Alkuperäinen nimi: 
The Block Island Sound
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2020
Valmistusmaa: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Kesto: 
99
WWW-sivu: 
The Block Island Sound
Vesa Jalkanen, To, 08/04/2021 - 11:10

Elokuva

Netflixisä julkaistu The Block Island Sound on kauhun elementtejä tieteistrilleriin yhdistelemä mysteeri, salaisuus, joka avautuu verkkaiseen tahtiin turhia kiirehtimättä paljastaen ytimensä vasta viimeisessä näytöksessä. Elokuva on Kevin ja Matthew McManusin ensimmäinen elokuva vuonna 2012 ilmestyneen komedian Funeral Kings jälkeen. Teos käsittelee koko joukkoa suuria aiheita mielen järkkymisestä ja dementieasta ekokatastrofiin ja salaliittoteorioista tieteistarinoihin. Oudot tapahtumat herättävät pikku paikkakunnalla ihmetystä, kun tonneittain kalaa ajautuu rantaan ja linnut lentelevät tuulilaseihin.

Koko pitkän ikänsä kalastaja työskennellyt Tom Lynch (Neville Archambault, 13 Cameras) alkaa nähdä hallusinaatioita, joista kellään muulla ei ole aavistustakaan. Lisäksi hänellä on muistikatkoksia, unissakävelyä ja muutenkin käytös on muuttunut yllättäen. Ainoastaan hänen poikansa Harry (Chris Sheffield) tietää jonkin olevan vialla epäillen alkavaa dementiaa tai jotain vakavampia mielenterveyden ongelmia, mutta isänsä toiveen mukaisesti salaa isänsä todellisen tilan kaikilta muita. Harryn sisar Audrey (Michaela McManus) järkyttyy isänsä nykytilasta, kun hän tulee pitkästä aikaa olosuhteiden pakosta vierailulle kotiseuduilleen tyttärensä Emilyn (Matilda Lawler). Sisarukset ovat välittömästi nokat vastakkain, eivätkä tyttären ja isänkään tapaaminen suju ilman kitkaa.

Harry pyrkii selvittämään isänsä mystistä kohtaloa samalla havaitessaan itsellään samankaltaisia oireita. Peloissaan hän ei jätä kääntämättä epätoivoisintakaan kiveä ja käy kyselemässä neuvoja jopa paikalliselta kylähullulta Dalelta (Jim Cummings), kuin suoraan Salaisista kansioista repäistyltä tyypiltä, jolle ei yksikään salaliittoteoria ole vieras. Audrey sen sijaan valitsee tieteellisemmän näkökulman pyrkiessään selvittämään suvun miespuolisilla jäsenillä ilmenevien oireiden syytä.

Elokuva alkaa kevyellä esittelyjaksolla, joka osoittautuu odotettua merkittävämmäksi palaseksi siirryttäessä kohti loppuratkaisua. Pienellä budjetilla toteutettu teos ei tukeudu näyttäviin tehosteisiin, vaan luottaa psykologisen jännitteen voimaan. Pienen kaupungin miljöö sekä meren ja taivaanrannan loputtomuus tuottavat voimakkaan atmosfäärin, joka on omiaan yhdessä selittämättömien tapahtumien kanssa luomassa painostavaa tunnelmaa.

Näyttelijäsuoritukset ovat kautta linjan mallikkaita, eikä ohjauksessakaan ole suurempaa mainittavaa, vaikka joissain kohdissa rytmitys olisi voinut olla hieman tarkempaa. Pohjimmiltaan The Block Island Sound on kuitenkin toimiva, alusta loppuun tunnelmaa tiivistävä kauhutrilleri, jonka Alan Gwizdowskin upea kuvaus viimeistelee näyttäväksi ja ajatuksia herättäväksi kokonaisuudeksi filosofisine ulottuvuuksineen.

Yhteenveto

Verkkaisesti etenevä psykologiseen uhkaan luottava mysteerinen kauhutrilleri.

Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016