Elokuva
Kun Kassie Larson (Jennifer Aniston) ilmoittaa parhaalle ystävälleen, neurooseista kärsivälle luulotautiselle Wally Marsille (Jason Bateman), että hän aikoo hankkiutua raskaaksi spermanluovuttajan avulla, kaikesta ahdistunut Wally ymmärtää viimeisten hetkien olevan käsillä tunnustaa vuosia sisällään pitämänsä rakkaus Kassieta kohtaan. Vaan sen sijaan, että saisi suunsa auki, Wally avaa pullon ja koheloi kännissä Kassien juhlissa kylpyhuoneeseen, missä on myös luovuttajaksi valitun komean ja fiksun Rolandin (Patrick Wilson) juuri tekemä talletus. Humalassa hauska vitsi muuttuu äkisti pahaksi mokaksi ja Wally on pakotettu ryhtymään epätoivoiseen tekoon. Seitsemän vuotta myöhemmin Wally tapaa jälleen Kassien ja tämän neuroottisen pojan Sebastianin (Thomas Robinson) ja alkaa vasta ymmärtämään tapahtumien todellisen laidan.
Krediteissään ohjaajakaksikolla Will Speck ja Josh Gordon on mm. Will Ferrell -komedia Hokkarihemmot (Blades of Glory, 2007), mutta Vaihtamalla paranee on valovuosien päässä härskistä remellyksestä. Vaihtamalla paranee on komediaksi yllättävän surumielinen ja mietteliäs, elämän kummia latuja pohdiskeleva ja syvällisyyteenkin pyrkivä arjen aprikointi, joka onneksi onnistuu silti olemaan aika ajoin myös hauska. Allan Loebin käsikirjoitus Jeffrey Eugenidesin (The Virgin Suicides, 1999) novellin pohjalta antaa paljon tilaa näyttelijöille ja hakee huumorinsa arkipäivän sattumuksista ilman päälle liimattua kohellusta tai törkeämpiä herjoja.
Vaihtamalla paranee on pitkälti sympaattisen Jason Batemanin show ja kovassa nosteessa oleva pitkän linjan koomikko handlaakin hommansa mukavasti. Jennifer Aniston on aina hallinnut koomisen ajoituksen ja ymmärtänyt myös vakavampien virtausten tehon kokonaisuudessa ja vanhemmiten aina vain sensuellimmaksi muuttuva nainen piirtääkin varmakätisesti roolinsa. Sivurooleissa hilpeyttä herättävät pääparin parhaina ystävinä aina taitava Jeff Goldblum sekä tällä kertaa mukavasti ylinäyttelemisen unohtanut Juliette Lewis.
Alex Wurmanin score on tyypillistä romcomien taustamattoa kauniine viuluineen ja herkkine tunnelmointineen.
Toiminnallisemmissa kohtauksissa musiikki muuttuu koomisemmin ajoitetummaksi, antaen katsojalle oikeita ja feikkejä vihjeitä tulevista sattumuksista. Helposti unohdettavan scoren lisäksi elokuva on täytetty tavan mukaan niin tunnetuimmilla esiintyjillä kuin enemmän indie-osastoa edustavillakin artisteilla. Hassun sulkkujen sattumusten taustoilla ääneen pääsevät mm. The Bar-Kays (Freakshow On The Dance Floor), Jamiroquai (Little L), Albert King (More Bad Luck), Fat Larry`s Band (Boogie Town) ja Assassinz (Party People).
Yhteenveto
Pikkukitkerä ja sattuvasti sanaileva komedia ei naurata sieluun saakka, mutta treffileffana rento pätkä puolustaa kyllä paikkaansa.
- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja