Alkuperäinen nimi: 
あのこは貴族, Anoko wa kizoku
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2020
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Kesto: 
124
Aristocrats (Cine Aasia)
Vesa Jalkanen, To, 15/04/2021 - 14:26

Elokuva

Sode Yukikon ohjaama ja käsikirjoittama Aristocrats kertoo japanilaisesta yhteiskunnasta, ja varsinkin sen luokkajaosta. Käsikirjoitus pohjautuu Yamauchi Marikon romaaniin. Kaikki eivät suinkaan aloita samalta viivalta, vaan ihmisten lähtötaso ja mahdollisuudet määrätään jo heti syntymässä. Toki hierarkiassa on mahdollista nousta ylöspäin, mutta se vaatii kovaa ja päättäväistä työtä, ja alkuperäisestä taustasta lienee miltei mahdotonta päästä kokonaan eroon.

Yläluokkaan syntynyt ja käytöstavat suvereenisti hallitseva Hanako Haibara (Mugi Kadowaki) on tottunut saamaan haluamansa. Elämä näyttää olevan mitä parhaimmin mallillaan, kunnes poikaystävä jättää hänet. Tilanne alkaa näyttää huolestuttavalta, onhan Hanako täyttänyt jo 27 vuotta ja on yhä sinkku biologisen kellon raksuttaessa. Kun naisen ihanteellinen naimaikä on mennyt jo reilusti ohi, otetaan vakavasti harkintaan epätoivoisemmat menetelmät, kuten järjestetty avioliitto, jonka avulla olisi mahdollista löytää ainakin teoriassa täydellinen kumppani.

Aristocrats on tarina yhteiskunnan hierarkiasta ja etenkin Tokion aristokraattisesta kermasta suhteessa muihin, alempisäätyisiin. Elokuva ei kuitenkaan missään vaiheessa syyllisty kliseisyyksiin, vaan niin Hanako kuin myös Miki ovat aitoja, elämän makuisia naisia omine iloineen ja murheineen. Eri lähtökohdista tuleville naisille Tokio esittäytyy aivan erilaisena maailmana. Eron voi huomata jo perheiden kattamista ruokapöydistä, joilla on eroa kuin yöllä ja päivällä. Aivan oma lukunsa on aristokraattisen, mammonaa ja valtaa omistavan Aokin suku, jonka jäsenen Koichiro on. Lähtöasetelmaansa nähden hän on yllättävän passiivinen toimija, ja perijapanilaiseen tapaan hänellekin työ tuntuu olevan elämän tärkein asia.

Episodimainen elokuva käsittelee kahdessa ensimmäisessä kappaleessaan kahden aivan erilaisista lähtökohdista olevan naisen tarinan ja esittelee henkilöt ja lähtötilanteen. Tämän jälkeen tarinassa keskitytään seurauksiin, joita henkilöiden tekemät valinnat tuovat mukanaan. Kuinka he voisivat luoda itselleen parhaan mahdollisen elämän yhteiskunnassa, jossa yhä vallitsee, suutari pysyköön lestissään -asenne. Naiset pyrkivät etsimään vapautta, joka mahdollistaisi oman näköisen elämän omilla ehdoilla. Tämä kaikki kerrotaan tyylillä, ja kun näyttelijätkin hoitavat tonttinsa kunnialla, on käsissämme laadukasta elokuvankerrontaa.

Yhteenveto

Laadukas japanilainen draama kahdesta eri taustasta lähtöisin olevasta naisesta japanilaisessa nyky-yhteiskunnassa.

Alkuperäiskieli: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016