Yhdysvalloissa tänään ensi-iltansa saava George A. Romero's Land of the Dead on mainetta niittäneen kauhuohjaaja George A. Romeron pitkään odotettu paluu genreen, jonka hän itse loi. Vuonna 1968 ilmestynyt Night of the Living Dead - Elävien kuolleiden yö muodosti aikanaan kokonaan uuden standardin kauhuelokuville, jota on sittemmin lainailtu ja varioitu lukemattomia kertoja. Dawn of the Dead (1978) ja trilogian päättävä Day of the Dead (1985) ovat ikuistaneet Romeron työn valkokankaalle tavalla, jota monet arvostavat vielä tänäkin päivänä korkealle.
20th Century Foxin Fantastic Four - Ihmeneloset -sarjakuvafilmatisoinnista on ilmestynyt keskeisiä hahmoja luotaavat videoesittelyt, joiden lisäksi Marvelin fantastisesta sarjakuvapoppoosta on taiteiltu uusi kansainvälinen promojuliste. Kaikki mediaherkut nähtävissä alla. Fantastic Four saa Suomen ensi-iltansa 29. päivä heinäkuuta.
Aaron Stanford, Kathleen Quinlan, Ted Levine sekä Vinessa Shaw valmistautuvat parhaillaan rooleihinsa Fox Searchlightin suojissa Wes Cravenin kauhuklassikon, The Hills Have Eyes (1977) -uudelleenfilmatisointia varten. Ranskalainen ohjaaja-käsikirjoittaja Alexandre Aja vastaa projektista yhdessä itse alkuperäisosaa kipparoineen kauhuveteraani Cravenin kanssa, joka osallistuu ensi vuonna ilmestyvän remake-rainan tuotantoon yhdessä tuottajakollegoidensa Marianne Maddalenan ja Peter Locken tukemana.
Rutger Hauerin tähdittämä kasaritrilleri The Hitcher (1986) saa parin vuoden sisään uusioversion, jonka toistaiseksi ainoaksi kiinnitykseksi on ilmoitettu ohjaaja, musiikkivideopuolella enimmäkseen vaikuttanut Dave Meyers. Elokuvan tuotannosta vastaa Platinum Dunes ja Rogue Pictures, joista ensimmäisellä on vahva tausta taloudellisesti menestyksekkäissä uudelleenfilmatisoinneissa. The Texas Chainsaw Massacre (2003) ja The Amityville Horror (2005) onnistuivat molemmat ylittämään tuotantokustannuksensa heti avausviikonloppunaan.
Disneyn kuluttajatuotteista vastaava Andy Mooney on paljastanut kymmenen vuoden ikään ehtineen Toy Story -animaatioelokuvan kolmannen osan julkaisusuunnitelmat kesäkuulle 2008. Toy Story 3 olisi Disneylle sarjan ensimmäinen tuotantoprojekti ilman Pixar-studiota, joka loi saagan pienen pojan leluista, joilla on ikioma elämä ja omat seikkailunsa.
Suomen Universalin kanssa yhteistyössä järjestetty Painajainen perheessä (Meet the Fockers) -kilpailu käynnistyy tänään FilmiFIN-sivustolla. Keskustelualueelta löytyvään kisakysymykseen arvotaan kaikkien oikein vastanneiden kesken yhdelle onnekkaalle elokuvan DVD-julkaisu!
Kilpailu on avoin kaikille KonsoliFIN-foorumiin rekisteröityneille jäsenille. Kisa päättyy keskiviikkona 29.6.2005. Onnea matkaan!
Liittyen muutaman päivän takaiseen uutiseen, jossa raportoimme Hollywoodin sijaisnäyttelijöiden vaatimuksesta saada oma Oscar-palkinto: Oscar-palkinnoista vastaava The Acedemy of Motion Picture Arts and Sciences ilmoitti eilen, että parhaan stunt-koordinaattorin palkintoa ei tulla lisäämään jaettaviin palkintoihin.
Akatemian puheenjohtaja Frank Pierson kertoi tiedotteessaan, että tällä hetkellä, kun pyrkimyksenä on vähentää jaettavien palkintojen määrää ei uusien kategorioiden lisääminen yksinkertaisesti ole mahdollista.
Ridley Scottin ohjaamasta, vuonna 2000 ilmestyneestä Gladiatorista on tulossa uusi julkaisu DVD:lle 23. elokuuta. Aluekoodi on toistaiseksi R1, mutta julkaisun siirtyminen myös Suomen alueelle on odotettavissa.
Julkaisu sisältää kolme levyä, joista kaksi jälkimmäistä levyä on pyhitetty pelkästään lisämateriaalille, jota löytyy noin kolmen tunnin verran. Mukana on niin trivia-raitaa, uusia dokumentteja, poistettuja kohtauksia, kuvagallerioita kuin ihka uutta kommenttiraitaakin.
Angelina Jolien ja Brad Pittin tähdittämä action-elokuva Mr. and Mrs. Smith oli toista viikonloppua peräkkäin Suomen katsotuin elokuva 9 188 katsojalla. Elokuvaa levittää FS-Film 35 kopiolla, ja ensi-iltansa jälkeen se on kerännyt silmäpareja 42 622 kävijän verran.
Nicolas Cagen tähdittämä seikkailuelokuva National Treasure (2004) on saamassa jatko-osan Walt Disney Pictures ja Jerry Bruckheimer Films -tuotantoyhtiöiden aloitteesta. Yllätyksettömästi National Treasure 2 -nimeä kantavalle Indiana Jones -variantin jälkeläiselle käsikirjoitusta rustaa vähemmän tunnettu Gregory Poirier ja ohjaajaksi kaavaillaan ensimmäisen Kansallisaarteen ohjannutta Jon Turteltaubia. Itse tarinasta ei ole toistaiseksi lisätietoja.