Alkuperäinen nimi: 
Warm Bodies
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2013
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Ikäsuositus: 
13
Kesto: 
98
Warm Bodies
Jussi U. Pellonpää, To, 04/04/2013 - 00:00

Elokuva
Suuren katastrofin jälkeen R (Nicholas Hoult) vaeltaa muiden tartunnan saaneiden kaltaistensa lailla zombiena ympäri maita ja mantuja etsien ravintoa, ihmislihaa. Kun R elävien kuolleiden kollegojensa kanssa hyökkää ihmisten linnoitukseen, hän tappaa Julien (Teresa Palmer) poikaystävän Perryn (Dave Franco), syö tämän aivot ja saa sulatellessan tämän muistot ja tunteet, rakastuu Julieen koko kuolleesta sydämestään. Pikkuhiljaa Julie huomaa R:n ihmisyyden kasvavan, mutta matkalla täysipainoiseen parisuhteeseen on vielä monta vaarallista mutkaa, kuten Julien zombeja vihaava isä, eversti Grigio (John Malkovich), ja jopa zombeille vaaralliset Boneyt, jo luurangoiksi muuttuneet ahneet pedot.

Hienon dramakomedian 50/50 (2011) tehnyt Jonathan Levine jatkaa omaperäisellä tiellään sympaattisella elokuvallaan Warm Bodies ja heittää leffakentälle hyvän kierteen sekoitellessaan kahta toisistaan kaukana olevaa genreä, romanttista komediaa ja survivalkauhua. Pikkuisen roiskeinen väkivalta ja armottoman apokalyptinen tunnelma nivoutuu yllättävän hyvin rakkauden olemusta sympaattisesti pohdiskelevaan kerrontaan, joka käsittelee oivaltavan omaperäisesti luokka- ja rotueroja myös laajemmassakin mittakaavassa. Pienestä budjetista johtuen muutamat efektit tuppaavat jäämään lapsipuolen asemaan, mutta taitavasti ohjaaja/käsikirjoittaja Levine saa perustaltaan William Shakespearen Romeo ja Juliaa varioivan, Isaac Marionin romaaniin perustuvan, lämminhenkisen leffansa kulkemaan omilla ehdoillaan.

Viimeksi Jaakkona pavunvartta Jack the Giant Slayerissa (2013) kavunnut Nicholas Hoult vetää raikkaan erilaisen roolin rakkautta kaipaavana R:nä, joka ulospäin kommunikoi pelkillä sanan puolikkailla ja eleillä, mutta pitää katsojan ajan tasalla hilpeän sarkastisella kertojaäänellään. Teresa Palmer on aiheestakin piirittäjänsä todellisia tarkoitusperiä epäileväksi Julieksi sopivan aito ja vanha kettu John Malkovich kitkeränkatkerana militanttina oma varma itsensä. Sivurooleissa nähdään muun muassa muikea Rob Corddry R:n kaverina M:nä ja Analeigh Tipton Julien kaverina Norana.

Yhteenveto
Musavalintojaan myöten häpeilemättömän romanttinen treffileffa, joka persoonallisella otteellaan elvyttää kivasti kauhukomedioiden pysähtynyttä pulssia.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016