ensimmäiset 20 minuuttia ennen silmän tottumista tyyliin ovat kuitenkin hämmentävä kokemus Pixarin ja DreamWorksin animaatioihin tottuneelle. Pienehkön, noin 15 miljoonan dollarin budjetin huomioon ottaen jälki on kuitenkin täysin siedettävää. 

Yhteenveto
Tapaus Punahilkka on onnistunut, muttei millään tasolla täydellinen animaatioelokuva. Ideoiden loppuun asti hyödyntämisellä ja paremmalla animaatiolla elokuvasta olisi haastajaksi ainakin DreamWorksin animaatiopuolen tuotoksille. Lopputekstien jälkeen elokuvasta jää kuitenkin hyvä mieli, ja suu kääntyy väkisinkin hymyyn tapahtumia muistellessa.