Alkuperäinen nimi: 
Transformers
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2007
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
11
Kesto: 
144
Transformers
M. Pajulahti, Ma, 02/07/2007 - 00:00

Elokuva
Oliko mielestäsi Maailmojen sodassa tai Matrixissa liian vähän vauhtia? Siinä tapauksessa tämä herkkupala on juuri sinulle. Toimintaelokuvien kuningas Michael Bay ja tuottajana toiminut Steven Spielberg marssittavat esiin nyt todellisen megaluokan pläjäyksen, joka ei taatusti petä katsojiaan. Toimintaa ja superluokan tehosteita on luvassa sen verran tuhdisti, että kaikki muut saman luokan elokuvat jäävät auttamatta jalkoihin.

Huomaa kyllä, että Hollywoodin isot pikkupojat Spielberg ja Bay ovat olleet ohjaksissa. Mukana on paljon molempien miesten tyyleille uskollisia yksityiskohtia ja tunnistettavia elementtejä. Tätä elokuvaa ei kuitenkaan kannata ottaa liian vakavasti, elleivät ulkoavaruudesta saapuvat ja kaduilla taistelevat robotit käy järkeen. Pitää kuitenkin muistaa, mistä elokuvan idea on lähtöisin: pikkupoikien leikkikaluista. Ikäraja onkin saatu mukavan alhaiseksi tätä seikkaa ajatellen. Verta ja suolenpätkiä ei elokuvassa nähdä lainkaan. Siksi tämä adrenaliinipläjäys sopii katsottavaksi kaikille muhkeaa äksöniä kaipaaville - jos vain hermot ja istuimen käsinojat kestävät.

Vauhti on paikoin suorastaan päätähuimaavaa, ja palasiksi pistetään niin autoja, pilvenpiirtäjiä kuin panssarivaunuja ja jumbojettejäkin. Rahaa on selkeästi palanut hurjia summia, eikä ole ihme, jos tämä olisi maailman kallein elokuva. Etenkin lavasteet ovat valtavan kokoisia ja todella näyttäviä.

Tehosteita ja vauhtia siis piisaa, mutta niiden lisäksi tarjolla on vieläpä yllättävän hyvin toimiva juoni. Kyllähän tässä hieman aivot narikkaan -osastolle mennään, mutta kaikkien elokuvien tehtävä ei olekaan tarjota katsojille davidlynchmäistä taidetta. Popcorn-elokuvana Transformers jatkaa Roland Emmerichin tuotantojen jalanjäljissä - tosin paljon laadukkaammin. Huumoriosastokin on mukavasti mukana, vaikka mitään suuria naurunpyrskähdyksiä ei olekaan luvassa. Mikä tekee tästä elokuvasta suurtakin suuremman nautinnon, on se, että tämän viihteellisemmäksi ei meno voi enää mennä. Koko paketti on suoraan kuin pikkupoikien hurjimmista fantasioista, mutta se toimii myös aikuisille.

Myös ääniefekteissä liikutaan alueella, mikä laittaa elokuvateatterien laitteistot todella kovaan rääkkiin. Subbareista otetaan toden teolla kaikki liikenevät tehot irti. Musiikki on myös sieltä mahtipontisimmasta päästä, ja vastapainoksi kuullaan runsas määrä radiopoppia laidasta laitaan. Elokuvan tunnusmusiikista vastaa Linkin Park kappaleellaan What I’ve Done.

Pääosassa nähtävä Shia LaBeouf suoriutuu roolistaan ehkä jopa paremmin kuin Tobey Maguire hämähäkkimiehenä. Molemmat nuorukaiset ovat jopa yhtä tunareita naisten kanssa. Mukana pyörii myös täysin tyhjäpäisiä roolihahmoja, jotka unohtuvat nopeasti elokuvan jälkeen. Nämä tuovat väistämättä mieleen Independence Dayn surkeat sivuhahmot. Kuumia naisiakaan ei seikkailusta puutu; Megan Fox ja Rachael Taylor tuottavat varmasti kaikille mieskatsojille mielihyvää. Pelkkää ryskettä ei koko elokuva siis ole, vaan mukaan on saatu sopiva määrä esimerkiksi The Islandista ja The Rockista tuttua tunnelmaa urheiluautojen ja romantiikan parissa.

Muita elokuvia on matkittu myös tyylikkäästi. Transformers käyttää hyödyksi muun muassa äärimmäisen huonon Alien vs Predatorin ideaa Pohjoisnavalle jäätyneestä avaruusotuksesta, eronaan vain se, että tässä örkkien sota maan päällä oikeasti toimii ja mikä parasta - näyttää hienolta. Spielbergin Maailmojen sota taisi olla vain pelin avaus todelliselle ryminälle, jota tässä tarjoillaan kaikilla herkuilla ryyditettynä.

Transformers on elokuva kaikille todellisen vauhdin ja jytinän ystäville. Valmistautukaa puristamaan käsinojia; tässä elokuvassa mennään eikä meinata. Kaksi ja puoli tuntia ei tunnu lainkaan liian pitkältä ajalta kun Michael Bay on puikoissa.

Yhteenveto
Transformers on jotain aivan mahtavaa. Elokuva, jota monet pojat tulevat pitämään maailman parhaana. Turboahdettua megatoimintaa kaikilla herkuilla ja harvinaisen viihteellisellä otteella tarjottuna. Unohtakaa köyhät sarjakuvafilmatisoinnit ja menkää katsomaan tämä.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016