Elokuva
Ann Arbor Daily Telegram -lehden veltto journalisti Bob Wilton (Ewan McGregor) saa keikan haastatella Gus Laceyta (Stephen Root), miestä, joka väittää hallitsevansa psyykkisiä voimia. Demonstraatio ei mene aivan tuubiin, mutta Gus paljastaa Bobille palan salattua historiaa, joka jää reportterin mieleen.

Konkreettisesti salaisuuksien äärelle Bob pääsee ollessaan rivitoimittajana Kuwaitissa, kun terassille istahtaa Lyn Cassady (George Clooney), entinen sotilas, jolla on ensikäden tietoa ja faktoja Yhdysvaltain armeijan uskomattomista kokeiluista paranomaalin sodankäynnin saralla. Ajatuksen voimalla taistelevat erikoisyksikön jäsenet kykenevät kulkemaan läpi seinien, lukemaan ajatuksia ja tappamaan vuohia pelkällä katseella. Bobille avautuu uusi maailma, kun selviää, että Vietnamin sodassa haavoittunut Bill Django (Jeff Bridges) perusti 1970-luvulla vaihtoehtoiseen sodankäyntiin erikoistuneen yksikön, johon hän värväsi psyykkisesti vahvoja miehiä. Sellaisia kuin 1980-luvulla suuresta hakijajoukosta edukseen esiintyneet Lyn ja Larry Hooper (Kevin Spacey), joiden välille puhkesi katkera riita New Earth Armyn metodeista ja filosofiasta. Lynin kannattaessa Djangon hippimäistä lähestymistapaa konflikteihin, Larry viehättyi enemmänkin käyttäytymismallin pimeämmästä puolesta. Terrori-iskun seurauksena Bob ja Lyn päätyvät Irakin aavikolle, josta heidät pelastaa yksityisen turvafirman joukot, firman joka tutkii psyykkisten voimien käyttöä sotatilanteissa ja jonka johdossa on yhä Lynille kaunaa kantava Larry Hooper.

George Clooneyn pitkäaikainen tuottajakumppani Grant Heslow on tällä kertaa hypännyt ohjaajanpallille ja käskyttääkin sysimustalla huumorilla ja sattuvalla satiirilla kuorrutettua sekopäistä toimintaseikkailuaan varmoin ottein. Vuohia tuijottavat miehet erottuu valtavirrasta kuin tulehtunut elin ja siksipä onkin ilahduttavaa, että se on löytänyt näin taitavat ja asialleen omistautuneet tekijät. Iso käsi tuottajanakin toimineelle Clooneylle myös siitä, että vaikka miehen tämänhetkinen status tähtikartalla antaisi mahdollisuuden valita vain varmoja vetoja, herralla piisaa intoa, rohkeutta ja halua tarttua myös Vuohia tuijottavat miehet -elokuvan kaltaisiin rajatapauksiin, joiden menestyspotentiaali jää aina arvailujen varaan.

Peter Straughanin käsikirjoitus Jon Ronsonin romaanin pohjalta on uskomaton sekoitus faktaa ja fiktiota, kokoon keitettynä kuin elokuvaksi muuttunut hallusinogeeni, sekoitus, jonka loppujen lopuksi toivookin olevan keksittyä. Ronsonin reportaasi perustuu pelottavan paljon tositapahtumiin ja faktoihin siitä, miten USA:n armeijan joukot, mukana myös korkea-arvoisia upseereita, tutkivat paranormaalien kykyjen käytön mahdollisuuksia sotatilanteissa.

Tosielämän vuohen tuijottaja isännöi tänä päivänä tanssistudiota Ohiossa ja kertoo vieläkin harjoittavansa kykyjään ja tappaneensa viimeksi hamsterin pelkällä katseella. Vaikka elokuvan esittämä touhu tuntuukin kaikessa järjettömyydessään täysin mahdottomalta ajatukselta olla totta, riittää kun muistelee, kuka on toiminut Amerikan presidenttinä kyseisenä ajanjaksona. Hollywoodista Valkoisen talon isännäksi vuosina 1981-1989 valittu herra kun oli tunnettu kaukonäköisyydestään sodankäynnissä yleisestikin. Eikä se edellinen presidenttikään varmasti ylenkatsonut Uuden Maan Armeijan käyttömahdollisuuksia konflikteissa.

Hirtehisen leffan ehdoton dynamo on Jeff Bridges, jonka esittämään Bill Djangoon tykästyy ensisilmäyksellä.
Vilpittömästi omiin kykyihinsä uskova komentaja on vallaton vesseli, jonka puhtaat ja vilpittömät tarkoitusperät huvittavat hillittömästi, mutta herättävät myös suurta sympatiaa. George Clooney antaa jälleen oivan näytteen monipuolisuudestaan handlaten umpihullulta, mutta yhtä aikaa maailman vakavimmalta komeljanttarilta vaikuttavan Cassadynsa korkein arvosanoin. Kevin Spaceyn myrkkymielinen Hooper on sekin taitavasti rakennettu henkilöhahmo, eikä jälkeen kovasta kolmikosta jää Ewan McGregorkaan tajunnan räjäyttävien tapahtumien keskelle heitettynä toimittaja Bobina, jolle operaatiosta jää New Earth Armyn kaltainen pakkomielle, jonka leffan viimeinen kuva räjähtävästi todistaa. Muita mielellä murjovia jedisotureita esittävät kovat sivarit: Robert Patrick on privaattisektorin asehullu Todd Nixon ja Stephen Lang prikaatin umpihullu kenraali Dean Hopgood.

Rolfe Kentin score on kivan velmu kokoelma pohjimmiltaan vakavalta kuulostavia teemoja, mutta joista jokaista muokataan hilpeämpään suuntaan nokkelilla tahtivaihdoilla ja soitinvalinnoilla. Hersyvän jyhkeällä Opening Titles: A Run At The Wallilla alkava soundtrack hymyilyttää useampaankin otteeseen ja osoittaa mm. Alexander Paynen leffojen Election (1999) ja Sideways (2004) taustalla hienoa työtä tehneen Kentin kyvyn ymmärtää elokuvaa myös nuotteina. Yli kahdestakymmenestä pikkupalasta koostuva kokoelma ajateltua elokuvamusiikkia kasvaa tiukaksi kokonaisuudeksi, jonka hienoimpia hetkiä intron lisäksi ovat mm. henkevä Cloudbursting On The Road, veikeä Desert Ride sekä mahtavaksi kasvava Releasing The Goats.

Yhteenveto

Hyväntuulinen ja hullunhauska toimintakomedia, jolla on myös mustempi puolensa. Se herättää kysymyksiä ja pelottavia ajatuksia maailman menosta nykypäivänäkin.