Alkuperäinen nimi: 
Strange World
Valmistusvuosi: 
2022
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Tuottaja: 
Ikäsuositus: 
7
Kesto: 
102
Ihmeellinen maailma
Jussi U. Pellonpää, Pe, 25/11/2022 - 14:34

Elokuva

Avalonin suurimmat sankarit, Claden legendaarinen seikkailijaperhe kokee suuren menetyksen, kun isä Jaeger (Dennis Quaid) katoaa tutkimusmatkallaan jätten vastuun pojalleen Searcherille (Jake Gyllenhaal). Searcher nousee kuitenkin kuuluisan isänsä varjosta löytäessään mystisen kasvin, Pandon, joka mahdollisti kyläyhteisön huiman teknologisen kehityksen. 25 vuotta ehtii kulua, kun kasvin energiat alkavat tyrehtyä ja Searcherin on lähdettävä uudelle seikkailulle etsimään parannuskeinoa maan uumenista.

Don Hallin ohjaama ja Qui Nguyenin kirjoittama Ihmeellinen maailma on kuin yhtä lainaa, mutta siinä määrin pirteä, kekseliäs ja hauskakin, ettei esikuvaelokuvien läsnäoloa ehdi yhtään murehtia. Monista seikkailuista tutut asetelmat onnistutaan nyt kääntämään sijoiltaan, jolla uutetaan vanhoihin resepteihin uutta potkua ja tehoa. Yksi päällimmäisin verrokki on Joe Danten mainio Pieni suuri seikkailu (Innerspace) vuodelta 1987, eikä vähiten siksi, että sen pääosassa oli nyt Cladejen isoisän Jaegerin äänenä kuultava Dennis Quaid.

Kuvat tulvivat värejä ja yksityiskohtia vieden kekseliään ja toiminnantäyteisen matkan paikoin hyvinkin surrealistisiin sfääreihin. Disneylle tuttuun tapaan mukana on myös osuvia opetuksia, vaikka pääpaino niiden jakamisessa onkin rennon letkeässä dialogissa, joissa käsitellään niin kulttuuri- ja sukupolvieroja kuin seksuaalista suuntautumistakin, yhden perheenjäsenen kuuluessa sateenkaarikansaan. Vaikka välillä vedetäänkin henkeä ja keskustellaan sukupolvien tavoitteista ja ihanteista, pääpaino solkenaan tykitettävissä, mielikuvituksellisissa toimintakohtauksissa.

Alkuperäisen version ääninä kuullaan monista elokuvista tuttuja nimiä, kuten Jake Gyllenhaal, Dennis Quaid, Lucy Liu, Gabrielle Union ja Alan Tudyk. Onnistuneessa suomidubissa Searcher Cladena kuullaan Konsta Hietasta, kun taas isä Jaegerin roolissa on Pertti Koivula. Alek Perez-Lahtinen antaa äänensä Searcherin pojalle Ethanille, Sanna Saarijärviäiti  Meridianille ja Hanna Kaila Jaegerin entiselle kumppanille Callisto Malille.

Yhteenveto

Ihmeellinen maailma on takuuvarma Disney-animaatio, vauhdikas ja ajatuksekas toimintaseikkailu, jonka parissa viihtyy jokainen elokuvien ystävä.



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016