Luc Besson ohjaama ja Jean Renon, Gary Oldmannin sekä Natalie Portmannin tähdittämä palkkamurhaaja-elokuva Leon saa Deluxe Edition -julkaisun 11. tammikuuta.
Elokuva nähdään anamorfisella laajakuvalla ja sekä DD5.1 että DTS -ääniraidalla. Lisämateriaalina kommenttiraita sekä kolme featurea: the professional: a 10 year reunion, trial by fire: Natalie Portman as Nathalie ja birth of star: Jean Reno.
Mikä versio itse elokuvasta sitten nähdään, pysyy arvoituksena.
Paul W. S. Andersonin elokuva Alien Vs. Predator teki tykkiavauksen Suomessa kuluneena viikonloppuna 29.-31. lokakuuta keräten elokuvateattereihin 13 533 maksanutta katsojaa ja lipputuloja 111 519 euroa.
Elokuva teki parhaan screen averagen (kun tuotto tai katsojamäärä jaetaan elokuvan kopiomäärällä) sitten Potterin ja Uunon päivien.
Popin kuningattaret (köh) Christina Aguilera ja Britney Spears saavat molemmat oman DVD-julkaisunsa.
Aguileran Stripped Live in the UK on nimensä mukaisesti rehellinen live-taltiointi 2003 marraskuussa kuvatusta Lontoon keikasta. Levy julkaistaan 15. marraskuuta. Ääniraitana on tarjolla DD5.1, kuvaformaatista ei ole tietoa. Lisämateriaalit:
Varsin positiivisen vastaanoton saanut hai-elokuva Open Water julkaistaan britti-DVD:llä 27. joulukuuta.
Elokuva nähdään 1.85:1 anamorfisella laajakuvalla ja DD5.1 -ääniraidalla. Lisämateriaalina tarjolla on kommenttiraita, haastatteluja, behind the scenes -dokumentti, dokumentti siitä kuinka pikkuelokuvusta syntyi kassamenestys, poistettuja kohtauksia ja faktaa haista ja näihin liittyvistä onnettomuuksista.
Bonuksena uutisessa on 25. tammikuuta R1-alueella julkaistavan Alien vs. Predatorin DVD-julkaisun kansikuva.
Hong Kong Legends julkaisee John Woon toimintakomedian DVD levyllä 27. joulukuuta. Once a Thief on veijarikomedia kolmesta ammattimaisesta taidevarkaasta. Pääosia elokuvassa esittävät Chow Yun-fat, Leslie Cheung ja Cherie Chung. Elokuvassa on anamorfinen widescreen kuvasuhteella 1,78:1 ja kaksi Dolby Digital 5.1 -ääniraitaa: alkuperäinen kantoninkielinen ja englanniksi dubattu.
Joulukuun 28. päivä 50 vuotta täyttävä Denzel Washington kommentoi harvinaisella tavalla vastikään saamaansa 20 miljoonan dollarin palkkakuittia viime vuonna ilmestyneestä rikostrilleristä Out of Time:
"Mielestäni kukaan, riippumatta tekemästään työstä, ei ole tuon summan arvoinen. Sain 650 dollaria viikossa ensimmäisestä teatterihommastani, eikä se tuntunut yhtään niin pahalta kuin juuri tällä hetkellä."
Washington kertoi myös puolisuorasti kyllästymisestä nykyiseen näyttelijäuraansa:
Teknologiasivusto EI Technology Group paljastaa nippelitiedon ystäville artikkelin vastikään julkaistun Star Wars: Trilogy DVD-boxin menuanimaatioista.
Englanninkielisen making of -artikkelin lisäksi tarjotaan kahdeksan aihetta käsittelevää videota (Quicktime). Jutun voi lukea täällä.