Alkuperäinen nimi: 
Destroyer
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2018
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
16
Kesto: 
121
Destroyer
Jussi U. Pellonpää, To, 21/02/2019 - 21:13

Elokuva

Kun LAPD:n kovia kokenut etsivä Erin Bell (Nicole Kidman) näkee murhapaikalla väripanoksen tahriman 100 dollarin setelin, hän tietää, että salattu menneisyyden demonit ovat löytäneet nykyhetkeen. Bell on varma, että vuosia aiemmin FBI:n agentti  Chrisin (Sebastian Stan) kanssa tehdyn ja kohtalokkaasti epäonnistuneen soluttautumistehtävän pääkohde, pankkiryöstöliigaa johtanut Silas (Toby Kebbell), on jälleen aktivoitunut. Alkaa armoton ajojahti, joka ei säästä viattomiakaan.

Karyn Kusaman ohjaama ja tuottajinakin toimineiden Phil Hayn ja Matt Manfredin kirjoittama Destroyer on tyly ja kyyninen nykynoir, rikostrilleri, joka ei anna armoa sen enempää henkilöilleen kuin katsojallekaan. Kitkatta useammassakin aikatasossa kulkeva Destroyer on julma palapeli ihmisistä, joille tarkoitus pyhittää keinot, olivat ne sitten miten alhaisia tahansa. Väkivaltaisissa toimintajaksoissa on raakaa realismia, joka tuntuu takimmaiselle penkkirivillä asti.

Useimmiten rankan realististen kyttäkuvien pääosassa nähdään mielellään pulloon ryömivänä ja demoniensa kiusaamana keskushenkilönä mies, mutta Kusaman nihilistinen raatoralli kääntää asetelmat päälaelleen. Vaikka kroonisesta krapulasta kärsivä ja epäsiisti Erin Bell onkin kuin kovaksi keitettyjen rikosromaanien alfauros, Kusama ja Kidman rakentavat henkilöstä kaikkea muuta kuin kliseisen. Syyllisyydentunteen, kostonhimon ja vääjäämättömän kohtalon kuvituksessa on hurjasti voimaa ja paikoin jopa raamattullisia mittasuhteita saava kuvaus tuhoutumisen jälkeisestä sovituksesta kerrotaan ilman millinkään löysyyttä. Elokuvan nimen voi kukin käsittää omalla tavallaan. Onko tuhoaja Erin Bell vaiko menneisyyden virheet, jotka uhkaavat tulevaisuutta? Voiko pahan kukistaa pahalla ja onko sovitusta edes olemassa?

Kirkkaassa päivävalossa nähtävä Los Angeles on lämpöväreilystään huolimatta kylmä betoniviidakko, jonka atmosfäärin Julie Kirkwoodin kamera tavoittaa hyytävän upeasti. Teknistä taitoa edustavat myös leikkaaja Plummy Tucker ja askeettisesti jyrisevän scoren luonut Theodore Shapiro. Destroyerin tarinassa on kaikuja 1970-luvun parhaiden rikosjännäreiden, kuten William Friedkinin Kovaotteiset miehet (1971) ja Sidney Lumetin Serpico - kadun tiikeri (1973) kapinallista kytistä, mutta lopunajan tunnelmassa enemmänkin synkkää soundia niin ikään Friedkinin To Live and Die in L.A:sta (1985), James Harrisin Kytästä (Cop, 1988) sekä Abel Ferraran synkästä Pahasta poliisista (1992).

Viimeksi James Wanin Aquamanin (2018) kimaltelevana kuningattarena nähdyn Nicole Kidmanin roolityö Erin Bellina on mittavan ja palkitun uran tehneen tähden rajuin, rujoin ja henkilökohtaisin, josta hän olisi ansainnut vähintään Oscar-ehdokkuuden. Kidmanin muodonmuutoksessa ihmisromuksi on jotain samaa kuin oli Charlize Theronin hurjassa metamorfoosissa Patty Jenkinsin ohjaaman elokuvan Monster - Aileen Wuornos (2003) Oscarilla palkitussa pääosassa. Kun kauniit kasvot ja elegantin naiselliset piirteet saadaan piilottaa taitavan maskeerauksen alle, näkyviin jää se aidoin osa, sydänverellä haltuun otettu tulkinta rikki revitystä ihmisen irvikuvasta. Aina taitava Toby Kebbell piirtää uskottavan kuvan armottomasta ammattirikollisesta, eikä varjoon jää myöskään Sebastian Stan valekonna Chrisina, vaikka molemmat toimivatkin vain katalyytteinä Kidmanin suvereenisti fokusta hallitsevalle Bellille. Silasin entisen jengin jäseninä nähdään James Jordan, Zach Villa, Tatiana Maslany ja Bradley Whitford. Scoot McNairy on Erinin exä Ethan, Jade Pettyjohn kapinallinen tytär Shelby ja Beau Knapp tämän poikaystävä Jay.

Yhteenveto

Kompromissiton ja melankolinen madonluku maailmasta, mistä sankarit ovat jo loppuneet.

Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016