Alkuperäinen nimi: 
The Last House on the Left
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2009
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
18
Kesto: 
122
Viimeinen talo vasemmalla
Jussi U. Pellonpää, Pe, 22/05/2009 - 00:00

Elokuva
Sekalainen sakki sekopäitä, pilvihemmo Justin (Spencer Treat Clark), tämän umpihullu isä Giles (Joshua Cox), raivotautista eläintäkin vaarallisempi Krug (Garret Dillahunt) ja joukkion sosiopaattinen naisedustaja Sadie (Riki Lindhome), sieppaavat kaksi nuorta naista, Marin (Sara Paxton) ja Paigen (Martha McIsaak), ja tekevät näille pahaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Likoilla aikansa leikittyään ihmispedot etsivät hengähdyspaikkaa ja päätyvät keskellä synkkää ja myrskyistä yötä viimeiseen taloon vasemmalta. Taloon, jonka omistavat John ja Emma Collingwood (Tony Goldwyn ja Monica Potter), vanhemmat, joiden tytär Mari on ystävänsä Paigen kanssa lähtenyt aiemmin ulkoilemaan. Kun Collingwoodit tajuavat tilanteen irvokkuuden, he aloittavat julmaakin julmemman piirileikin kostaakseen tyttärensä ja tämän ystävän karmean kohtalon tavalla, jota eivät edes pesunkestävät psykopaatit osaa odottaa.

Viimeinen talo vasemmalla on uudelleenlämmitys Wes Cravenin kulttisuosiota nauttivasta, samannimisestä elokuvasta (1972), joka jo sekin oli variaatio aiemmin tehdystä filmatisoinnista, Ingmar Bergmanin Neitsytlähteestä (Jungfrukällan, 1960). Nykymaailman mallin mukaan kreikkalaislähtöisen ohjaajan Dennis Iliadisin näkemys kostosta on, jos mahdollista, vieläkin verisempi ja graafisempi kuin Cravenin sadistinen alkuteos, mutta aivan samaan kipeyteen kuin originaali, 2009 päivitetty verikekkeri ei yllä. Iliadis hallitsee tilantunnun ja lokaatiot mallikkaasti ja saa leffan iske-ihan-millä-tahansa-metodilla mätkittyihin taistelukohtauksiin hurjan vireen. Väkivalta on muutenkin julmaa ja peittelemätöntä, ilman turhia kommervenkkejä esitettyä kalmantanssia, jonka Sharone Meirin käsivarakuvaus ja Peter McNultyn harkittu editointi tuovat konstailematta lähelle.

Ekakertalaisen Adam Allecan ja kokeneemman Carl Ellsworthin (mm. Red Eye (2005), Disturbia (2007)) käsikirjoituksesta löytyy samankaltaisia varoittavia elementtejä kuin Craveninkin versiosta, jossa tyttöpari teki matkaa pahennusta herättävään rock-konserttiin. Tässä ajassa hallitsemattoman tilanteen laukaisee viattomalta tuntuva pilvenpössyttely, mitä ei koskaan saisi harrastaa ventovieraiden kanssa. John Murphyn paikoin herkkä, paikoin julmasti möyryävä score luo vinon kontrastin ja oman atmosfäärinsä konservatiivisen käsityskyvyn tavoittamattomiin meneville tapahtumille. Musiikki tukee ulkona raivoavaa rajuilmaa ja synkronisoituu ukkosenjyrinään, ihmisten huutoihin ja kuolonkorinaan. Aiemmin jo yhteistyöllään esimerkiksi ohjaaja Danny Boylen kanssa (mm. 28 Days Later (2002), Millions (2004), Sunshine (2007)) vakuuttanut Murphy jatkaa valitsemallaan tiellä ja on luonut omaperäisen ja rankasti nahan alle menevän nuotituksen, josta on hyvä jatkaa matkaa.

Monissa kertomuksiltaan kevyemmissä kekkereissä leipänsä näyttelijänä ansainnut Tony Goldwyn (mm. Ghost - Näkymätön rakkaus (1990), Tarzan (1999), Viimeinen samurai (The Last Samurai, 2003)) tekee vahvan ja syvältä lähtevän roolityön isänä, joka ei epäröi käyttää kaikkia mahdollisia keinoja saadakseen perheelleen oikeutta. Arkisen näköinen ja oloinen Goldwyn sopii rooliinsa mainiosti ja samalla tavalla perheen äidiksi istuu söpönassuinen Monica Potter, joka on hänkin tähän asti hankkinut meriittejä laimeammissa leffoissa. Telkasta tutun (mm. Teho-osasto, Damages, Life, Terminator: The Sarah Connor Chronicles) Garret Dillahuntin Krug ei aivan nouse leffapsykojen kärkisijoille, mutta muuten mies tekee hahmostaan aidosti pelottavan ja arvaamattomuudessaan vakuuttavan sairaan henkilön. Jäätävän ja tiivistunnelmaisen elokuvan heikoin lenkki on motivoimattomasti yläosattomissa alituiseen ravaava Riki Lindhome, jonka rooli jää lähinnä vaivaannuttavan kevyeksi muuten mietitysti miehitetyssä selvitymistarinassa.

Yhteenveto
Brutaali ja tavallaan katarttinenkin kokemus, jonka esittämä oman käden oikeus perustellaan niin kouriintuntuvin keinoin, että katsojan on pakko hyväksyä, ja jopa nauttia, sen sumeilemattomasta sovituksesta.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016