Darren Aronofskyn pitkään tekeillä ollut, mutta ongelmien jälkeen vihdoin valmiiksi saatu The Fountain sai nihkeän vastaanoton Venetsian filmifestivaaleilla. Esityksen jälkeen elokuvalle buuattiin, ja arvosteluissa sitä verrattiin jopa vuoden 1974 floppiin, Zardoziin, jossa Sean Connery keikisteli vähissä vaatteissa. Elokuvan toinen päätähti ja Aronofskyn vaimo, Rachel Weisz, jaksoi kuitenkin ylistää elokuvaa jälkeenpäin, ja kertoi työskentelevänsä mielellään miehensä kanssa uudelleen.
Vuonna 1971 perustetun suomalaisen Hurriganes -rockyhtyeen tarinan kertovan Ganes-elokuvan kuvaukset aloitetaan huomenna keskiviikkona. Elokuvan käsikirjoituksen on luonut Antero Arjatsalo, jonka esikoisteos Riisuttu mies saa ensi-iltansa 15. syyskuuta. Elokuvan ohjaa Hymypoika-elokuvan ohjannut Jukka-Pekka Siili.
Filmirankingin lanseerauksen kunniaksi ja palvelun käyttöönoton vauhdittamiseksi FilmiFIN järjestää kilpailun, jossa palkitaan ansioitunein Filmiranking-päivittäjä. Kilpailun voittajaksi ei suinkaan selviä yksinomaan ahkerin tähdistysten tai kommenttien antaja, vaan myös kommenttien sisällöllä on merkitystä. Voittajasta päättää FilmiFINin toimituksen jäsenistä koostuva raati.
Kiina pitää tiukasti kiinni poliisivaltion statuksestaan. Sikäläiseltä Ye Lou -nimiseltä ohjaajalta on nimittäin evätty viideksi vuodeksi oikeus tehdä elokuvia. Näin on päättänyt State Administration of Radio Film and Television -niminen kiinalaisvirasto. Ye (kuvassa) suututti byrokraatit lähettämällä luvatta teoksensa Summer Palace Cannesin filmifestivaaleille.
Jim Carrey ja Cameron Diaz nähdään jälleen yhdessä valkokankaalla. The Mask -elokuvassa vuonna 1994 yhdessä näytelleet Carrey ja Diaz ovat kiinnitetty italialaisen Gabriele Muccinon (L’Ultimo bacio, The Pursuit of Happyness) seuraavaan elokuvaan, A Little Game Without Consequence. Elokuva perustuu ranskalaiseen näytelmään, ja se on jo tehty elokuvaksi Ranskassa. Se kertoo täydellisen oloisesta parista, jotka esittävät eronneensa, mutta saavatkin selville ettei kukaan oikeastaan tykännyt heistä parina.
Näyttää siltä, ettei Stephen FrearsinThe Queen jää ainoaksi elokuvaksi, jossa käsitellään prinsessa Dianan kuolemaan johtaneita tapahtumia. Saksalainen ohjaaja Christoph Schlingensief (kuvassa) on nimittäin myös tarttunut aiheeseen, ilmeisesti tarkoituksenaan ravistella konservatiivisia brittejä. Miestä pidetään saksalaisen arthouse-elokuvan pahana poikana, joka rakastaa shokeerata ja koetella hyvän maun rajoja. Dianaksi on kiinnitetty biletykseen fokusoitunut mallitypy Jenny Elvers.
Käsikirjoittaja Terry Rossio (kuvassa) on vahvistanut piraattisarjan kolmannen osan täydellisen nimen kotisivullaan Wordplayer.com. Rossion mukaan filmin täydellinen nimi tulee kaikkien spekulaatioiden jälkeen olemaan Pirates of the Caribbean: At World's End.
Työnimellä Bond 22 kulkevan, Casino Royalea seuraavan Bondin julkaisu tulee näillä näkymin siirtymään vuoden 2008 toukokuulta saman vuoden marraskuulle. Sony Pictures ei ole vielä edes löytänyt elokuvalle ohjaajaa sen jälkeen, kun ohjaajan tuoliin istutettu Roger Mitchell jätti projektin.
Kiinaan elokuviaan tekemään palanneen John Woon seuraava projekti on saanut lisää nimekkäitä näyttelijöitä. Chow Yun-Fatin lisäksi The Battle of Red Cliff -nimisessä eeppisessä sotatarinassa nähdään Ken Watanabe, Tony Leung ja Taiwanilainen supermalli Lin Chi-Ling. Elokuva perustuu Kiinalaiseen romaaniin, joka länsimaissa tunnetaan nimellä Romance of the Three Kingdoms, ja se sijoittuu Han-dynastian viimeisiin päiviin vuonna 208, kun sodat jakoivat Kiinan kolmen hallitsijan kesken.
Peter Jackson (kuvassa) tuottaa uudelleenfilmatisoinnin klassisesta sotaelokuvasta The Dambusters, joka kertoo brittiläisen Royal Air Force (R.A.F)-laivueen pelottomasta tehtävästä. Elokuvan budjetti on 30-40 miljoonaa dollaria.