Elokuva
Jacob Jankowski on viimeistelemässä eläinlääketieteen opintojaan, kun korviin kantautuu suru-uutinen: vanhemmat ovat menehtyneet auto-onnettomuudessa, ja heidän omaisuutensa siirtyy pankin haltuun. Elämä tyhjän päällä kääntyy uusille raiteille, kun nuori mies hyppää lama-ajan Yhdysvaltoja kiertävän sirkusjunan kyytiin. Vastassa on äkkipikainen, sirkusta diktaattorin elkein luotsaava August (Christoph Waltz) sekä tämän vaimo Marlena (Reese Witherspoon), johon Jacob ihastuu palavasti ensi näkemältä. Keskushahmojen kolmiodraaman ympärille rakentuva Vettä elefanteille on Constantine- ja I Am Legend -elokuvista tutulle Francis Lawrencelle todellinen genreharppaus. Post-apokalyptisten dystopioiden sijaan tällä kertaa kuljetaan tutummilla teillä.

Elokuvan käsikirjoitus perustuu Sara Gruenin samannimiseen bestseller-romaaniin. Kielletyn rakkauden perusteemasta ammentavaa tarinaa voi kehua jopa hetkittäin yllättäväksi, vaikka se lopulta sortuukin liialliseen yleisön kosiskeluun. Konfliktien keskipisteenä on sirkuksen vetonaulaksi hankittava Rosie-elefantti, joka on mukana matkan iloissa ja suruissa. Romanssikuviot sahaavat tuttuakin tutumpaa kaavaa, ja paljon vetoavammaksi osoittautuu tarina menestyksestä huumaantuvan sirkuksen kohtalosta. Ovela juonirakenne vihjaa katsojalle jo alkuminuuteilla lopun erikoisista käänteistä, mutta sen jälkeen ikääntyneen Jacobin muisteluun pohjautuva kerronta etenee tiukan kronologisesti kohti päätöstä.

Ihastuttava Rosie on kiistatta elokuvan paras hahmo, mutta ei muissakaan näyttelijäsuorituksissa ole suurta moittimista. Pääosan esittää Twilight-saagan myötä tähtiin noussut Robert Pattinson, jonka pelkkä läsnäolo riittänee monille syyksi astella teatteriin. Hieman kivikasvoisen Pattinsonin roolityö ei ole mitenkään poikkeuksellisen sädehtivää, mutta urakehityksen perusteella mies osoittaa samanlaista vähitellen puhkeavaa karismaa kuin Leonardo DiCaprio konsanaan. Marlenan kengissä elefantin ratsailla nähdään Reese Witherspoon (Walk the Line), ja sirkuksen pomona meuhkaa Christoph ”Hans Landa” Waltz (Kunniattomat paskiaiset). Witherspoon tekee kuivahkon standardisuorituksen, mutta Waltz hoitaa työnsä pelottavan vakuuttavasti äkkipikaisena, eläinten sekä ihmisten kuritusta suosivana Augustina. Itävallan ihme tuntuu nauttivan hieman häiriintyneistä roolihahmoista.

Syvimmän vaikutuksen tekevät kuvallinen toteutus ja 1930-luvun sirkusympäristö. Jacobin matkassa katsoja tuntee todella olevansa keskellä kieltolain aikaista Amerikkaa, jossa olemisen tosiasiat iskevät vapisevalla nyrkillä vasten kasvoja. Värikkään eloisa sirkus on kuin luotu komeille otoksille. Monet tarinan avainkohtaukset sijoittuvat kulissien taakse, jossa näytökset rakentuvat kaikkine vaikeuksineen. Tekijöiden pyrkimyksenä on antaa autenttinen kuva entisajan kovasta sirkuselämästä, ja suorasukainen eläinten kohtelu saattaa kiusata joitain katsojia. Tunnelmallisen traagisesta elokuvasta jää silti vahvimpana kaipuu muita sirkusaiheisia tuotantoja sekä erityisesti kesken jäänyttä Carnivàle-tv-sarjaa kohtaan.

Päällisin puolin Vettä elefanteille on romanttinen draama, joka täyttää kuuliaisesti kaikki Hollywood-kassamagneetin perusvaatimukset. Arkailevan laskelmoinnin ymmärtää hyvin, kun elokuvan markkinointi näyttää kohdistuvan suoraan Robert Pattinsonin fanilaumalle. Herkullinen miljöö ja tunnelmallinen kuvakerronta pelastavat paljon, ja satunnaiskatselijaa miellyttävistä aineksista sukeutuu lopulta ripauksen keskivertorainaa kiehtovampi paketti.

Yhteenveto
Francis Lawrencen Vettä elefanteille tarjoaa kiinnostavan tarinan ja tunnelmallista ajankuvaa. Keskiössä oleva kolmiodraama ei nouse lentoon, mutta lama-ajan sirkusmiljöö viehättää.